Arkisto asiasanalle grilli

Pihavaloihin uudet led-lamput

Led_valonheitin_30W_BASIC

Vaihdoin meidän grillialueen valaistukseen uudet led-lamput kun vanhoista kaksi kolmesta oli jo rikki. merkki: ENERGY+ teho: 9,4W (vastaa noin 60W hehkulamppua) kanta: E27 väri: 2700K valoteho: 806 lumen kesto: 12000h

Liuskekivipolku kasvaa umpeen

WP_20130811_005

Kesällä 2013 liuskekivistä tehty oleskelutila ja polut vaatii parin vuoden välein kunnolla käsittelyä, sillä muuten kasvillisuus valtaa kulkureitin. Alla esimerkkikuva ennen kasvien hävittämistä

Nyt pannaan grillaajat verolle

grilli

Suomi panee nestekaasun verolle ensi vuoden alusta. Tähän asti muun muassa kaasugrilleissä käytettävä nestekaasu on ollut verotonta. Päätöksestä muistutti tiistaina tiedotteellaan tulli. Muutoksen jälkeen nestekaasusta ja bionestekaasusta kannetaan energiasisältövero, hiilidioksidivero ja huoltovarmuusmaksu. Veron suuruus on 21,91 eurosenttiä kilogrammalta. Vero ei…

Viherrakentamista – suunnittelua

grilli

Totuus on, että kun katsoo riittävän kaukaa niin kaikki näyttää kauniilta. Kaukaa katsoessa saa asioihin perspektiiviä. Lentävällä kuvauskopterilla pääsee näkemään pihaa ja suunniteltavaa aluetta uudesta perspektiivistä. Kuvattiin eilen pihaa vähän ja jos ei muuta niin nyt on toukokuulta 2015 pihasta…

Puhdista grilli oikein

grilli

Suomela vinkkaa näin kesän kynnyksellä miten grilli tulisi pestä ja puhdistaa oikein. Perusperiaate on yksinkertainen: Puhdistusperiaate on sama miltei kaikilla grilleillä: kuumenna grilli ja puhdista grilliharjalla ritilät puhtaaksi. Vinkit – grillin puhdistaminen

Tee-se-itse: Nikkaroi penkki puutarhaan tai pihalle

teeseitse

Suomelan sivuilta löytyy pieni kiva nikkarointivinkki. Nikkaroi söpö penkki silmäniloksi puutarhaan. Ja minusta tuo ei ole pelkkää silmäniloa – kyllähän tuossa nyt istuakin voi. Me teimme viime vuonna hirsikalusteet grillialueelle nuorempien isäntien kanssa vauhdilla ja ilman tuskaa. Ja minusta niistä…