jätevedet, haja-asutus

ennakkotietona ilmoitamme

Ennakkotietona ilmoitamme, että kohonneiden kustannusten johdosta korotamme hintojamme oheisessa pdf:ssä olevien tuoteryhmien osalta. Uudet hinnat astuvat voimaan 1.2.2007. Uudet hinnastot julkaistaan kotisivuillamme 1.2.2007 Yllä lyhyt ilmoitus KWH Pipen kotisivuilta. Oheisesta pdf:ssä mainitaan puhdistamoiden osalta seuraavaa: WehoPuts -pienpuhdistamot + 5 %.…

pitkä tie monttuun

Kaiken maailman hommiin sitä yksinäinen suomalainen mies joutuu EU:n takia. Tai siis tarkennettuna EU direktiivien takia. Noh – lopputulos oli se mikä pitikin, eli nyt on sitten direktiivien täyttämää jätevettä ja purkuputkesta tulee liki juomakelpoista(?) vettä. Aihe vaatinee erillisen yhteenvedon,…

eilen oltiin taas hämärähommissa

Tuli tänään räpsittyä kakkoskameralla muutama kuva meidän kuravellipihasta. Piha ei ihan ole edustuskunnossa. Lokakuun alusta asti silloin tällöin tehdyt myllerrykset pihalla eri kokoisilla koneilla on tehnyt tehtävänsä. Eilen illalla hämärässä saatiin hommat tältä vuodelta päätökseen: Kaikki kuopat/putket on nyt peitetty…

pimeydessä loistaa valo

Tätä päivää on odotettu! Liitin vanhan puolen viemärin uuteen puoleen ja samalla ensimmäiset vesilorot ohjattiin jo aikaa sitten hankittuun WehoPuts 5 -pienpuhdistamoon. Keittiössä jo toista vuotta “sopivaa tilannetta” odottanut shampanja avattiin sitten sen kunniaksi, että (toivottavasti) paskahommat, kirjaimellisesti, on ohi…

putsille sähköä ja soralle kyytiä

Elokuussa tilattu ja syyskuussa tontille ilmaantunut WehoPuts heräsi tänään hetkeksi henkiin, kun sähköt kytkettiin. Mitäs muuta, no hullun touhut eli pihatyöt jatkuu: Sepeliä leviteltiin jo eilen Pahulan kanssa [iso kiitos taas vaan] ja tänään mm. tasoittelin yssissee (ei edes eilen…

hullun touhua

Huoh, olen tässä viimeisten viikkojen aikana alkanut kallistua sellaiseen näkemykseen, että tämä rakentaminen on silkkaa hullun touhua. Ainakin meidän projektissa. Ja ainakin, kun toinen meistä on niin yltiöoptimistinen/hullunrohkea/uuttera jne, että tekijöiden puutteessa, ryhtyy itse tekemään. Soitellen sotaan ja siperia opettaa……

kaikki putket vievät…

Kaikki tiet – eiku putket – vievät nyt tontilla siihen yhteen ja samaan PVK:oon. Mikä PVK? PVK eli perusvesikaivo. Edelleen siitä eteenpäin purkuputki on vetämättä kuten myös loppupätkä viemäriä WehoPutsille. Kyl se siit…

lumi tuli ja sotki kuviot

RakennaOikein – tee pihatyöt ja putkityöt kesällä, ei talvella. Lumi tuli ja sotki kuviot – aikataulut on ollut sekaisin jo tätä ennenkin [kylläkin]. Harvoin jos koskaan enää elämässä on yhtä oudossa tilanteessa, joten kirjataan muistiin oheisten kuvien kera meidän sadevesi-,…

äitiä ikävä

Kyllä tuli eilisessä lumimyräkässä äitiä ikävä – etenkin kun tietää, että äiti on lomailemassa etelän lämmössä! Harmi, etten saanut kuvaa eilisestä lumitilanteesta, mutta tätähän kaivettiin vielä sunnuntaina ja maantaina, mutta ei enää eilen. Nyt pihalla on lunta/vettä/floskaa ja suurin osa…

opinnäytetyö: jätevesijärjestelmien kustannukset

Nyt löytyy mustaa valkoisella. Jaana Röytiön opinnäytetyö “Asuinkiinteistöjen jätevesijärjestelmien uudisrakentamisen ja saneerauksen kustannukset haja-asutusalueilla” (pdf) on mielenkiintoista luettavaa. Meillähän on työn alla yhden vaihtoehdon asentaminen.