kasvihuone

Viiniköynnös kasvihuoneeseen

WP_20130811_005

Päätin yrittää uudelleen viiniköynnön kasvatusta. Edellinen ja ensimmäinen kerta ei päättynyt hyvin ja köynnös kuoli. Ajatuksissa olisi, että köynnös (tai köynnökset) kasvavat ja peittävät jossain kohtaa osan katosta ja tarjoavat näin varjoa suoralta auringolta muille aremmille kasveille.

Kevättä 2022 odotellessa

happy

Näin maaliskuussa auringon lämmittäessä päälakea toivoo jo pikkuhiljaa lumen häviävän pihalta, jotta pääsisi istutuspuuhiin. Mutta heikolta näyttää kuten kuvissa (alla) näkyy, lunta riittää ja ennusteiden mukaan tuo ei tuosta ihan äkkiä ole häviämässä – ehkä juhannukseksi. Terassi: Muutama kuva menneiltä…

Chilin kuivaaminen

WP_20130811_005

Päätin kuivata meidän chilisadon lopun. Ja onneksi kuivasin – tuli todella hyvää chilijauhetta ja lisää makua keittiöön Uunissa kuivattavat chilit puolitetaan, levitellään ritilöille ja laitetaan korkeintaan 50 °C uuniin. Riittävän ilmankierron voi varmistaa vaikka laittamalla luukun väliin puulastan. Ritilöiden paikkaa…

Puutarhaneuvojan vinkit pihalle huhtikuussa

12090021

Nyt on oikea aika ja aikaa pihatöille. Nämä pihatyöt on tehtävä huhtikuussa! Kalkitse piha Siisti kasvit ja pensaat Suojaukset pois ja ikivihreiden kanssa fiksusti Hoida pihaa haravoimalla ja kompostilla Suunnittele piha Siivoa kasvihuone ja pese ruukut Narsissit (ei narsistit) ja…

Laattojen korjaamisella jatkettiin

kasvatuslaatikko

Jatkettiin eilen poikien kanssa kasvihuoneen lattian tasoittamista. Laatat yksi kerrallaan ylös ja hiekkaa/soraa… Pojat oli varsin helppo houkutella mukaan kiitos etäkoulun – liikuntatunnin aiheena kun oli tunti ulkona pihahommia

Kasvihuoneen lattiaremontti

WP_20130811_005

Päätin muokata vähän meidän kasvihuoneen lattiaa – siis meillä kasvihuoneessa toinen sivusta ollut kasvualustaa mullalla… Nyt ajattelin laittaa koko lattian laattaa, koska tuon työstäminen aika työlästä. Siis laatoitus tehtiin tällä tavalla syyskuussa 2012: