kattoremontti alkoi

Taloyhtiön iso kattoremontti alkoi tänään. Matkan varrella piiput ja katto uusitaan sekä uusia kattoikkunoita asennellaan. Uusi kate pitäisi olla valmis viimeistään 16.7.2004. Toivotaan…

136_3635.jpg
sisäpiha muuttui päivässä työmaaksi

136_3633_r1.jpg
talon julkisivu saa muutamaksi kuukaudeksi koristeeksi raksatelineet

136_3634.jpg
ensimmäiset piiput kuorittiin jo pelleistä

jarru

Leijonamiehistö on viime aikoina ollut pieni jarru remontissa. Pelipäivinä kun ei tule pistettyä edes tikkua ristiin remontin suhteen.

portaat maalattu

Eteisen portaissa on nyt kaksi kerrosta maalipintaa. Lattia ja portaat maalataan vielä kerran ja sitten se on tehty (vihdoin).

Hauskaa hommaa, kun kulkeminen etuovesta on poikki maalauksen ja sitä seuraavan maali kuivuu -jakson ajan. Mutta mitä sitä muutakaan hienona kesäpäivänä tekisi kuin istuisi ulkona auringossa! ;)

porras päivässä

Hitaasti, mutta varmasti. Näyttää siltä, että “ansiotyöpäivinä” ei hommat kotosalla edisty yhtään siihen malliin kuin viikonloppuisin tms. Eteisen portaista sain taas eilen vain yhden tehtyä (vaikka Suomella ei ollut kisoissa pelejä) ja jäljelle jäi kaksi. Tavoite: Vapuksi maalipinta portaisiin…

farmari

Jotain iloa farmariautostakin. Eteisen portaisiin hain santsilautaa – lyhyttä nippua etsin, mutta vähän piti tinkiä ja lippua virittää. Kuljetus kotiin sujui kuitenkin rattoisasti… Ja eikun hommiin!

farmari.jpg
Porraslautojenkin kuljetusvaununa toimi toimiva systeemi

töks töks

Nyt kyllä tökkii. Tänään piti käydä lautakaupoilla ja hakea matskua portaiden kyhäämiseen. No, töissä venähti ja kotona olin vasta viiden jälkeen.

Ajatusleikissä todettiin, että Sarokas on kines ja suunnattiin Bauhausiin – eihän siellä mitään sopivaa ollut. Soitto Sarokkaalle ja nokka kohti lautakauppaa (samalla kun tuli todettua oma ajattelemattomuus). Perillä oltiin vartti ennen kuutta. Varasto meni kiinni juuri sopivasti kun sopivat laudat oli löydetty. Ne jäi sitten ostamatta. Harmi, että loppuviikko on sitten niin tiukkaa…. Lautaostokset menee kyllä väkisin ensi viikkoon. Plääh, hommat seisoo – taas kerran! 8-(