puutalo

kosteusmittari kävi kylässä

Tänään saatiin varmistus vesivahingolle. Yläkerran lattian ja alakerran katon välistä löytyi kosteusmittarilla sellaiset lukemat, että ei ihan tapetinvaihdolla selvitä. Aiheesta otettu pari digikuvaakin ja myös toistamiseen. Huomenna on mielenkiintoinen urakan loppukatselmus!

kaunis on kate

Jokunen päivä sitten mainostin, että kattoremontti on valmis. Tänään otin sitten uudesta kiiltävän karheasta myös kuvia. kattoa sisäpihalta päin

kattoremontti valmis

Kiirettä, kiirettä. On ollut. On jäänyt merkki sivuille tekemättä, että kattoremontti loppui tiistaina – monta ja monta päivää ennen määräaikaa. Urakkasopimuksessa takarajaksi urakoitsijan kanssa sovittiin 17.7. Valmista oli 22.6, eli paljon ennen aikojaan. Ensi viikolla on urakan loppukatselmus – silloin…

listojen väri vihdoin päätetty

Hitaasti kypsytellen, päätöksen tuskissa hikoillen… Olen ravannut maalikaupassa vertailemassa sävyjä ja nyt vihdoin tutun sisustussuunnittelijan mielipiteen turvin päädyin siihen, että listoista tulee valkoiset. Seinät ja katto ovat maalarinvalkoiset ja tuskailin monta viikkoa, että pitäisikö listat maalata erivärillä vaiko turvallisentylsällä valkoisella.…

puhdas selätys ja iso ylpeys

Toukokuun lopussa painin remonttireiskan kulmaväännön parissa. Tuskailin rasiahärdelliä panelinlaiton edessä ja pohdin edellisen reiskan sähköjen pintavetojen järkevyyttä. Jo päiviä sitten sain tuskaisten operaatioiden jälkeen homman valmiiksi ja sähköt “upotettua” paneelin taa… Nyt vihdoin tuli kuvakin otettua ja todistettua tehty työ.…

maalarimestari

Päiviä sitten puhuin, että eteisen paneelit on maalattu. Maalasin seinät jo toiseenkin kertaan, mutta ensimmäisestä kerrasta löytyi kuvakin. paljon puhuttu mestari sudin kanssa

eilen maalattiin

Siistii – allright… Eilen saatiin paneelit maalattua. Olikin isompi urakka mitä ensin ajateltiin, mutta olo oli ‘siisttii-allright’ -tyylinen kun kun kaikki kolot ja kulmat oli kertaalleen saatu maalattua… Vähän pelottaa jos jälki vaatii vielä toisen maalikerroksen?!?

kaikkea muuta, muttei aikaa

Eteinen odottaa kaunista maalipintaa, mutta siinäpä odottaa… Eilen ilta meni elokuvissa (pitkästä aikaa). Oltiin katsomassa leffaa nimeltä Day After Tomorrow. “Suunnitteluosaston” piti eilen päivällä vuorata/suojata jo valmis lattia tulevilta maalitahroilta ja käydä ostamassa seinämaalia, mutta lomalla kun on niin eihän…

eteisen seinät redi

Ei enää senttiäkään – eteisen paneelit ovat seinässä, vihdoin! Kulmaväännöt ja vähemmän suorat kulmat voitettu kanta. Seuraavaksi siirrytään pensselin varteen, mutta se saa olla “suunnitteluosaston” hommia!

viimeiset 15 senttiä

Eteisen paneelissa häämöttää maaliviiva. Seinäpaneelista puuttuu enää viimeiset viisitoista senttiä. Paneliurakka alkoi joskus about 15. toukokuuta. Homma on ollut taas vähän jäissä (ikävä kyllä) uskomattoman kiireen vuoksi… Joo joo, selittelyä, mutta tällä viikolla ei kotona paljon ennen iltakymmentä olla oltu.…