jätevedet, haja-asutus

24. Wehoputs lietetyhjennys

22062009714

Tyhjensin eilen meidän Wehoputsin -lietekorin. Edellisestä tyhjennyksestä ehti kulua aikaa viisi kuukautta ja yksi päivä [edellinen tyhjennys oli 25.12.2015]. Tällä kertaa säkki (kuvassa alla) oli jo aika täynnä – ehkä kuitenkin tyhjennystä olisi voinut siirtää kesäkuun puolelle…

Wehoputs tyhjennykset maaliskuu

25072010012

Maaliskuussa jouduin “manuaalisesti” tyhjentämään useamman kerran meidän Wehoputs -pienpuhdistamon, koska purkuoja – jonne purku yleensä tapahtuu – oli täynnä ja jäässä. Alla kuvina kaikki maaliskuun tyhjennykset – niitä oli, ihan riittävästi.

Wehoputs purkuoja jäässä

25072010012

Meillä on taas samanlaisia ongelmia kuin talvella 2014. Poistoputki – tai oikeastaan purkuoja jäässä (niin täynnä vettä, että se ei enää pääse minnekään). Silloin pari vuotta sitten sulattelin poistoputkea Avantin kanssa ja sen jälkeen asennettiin sulanapitokaapeli poistoputkeen. No, nyt putki…

Wehoputs: Tyhjennyshälytys

22062009714

Vaihteeksi (taas) Wehoputsissa oli tyhjennyshälytys. Edellisestä hälytyksestä onkin jo reilu vuosi aikaa. Ensin ajattelin, että purkuputki – tai putken purkupaikka olisi jäässä, mutta syy olikin toisaalla. Nostin pumpun ylös ja testasin. Ei käynnisty. Jumissa – tai oikeammin tukossa. Pieni pikainen…

23. Wehoputs lietetyhjennys

22062009712

Joulupäivä on varsin hyvää aikaa tyhjentää Wehoputs lietteestä.Edellisestä tyhjennyksestä ehti kulua aikaa 4kk 3vko 5pv. Tällä kertaa säkki (kuvassa) oli täynnä – ilmeisesti oli valuttanut ylikin jo jossain kohtaa…

Eriävä mielipide hajajätevesityöryhmän raportista

eduskuntatalo

Omakotiliitto on esittänyt eriävän mielipiteen koskien hajajätevesityöryhmän raporttia. Suomen hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”Jätevesiasetusta lievennetään huomattavasti.” Suomen Omakotiliitto ry jättää eriävän mielipiteen hajajätevesityöryhmän raporttiin, koska työryhmän esittämät vaihtoehdot eivät tosiallisesti pyri kohtuullistamaan haja-asutusalueiden kotitalouksien jätevesien käsittelyä vaan tiukentavat sääntelyä…

22. Wehoputs lietetyhjennys

22062009714

Eilen sain vihdoin aikaiseksi ja tyhjensin meidän Wehoputsin lietepussin. Ja paskahommiksihan se sitten meni – pussi oli aivan liian täynnä ja painava – siitäpä se lietesäiliö sitten kaatui ja sitä itteään roiskui ympäriinsä. Edellinen tyhjennys oli 20. joulukuuta 2014 (edellisestä…

Näin uuden hallituksen ohjelma vaikuttaa asumiseen

eduskuntatalo

Uuden hallituksen linjaukset kolahtaa – osin kovinkin – asumisen kustannuksiin. Nämä mm. lisäävät kustannuksia: Jäteveroa korotetaan Asuntolainojen korkovähennysoikeutta kutistetaan Kiinteistöveroja korotetaan Lämmityskulut nousevat (sähkövero, öljyvero) Matkustuskustannukset nousevat (etenkin oman auton käyttö kallistuu) Nämä mm. vähentävät kustannuksia: Jätevesiasetusta kohtuullistetaan Kotitalousvähennyksen korvausprosenttia…