kolmas lietetyhjennys

Aiemmin on ollut puhetta ja kirjoiteltu meidän WehoPuts -pienpuhdistamon lietteentyhjennyksestä. Ns. “paskahommista” ja niiden jatkumisesta tulevaisuudessakin kommentoitiin helmikuussa 2007. Silloin kehuin kunka vaivatonta ja siistiä homma on. Nyt vedän vähän sanoja takaisin.


Aavistus ennen joulua (23.12.2007) kun päätin tsekata meidän lietepussin tilanteen. Ja kappas, pussihan oli ihan täynnä – piukassa paskaa, joku sanoisi. Painoa ylijäämälietepussilla oli niin paljon, että jatkossa tyhjennys tehtävä aikaisemmin. Täysi pussi tarkoitti myös sitä, että se repesi ja levisi pytyn vierelle maahan. Lapiointihommiksi meni ja täysi kottikärryllinen sitä ihka ehtaa tavaraa tuli. “Tavara” on onneksi hyvinkin siistiä ja kiinteää, joten helppoa työstää ;)

Haju ei edelleenkään ole häiritsevä. Oikeastaan hajua ei ole nimeksikään. Keli mukava, ainoastaan tuo liian täysi säkki häiritsi tyhjennystä – jatkossa ollaan sitten viisaampia. Jossain vaiheessa syksyllä lietepumppaus oli heittänyt lietettä yli pussin säiliön reunoille. Lieneekö päästetty lietepussi liian täyteen. Operaatio vei kaikkinensa touhuineen ja siivoamiseen ehkä tuollaiset puoli tuntia, joten ajallisesti ei edelleenkään paha rasti. Nyt oli tyhjennysten väli sellaiset seitsemän kuukautta, joka taitaa olla liian paljon. Jatkossa tavoitellaan sellaista 3-4 kk:n tyhjennysväliä, joka tekisi ehkä sellaiset neljä tyhjennystä vuodessa.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 6 krt)

2 kommenttia kirjoitukseen “kolmas lietetyhjennys

Kommentointi suljettu.