Tee nämä puutarhatyöt nyt toukokuussa

Toukokuussa on hyvä siirtyä ulos ja puutarhaan. Kevätpuuhat voi aloittaa Iltalehden listauksesta “tee nämä puutarhatyöt toukokuussa”

1. Tee kylvöt

- Kasvimaalle voi kylvää jo salaatteja, sillä ne selviävät viileämmässäkin maassa – samoin kuin esimerkiksi porkkana ja sipuli. Pavut ja herneet kannattaa jättää toukokuun loppupuolelle, kun maa on selkeästi lämmennyt, Kerttula kertoo.

Monen kylväjän suosikki kurkku on kylmänarka, joten esikasvata se sisällä. Sitä ei kannata istuttaa vielä toukokuussa maahan. Muista myös muut sisällä kylvettävät herkut, kuten avomaan kurkku, maissi ja kesäkurpitsa, jotka istutetaan maahan yleensä kesäkuun alussa ja mieluusti kasvuharson suojiin.

Kerttulan mukaan nouseva kiinnostuksen kohde, jopa kokemattomien parissa, on varhaisperuna. Muista kuitenkin, että myös se on kylmänarka. Salaatti pärjää viileämmässäkin, joten sen voi kylvää kasvimaalle jo toukokuussa.

2. Hoida ja ulkoiluta taimet

Toukokuussa suurin osa taimikasvatuksista ja kylvöistä on tehty, mutta esimerkiksi kukista voi vielä kylvää tuoksuherneen ja kranssin. Myös samettikukka ehtii vielä kasvaa, jos sen kylvää kuun alussa, jolloin se kukkii hieman myöhemmällä kesällä.

Ulkoiluta vanhempia taimia.

3. Istuta pihalle uudet kasvit

Toukokuu on paras aika hankkia ja istuttaa pihalle uusia kasveja, pensaita ja puun taimia. Silloin niillä on edessä koko pitkä kesä, jolloin ne ehtivät juurtua hyvin. Kunnolla kasvualustaan juurtunut kasvi sietää paremmin talven koettelemuksia.

Istutetut kasvit pärjäävät toukokuussa usein yötkin ja ilman mitään suojauksia. Mieti aina, mihin istutat mitäkin.

–Aurinkoa vaativaa kasvia ei kannata istuttaa varjoon ja toisin päin, Kerttula muistuttaa.

4. Lannoita nurmikko

Kerttulan mukaan yleisin virhe on, että lannoitus tehdään märälle nurmikolle. Lannoitus on nurmikon hoidon tärkein asia.

–Toukokuu on hyvää aikaa sille, koska suurimmassa osassa maata nurmikko on jo kuivahtanut toukokuussa ja saattanut jopa lähteä kasvuun. Kasvun alkaessa on hyvä hetki lannoittaa.

–Hyvin lannoitettu nurmikko on vahva kilpailussa sammalta ja rikkakasveja vastaan.

5. Lannoita pensaat ja kukkapenkit

Toukokuu on oikea aika lannoittaa pihan marjapensaat ja kukkapenkit. Kukkapenkkiin voi laittaa orgaanismineraalisen lannoitteen, jossa luomulannoitteeseen on lisätty mineraalilannoitetta.

Mineraalilannoite liukenee nopeasti ja herättää kukat kasvuun, kun taas orgaaninen osa ravitsee kasveja koko loppukesän.

–Kannattaa suosia pitkäaikaisia lannoitteita. Silloin kertalannoitus keväällä usein riittää, Kerttula sanoo.

6. Levitä katteet

Kate pidättää maassa kosteutta ja estää rikkakasvien kasvua, mikä helpottaa puutarhan hoitoa. Pensaiden ja puiden juurilla käytetään tyypillisesti kuorikatetta.

–Kate saa pieneliöt, kuten kastemadot, viihtymään paremmin maassa, kun se on tasakostea. Tällöin maa voi paremmin ja kasvitkin voivat paremmin. Huono puoli voi olla, että joskus kate hidastaa maan sulamista keväällä.

Muista hyödyntää ruohokate tulevana kesänä mökillä ja kotona kasvihuoneessa, jos olet pidempiä aikoja poissa ja nurmikko pääsee kasvamaan. Ruohosilppu tekee hyvää kasvimaan etenkin typpeä tarvitseville kasvateille, kuten purjolle ja kaalille. Ruohosilppu antaa ravinteita ja auttaa kasveja pärjäämään pidempään omillaan kosteuden ansiosta.

7. Laita kasvihuone kuntoon

Jos kasvihuonetta ei ole siivottu syksyllä, toukokuussa on sen aika – etenkin jos siellä on ollut tuholaisia.

–Jos kasvihuone on tyhjillään, laita luukut ja ovet kiinni aurinkoisena päivänä, jolloin aurinko lämmittää kasvihuoneen yli 40-asteiseksi ja tuholaiset kuolevat.

Lämmitetyssä kasvihuoneessa pääsee jo toukokuussa istutushommiin, ja sinne voi laittaa kaikenlaista kasvamaan. Jos pihan kasvihuone on kylmä, istutusten kanssa pitää odottaa kesään.

8. Jätä puut ja pensaat rauhaan

Toukokuussa ei enää parane leikata kasvunsa aloittaneita puita tai pensaita, vaan niitä tulisi leikata aiemmin keväällä, kun puu on lepotilassa. Etenkin isot puut on jätettävä rauhaan.

Niin sanottuja vuotopuita, kuten koivua ja kirsikkaa, jotka valuttavat keväällä mahlaa tai muuta nestettä, voi leikata myöhemmin kesällä. Myös omenapuita voi maltillisesti leikata kesällä.

Lue lisää Iltalehdestä.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 06.10.2023.