
Aiemmin tilattu turvepressu saapui ja asennettiin se paikoilleen. Täytyy kaivella sitten tämä postaus esille kun tuo menee rikki niin nähdään kauanko kesti käytössä… Ominaisuudet:
Katettu lantala tai katettu turvela – kunka vaan. Olen jo useamman vuoden (oikeastaan siitä asti kun rakensimme lantalan/turvelan kesällä 2007) tuskaillut meidän turvelaa – tai oikeammin turvelan katon puuttumista. Kirjoitin aiheesta edellisen kerran tammikuussa 2015. Tuolloin myös yritimme vähän hahmotella…
Olen jo useamman vuoden manannut meidän turvelaa- tai oikeammin turvelan katon puuttumista. Rakensimme lantalan/turvelan kesällä 2007 ja se valmistui heinäkuun lopussa. Kesällä 2009 yritettiin rakennella turvelaan jonkinmoista katosta / suojaa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se ei ollut kovin toimiva ratkaisu.…
Sanonnat “virheistä oppii” tai “yrittämättä ei onnistu” tai että “kaunis ei ole aina toimiva” sopivat meillä tähän tilanteeseen. Turvelan katon, joka saatiin kasaan suurinpiirtein tuossa alkukuusta, purku aloitettiin tänään. Katosta tuli sitten kuitenkin vähän liian loiva, kuten vähän pelkäsinkin. Mutta…