Missä on häkävaroittimen oikea paikka?

Ensimmäinen vastaus on tietysti, että jokaisessa kodissa. Sen jälkeen voidaankin pohtia varoittimen sijoittelua asunnossa. Häkävaroittimien oikeasta sijoittamisesta ollaan montaa mieltä. Yksi ohje sanoo, että varoitin kuuluu kattoon, toinen, että sen paikka on seinällä. Edes asiantuntijat eivät osaa antaa yksiselitteistä vastausta.

Tästä on erilaisia käsityksiä, koska häkä on ilman kanssa lähes saman painoista. On vaikea sanoa nouseeko häkä ilman mukana ylös, laskeeko se alas vai leijuuko jossakin puolivälissä. Häkä on tiheydeltään niin lähellä ilman tiheyttä, ettei se selvästi ole ilmaa raskaampaa tai kevyempää, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tekninen asiantuntija Hannu Nuolivirta sanoo.

Itse olen sitä mieltä, että jos on lämpöä mukana huomattava määrä, kuten lämmittäessä on, niin ilmamassa ja häkä sen mukana nousee silloin ylös ja häkävaroitin kannattaa laittaa kattoon. Itse olen laittanut mökillä varoittimen kattoon ja olen kahdesti onnistunut toimimaan niin huonosti, että hälytin on rääkäissyt.

Aiheesta kirjoitti Yle otsikolla häkävaroittimen oikea sijoittaminen on arpapeliä.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 2 krt)

2 kommenttia kirjoitukseen “Missä on häkävaroittimen oikea paikka?

  1. 09.11.2013 klo 18:41

    Niin,

    Olen itsekin tutkinut tuota aihetta ja saanut saman informaation.

    Markkinoilla on yhdistelmävaroittimia joissa on savu- ja häkäilmaisin. Laittaisin sellaisen tulisijahuoneen kattoon ja sitten makuuhuoneeseen pelkän häkävaroittimen sängyn korkeudelle.

    Kohtuukustannuksin paras turva noin, luulisin.

Kommentointi suljettu.