veden käyttö ja kulutus

Tämä ei välttämättä remonttiin liity sitten pätkääkään, mutta tulipa tänään katsottua taas vesimittarimme lukemaa. Pitkästä aikaa. Meidän pieni talous kuluttaa keskimäärin siinä 200-250 litraa vettä päivässä. Onkohan se keskimääräistä enemmän vai vähemmän? Minulla ei kyllä hajuakaan… (Pitää ilmeisesti kaivaa netistä jotain infoa aiheesta)

vesi_2004_11.jpg
kuvassa keskimääräinen kulutuksemme aina vuoden 2002 alusta tähän päivään. mittausajankohdat aiheuttavat käppyrään “hajontaa”, joska päivittäistä seurantaa ei kukaan jaksa harrastaa.

Taloyhtiön päiväkulutus on hieman päälle kuution (taitaa olla about 1,2 kuutiota) ja naapurilla mittarista päätelle meitä isompi kulutus (tosin onhan siellä pääluku ihan eri kuin tässä taloudessa).

niin sitä luulisi

Niin sitä Tomi luuli jo joitakin viikkoja sitten, että valmista olisi yläkerran suhteen.

Heti kun kattolistat oli lyöty seinään tajusin, että ne olisi sittenkin pitänyt maalata. (katto on kuultolakattu, listat puunväriset YÖK) Yritin hienovaraisesti vihjailla, että ne pitäisi ottaa takaisin alas ja maalata.

Tomi ei lämmennyt idealle, mutta listat suorastaan riivasivat minua. Mitä kauemmin niitä katselin, sitä kamalammalta ne näyttivät. Valitettavasti meidän vinokattoisessa ja porraskäytävän sisältävässä yläkerrassa listojen irroittaminen/paikalleen hakkaaminen ei ole mikään ihan pieni homma, listanpätkiä on nopeasti laskettuna kolmisenkymmentä…

Viime sunnuntaina kesken melko pahan “dagen efterin” ja tuntikausien sängyssä lojumisen jälkeen (sängyltä suora näköyhteys kattolistoihin) ajauduin tilanteeseen, jonka seurauksena irrotin omakätisesti jokaisen listan johon vain yletyin (Tomi oli pelaamassa salipalloa)
Maalasin jokaisen listan KOLMEEN kertaan. Onnettomuuksiltakaan ei vältytty, sillä seuraavana yönä kompastuin lattialla lojuviin listoihin ja naula upposi päkiään AUUUU! Onneksi parin päivän lievällä ontumisella siitä selvittiin.

Eilen aamulla heräsin kahta tuntia ennen töihinmenoa ja aloin maalaamaan kattoa. Sen kolmannen kerroksen katto siis loppujen lopuksi sai.

ilman vettä ja tulta

Viikonloppuna oltiin kädettömiä keittiössä. Vettä ei tullut ja liesikin oli kytketty pois. Aloitin työtason asennuksen sillä fiiliksellä, että tarvittaessa pääsen lauantaina kauppaan osia ostamaan – kuinka ollakaan, oli pyhä ja perjantaina iltasella aloitettu putkiasennus jäi tarvikkeiden (ja tietotaidon) puutteen vuoksi tekemättä.

Ohessa opettavaista kuvasarjaa työtason asennuksesta 8-)

kovalevyn asennus

Eipä ole tullut taas aikoihin kameraa siivottua. Muutama otos löytyi aiheestakin.

IMG_2381.JPG
sunnuntaina lokakuun viimeisenä väännettiin kovalevyä (EK) seinään. kuva otettu 31.10.04 klo 11:25

IMG_2382.JPG
edellisestä tunti myöhemmin ja jo tasoitetta pintaan… kuva otettu 31.10.04 klo 12:46

päättämisen vaikeus

Sitähän se remonttikin on – valintojen tekemistä. Olen joutunut viimeaikoina tekemään runsaasti erittäin kiperiä päätöksiä. Remonttiin ei suoranaisesti mitenkään liity se, että jouduin päättämään ostanko hevosen vai en. Kyseessä on Viljami-kaveri, josta olen runsaan kolmen vuoden ajan omistanut kaksi kaviota ja yhden korvan. Kahden muun kavion omistajan muutettua pääkaupunkiin ei omaisuutta voinut jakaa. Minua voi onnitella: omistan nyt kokonaista neljä kaviota, kaksi korvaa ja kaksi silmää. Ennen kuin onnittelen itseäni muistuttanen kuitenkin, että tällä hetkellä omistan vain kolme tervettä kaviota ja yhden sairaan.

No, nämä kolme tervettä ja etenkin se yksi sairas kavio ovat aiheuttaneet sen, että aikaa remonttiin on entistä vähemmän, sillä tieni vie päivittäin töistä Ruskolle ja vasta sieltä illansuussa remontin pariin.

Erittäin vahva päättämisen vaikeus leimasi myös keittiön työtason valintaa. Kovasti olisin halunnut massiivipuista tasoa, mutta lukuisista Bauhauss/K-rauta/Kalustetukku-käynneistä huolimatta mikään väri ei käynyt yksiin kaapistojen kanssa. Kolmannella ostoskierroksella otimme epätoivoissamme mukaan laminaattitason. Se sahattiin valmiiksi ja kaksi iltaa keittiöstä on kuulunut sahan, poran ja muiden työkalujen taukoamaton meteli. Tomi on vauhdissa.

Tomikin kokee ajoittain päättämisen vaikeutta. Minä riennän tietysti ilomielin apuun (varsinkin kesken Emmerdalen) sanomaan mielipiteeni siitä, laitetaanko hana 3 millimetriä vasemmalle vai oikealle.

Voitte uskoa, että näistä lähtökohdista tuottaa suurta tuskaa olla päättävänä elimenä ja remontin valvojana.