Wehoputs 2-vuotishuolto-ohjeet

Alkuun mistä kyse: Eli meillä on käytössä Wehoputs -pienpuhdistamo, jota pitää (määräaikais)huoltaa vähintään kerran kahdessa vuodessa. Huollon voi ostaa tai tehdä itse. Mutta sinällään yksinkertaisen huollon tekeminen itse arveluttaa varmasti monia (itseni lisäksi) – etenkin jos ohjeistus on puutteellinen tai heikko.

Siitä ja useista kyselyistä innostuneena päätin ikuistaa yhdet ohjeet jotka käsiini olen saanut.

Ohessa kuvattuna ohjeet, jotka sain varaosien mukana lokakuussa 2010. Toisen kerran tein meidän 2-vuotishuollon lokakuussa 2012 (mutta enää ei varaosien mukana tullut ohjetta – onneksi vanhat ohjeet oli tallessa).

Kaivoin vanhat ohjeet, kuvasin ja arkistoin ohjeistuksen tänne sekä itselleni, että muille. Kiitos Viljon kauniin pyynnön.

Lisätään linkit vielä tähän valmistajan huolto-ohjeeseen (01/2010). Tiedosto pdf-formaattia. Ja katso myös oma, ensimmäinen, itse tekemäni 2-vuotishuolto kuvattuna täällä. Sekä katso myös
WehoPuts huolto-ohje remonttireiska -sivustolla.

Lähettäjä wehoputs

Klikkaamalla kuvaa aukeaa isompi kuva.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 4 krt)

5 kommenttia kirjoitukseen “Wehoputs 2-vuotishuolto-ohjeet

  1. Kimmo
    05.03.2013 klo 00:56

    Hienoa että joku viitsii ja jaksaa tehdä näitä tee se itse miehille,itsellä sama homma edessä ja todellakin teen sen itse kunhan saan vaan osat.Mistä olet muuten tilannu nuo osat jos saan kysyä?

  2. 05.03.2013 klo 14:50

    Itse tilasin huolto-osat suoraan valmistajalta Vaasasta. Muistaakseni netin kautta tai sähköpostilla.

    ks. http://www.wehoputs.com

  3. 19.12.2013 klo 23:02

    Ja meidänkin kautta saa varaosia ja apua.
    http://www.lvimopet.fi

  4. 20.12.2013 klo 09:52

    Kiitos Jarkko vinkistä. Hyvä tietää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 29.12.2019.