Arkisto asiasanalle leikkimökki

Se on “kesärempan” aika nyt

teeseitse

Kesällä suomalaiset nikkaroivat ja pistävät pihoja kuntoon.Korjataan laituria, rakennetaan terasseja tai kunnostetaan kesäkeittiötä. Meidän sivuston mukaan kuuminta hottia ja rakentamisen kannalta parasta aikaa kesällä ovat: Terassi, leikkimökki, hevostallin ratsastuskenttä, kasvihuone, kasvilavat ja erilaiset kasvatuslaatikot.

Leikkimökki – jokakesäinen lapsiperheiden suosikkiprojekti

happy

Sivustomme suosituimpaa sisältöä on keväästä toiseen leikkimökki. Ja tietysti jokaisen vähänkin itseään kunnioittavan harrastelijaremontoijan tulee tehdä sellainen itse. Meillä tämä tilanne – leikkimökki piti saada – tuli eteen keväällä 2009. Silloin selailtiin lehtiä ja vertailtiin erilaisia valmismökkejä. Sitten sattumalta törmättiin…

Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiskassa

trends_20111130

Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiska -sitellä. Esimerkiksi huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana päivittäin sivujen katseluja sivustolla on 37 prosenttia enemmän kuin tammi- helmikuussa. Ja kevään merkit on luettavissa myös suosituimmassa sisällössä. Huhtikuun alussa luetuimpia ovat olleet: Terassin rakennusohjeita Leikkimökki…

Muistilista syksyn töistä

Omakotitalossa riittää työtä syksyllä ennen talven tuloa. Meillä lisätyötä teettää vielä hevostalli. Listasin itselleni (ja ehkä muillekin) muistilistaa syksyn töistä. Näitähän saa sitten tehdä joka syksy ennen ensipakkasia… Syystöiden aika ja talveen valmistautuminen on tehtävä viimeistään lokakuussa kuten kuvasta oikealla…

ilmalämpöpumppu ja leikkimökki

trends_20111130

Tämän vuoden luetuimpia kirjoituksia sivuillamme ovat olleet aiheiltaan joko ilmalämpöpumppua tai leikkimökkiä. Kolmantena kiinnostuksessa on ollut aihe terassi. Googlen Trends [kuva alla] tarjoaa mielenkiintoista dataa luettaessa noiden kolmen nettihauista kuluvan vuoden aikana maailmalla (ei siis pelkästään meidän sivustolla). Leikkimökki ja…

Leikkimökki vatupassiin

28052011537

Leikkimökki on kahden talven aikana elänyt sen verran, että meidän kevyt perustus on antanut periksi ja mökki on kallistunut aavistuksen sivuun… Oikaisin mökin vaivattomasti – Avantilla ylös ja perustus vaakatasoon. Taas pysyy pallot leikkimökissä paikollaan eikä ne keräänny ryhmiksi kulmiin

Hellesuoja

28052011537

Näillä helteillä on pakko keksiä jotain lasten suojaksi, kun lapsia tuntuu olevan vaikea pitää sisätiloissa. Tämä viritys tehtiin jo kuun alkupuolella, mutta toimi ja pojat leikkivät uudella innolla varjossa… Välineet olivat kolme hevostallin estetolppaa ja iso viltti – toimii kunhan…

Varaa hetki aikaa leikkimökille

28052011537

Kevät tulee ja lapset alkavat kitistä pihalle… Tähän aikaan vuodesta leikkimökissä pikkuihmiset aloittavat hääräämisen ja kevätsiivoukset. Kiinnostus kasvaa ja se näkyy myös meidän sivustolla. Onkin siis syytä varata hetki aiheelle – niin täällä netissä kuin myös ulkona pihalla leikkimökissä. Suosituimpien…

projektityö leikkimökki

28052011537

Leikkimökin rakentaminen ja hiekkalaatikon uusiminen oli tämän kevän/kesän projekteista numero yksi. Kevään ja alkukesän aikana meidän blogikirjoitukset leikkimökistä ovat olleet luetuimpien joukossa, joten on uskottava, että aihe kiinnostaa ja on ajankohtainen muuallakin (joka kesä). Siispä aiheesta on nyt kirjoitettu “kattava”…