Elektroninen hiirenkarkotin

Hiiret ovat löytäneet jostain syystä vuosien tauon jälkeen meidän taloon ja yläkertaan. Siellä oli syöty vaatehuoneessa poikien suklaajoulukalenterit. Ja siitähän vasta riemu repesi!

Piti sitten heti seuraavana päivänä vierailla paikallisessa K-Raudassa ja Hong Kong -tavaratalossa ostoksilla… Meillä on ollut talon alakerrassa elektronisia karkoittimia jo pitkään ja hiiret ovat pysyneet poissa. Yläkerrassa ei karkoittimia (eikä hiiriä) ole ollut, mutta nyt sitten sinnekin päätin karkoittimia hankkia.

Oikealla näkyvä hiiren- ja myyränkarkotin (karkottimen myyntipaketti alla) maksoi vaivaiset 7.43 euroa alennuksen kanssa. Vaivaiset siksi, että K-Raudasta mukaan haettu karkoitin (alin kuva) maksoi sitten jo enemmän – peräti 59 euroa (mukaan tuli sentään bonuksena suklaakalenteri joulumieltä tuomaan).

Mikä sitten selittää karkoittimien suuren hintaeron? Siis senkin lisäksi, että K-Rauta ottaa kaikesta minkä myy hävettävän kovan katteen…

Hong Kongin “halpiskarkoitin” (yllä) lähettää ainoastaan ääntä (valittavissa kaksi eri signaalia – pätkivä ja jatkuva). Epäilen vahvasti sen tehoa ja toimivuutta. Eihän halpa voi olla hyvää? Vai voiko…

K-Raudasta hankittu Silverline MUS & RÅTT FRITT -karkoitin tekee saman eli lähettää jyrsijöille inhottavaa ääntä. Tämän lisäksi se lähettää impulsseja sähköverkkoon.

Silverlinestä meillä on aiempaakin kokemusta ja ollaan oltu tyytyväisiä. Tämä uusi on samanlainen mitä alakerrassa meillä jo vuosia ollutkin ja nyt siis samaa tarjoillaan yläkerrassa.

Elikkäs – Silverline lähettää vaihtelevaa ja mukautettua ultraääntä, josta jyrsijäeläimet eivät tykkää sitten ollenkaan (ei siis sovellu tiloihin, joissa lemmikkeinä esim marsuja, hamstereita jne). Sähköjohtoja pitkin lähtevät impulssit tehostavat vaikutusta ja pitävät hiirulaiset poissa myös sieltä missä lähistöllä johtoja piisaa – eli yleensä seinissä. Malli kattaa 80m2 tilan. Molemmat toimii verkkovirralla ja kulutus pientä (watti tai kaksi).

Meillä oli muuten edellisen kerran hiiriä todistetusti syksyllä 2005. Sitten hankittiin alakertaan Silverline -karkoitin ja ollaan sen jälkeen oltu hiirivapaita.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 145 krt)

9 kommenttia kirjoitukseen “Elektroninen hiirenkarkotin

  1. eikka
    18.11.2015 klo 09:49

    Toimiiko noi oikeasti? Meillä nyt syksyllä tosi paljon hiiriä ja nyt pitäisi keksiä jotain uutta loukuttamisen lisäksi.

  2. hippala
    23.10.2016 klo 11:51

    Siis sinulla on ollut kaksi eri karkotinta samaan aikaan käytössä ja pystyt ehdottomasti sanomaan, että toinen niistä toimii. Jos kirjoituksesi ei ollut K-Raudan mainos niin mikä sitten voisi olla?? Tosin onhan sekin mahdollista, että olet Silverineen jotenkin kytköksissä.

    Mielenkiintoista muuten tuo sähköverkkoon lähetettävä impulssi (vai mikä nyt sitten onkaan). Minkälaiset vaikutukset sillä on etäluettavaan mittariin, joka myöskin lähettelee omia impulssejaan samoihin kaapeleihin.

    • Tomi
      24.10.2016 klo 11:58

      Hei hippala,

      Muutama tarkennus kommenttiisi.

      >> Siis sinulla on ollut kaksi eri karkotinta samaan aikaan käytössä ja pystyt ehdottomasti sanomaan, että toinen niistä toimii.

      Ei, kirjoituksen aikaan minulla oli ollut ainoastaan yksi karkoitin käytössä ja kokemusta vain yhdestä. Lainaus viestistä: “Silverlinestä meillä on aiempaakin kokemusta”

      >> Jos kirjoituksesi ei ollut K-Raudan mainos niin mikä sitten voisi olla??

      Ei, kirjoitus ei ollut K-Raudan mainos. Ja jos olisi kirjoittaisimmeko mainostaaksemme näin: “Mikä selittää karkoittimien suuren hintaeron? Siis senkin lisäksi, että K-Rauta ottaa kaikesta minkä myy hävettävän kovan katteen…”

      Mainoksissa ei yleensä mainosteta tuotetta tyyliin “osta vaikka otammekin hävettävä kovan katteen”.

      >> Tosin onhan sekin mahdollista, että olet Silverineen jotenkin kytköksissä.

      Ei kytköksiä. Olemme omarahoitteisia eikä toimintaamme tue ulkopuolinen taho. Mielipiteemme ei siis ole ostettu. Rahaa emme kirjoittelusta saa.

      >> Mielenkiintoista muuten tuo sähköverkkoon lähetettävä impulssi. Minkälaiset vaikutukset sillä on etäluettavaan mittariin, joka myöskin lähettelee omia impulssejaan samoihin kaapeleihin.

      Emme tunne sähkömittareiden tekniikkaa niin hyvin, että voisimme kommentoida asiaa tarkemmin. Mutta lainataan tähän faktaa etäluettavista mittareista:

      Etäluettava sähkömittari mittaa käyttöpaikan kulutusta sekä jännitetasoja. Mittaustiedot siirretään yleensä keskittimelle, joka sijaitsee jakelumuuntamolla tai kerrostalon kellarissa, josta mittaustiedot on sähköyhtiön luettavissa. Tiedot siirretään keskittimelle yleensä PLC-tekniikalla, joskus käytetään myös langatonta Mesh-verkkoa tai sarjaväylätekniikoita.

      Eli siis jos tarkoitat noilla mittareiden omilla impulsseilla tuota PLC-tekniikkaa niin ymmärtääkseni ne lähetetään mittarista jakeluverkkoon, ei mittarista sisäverkkoon, jossa mm. nämä elektroniset hiirenkarkoittimet sijaitsevat.

  3. Tom kivioja
    04.11.2016 klo 20:09

    Meillä ollut silverline käytössä pari vuotta. Ensimmäinen vuosi toimi hienosti, mutta sitten teho katosi… Hiiriä taas kuten ennen vanhaan. Molempia toimintoja on kokeiltu vilkkuvat ja palavat valot.. Ei auta.

    • Tomi
      06.11.2016 klo 15:18

      Tom,

      meillä silverline muutaman vuoden käytön jälkeen myös pieniä haasteita. Hiiriä ei kyllä sisään ole vielä eksynyt, mutta pojat valittavat nykyään, että kuulevat pari vuotta vanhojen silverline -karkoittimien äänen ja se häiritsee (sattuu). Eli ei voida enää noissa vanhoissa käyttää ääntä, ainoastaan impulssi käytössä.

  4. Kyllikki Rossi
    15.08.2017 klo 12:19

    Minulla on ollut mökillä Silverline-hiirenkarkotin vuoden ja tehosi.

    Nyt haluaisin laittaa auton seisomaan talveksi ja sinne sisälle karkottimen.
    Onko hiirenkarkottimia paristokäyttöisinä?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 29.12.2018.