
Talvella hevoset onnistuivat katkomaan ratsastuskentän tolppia. Nyt vappuna vihdoin maa niin sula, että sain hakattua tolppia takaisin maahan…
Harvoin talvella ratsastuskentät ovat yhtä hyvässä kunnossa kuin meillä nyt. Vaikka on satanut (vettä) runsaasti niin kenttä on aikas priimaa. Alla kuvaa ratsastuskentästä helmikuussa 2020 ja viime kesältä seitsemän kuukautta aikaisemmin heinäkuussa 2019. Ihan äkkiä kuvista ei uskoisi kumpi kuvista…
Meidän ratsastuskentän toisessa päässä kasvaa puita, jotka silloin aikanaan haluttiin jättää paikoilleen. Ovathan ne vähän tuulensuojanakin. Ja olihan ne silloin myös paljon pienempiä puskia Mutta nyt jokavuotiseksi riesaksi on tullut niiden karsiminen kentän puolelta. Vuosikasvu on aikamoisen runsasta ja valtaavat…
Kesällä suomalaiset nikkaroivat ja pistävät pihoja kuntoon.Korjataan laituria, rakennetaan terasseja tai kunnostetaan kesäkeittiötä. Meidän sivuston mukaan kuuminta hottia ja rakentamisen kannalta parasta aikaa kesällä ovat: Terassi, leikkimökki, hevostallin ratsastuskenttä, kasvihuone, kasvilavat ja erilaiset kasvatuslaatikot.