Monen puutarhaintoilijan ikuisuuskysymys. Kuinka saada rumat sadevesitynnyrit pois rumentamasta pihaa tai osaksi kaunista puutarhaa? Me teimme nuoremman isännän kanssa vapun vapaa-aikana pika-pikaa parille tynnyrille laudoituksen. Alla vasemmalla lähtötilanne. Ei niin nätti sininen sadevesitynnyri on ollut pitkään käytössä ja todettu toimivaksi.…
piha
Puhdista grilli oikein
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Katemulta käynnistää kevään
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Näemme, että katemullan levittäminen tulee jokakeväiseksi toimenpiteeksi myös suomalaisiin pihoihin. Ero siisteydessä ja kasvuun lähdössä on huomattava, ja samalla katemullan alle jääneet edellisvuotiset lehdet ja varret saadaan ravinteeksi uudelle kasvulle”, toteaa Kekkilän puutarha-asiantuntija Mari Kaartokallio. Ammattilaiset ovat jo pitkään hyödyntäneet…
Piha ylhäältä maaliskuussa 2015
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Valokuvista näkee paljon – ja kun kuvaa tarpeeksi kaukaa niin näkymä on aina vaan mielenkiintoisempi. Kesällä pitää ottaa toinen samanlainen kuva ja katsoa miltä pihamme silloin näyttää. Alkuvuodesta 2011 valmistui meidän pihasuunnitelma, jota tutkimalla havaitsee yhtäläisyyksiä kuvan (alla) kanssa. Kuva…
Piha ja lumi maaliskuun 2015 alussa
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Eteenpäin on menty
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Kesän ensimmäiset omat uudet perunat
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Näin suoristat pihalaatat
kirjoittaja Tomi • • 1 kommentti
Keväisin lumen alta paljastuu aina yllätyksiä. Yksi ikävimmistä on maahan painuneet pihalaatat. Meillä on joka kevät lisätty hiekkaa talven aikana kiveyksen väleihin tulleisiin rakoihin ja tarvittaessa oikaistaan painuneet kohdat. Painumat huomaa helpoisti sateella – on syytä tarkistaa kaadot, jos kiveykselle…
Tee-se-itse: Nikkaroi penkki puutarhaan tai pihalle
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Suomelan sivuilta löytyy pieni kiva nikkarointivinkki. Nikkaroi söpö penkki silmäniloksi puutarhaan. Ja minusta tuo ei ole pelkkää silmäniloa – kyllähän tuossa nyt istuakin voi. Me teimme viime vuonna hirsikalusteet grillialueelle nuorempien isäntien kanssa vauhdilla ja ilman tuskaa. Ja minusta niistä…
Grilli ja grillialue kesäkuntoon
kirjoittaja Tomi • • kommentoi
Viime kesänä tehty grillialue otettiin pääsiäisenä (18.4.2014) heinäkuussa ostetun grillin kera käyttöön. Myös Juliana -kasvihuoneen automaattiavaajat asennettiin päiväyksellä 20.4.2014. Viime vuonna asennus tapahtui päivälleen samaan aikaan. Kasvihuoneen lasit muuten asensin vuosi sitten lumikinosten keskellä pääsiäisenä.