keittiö

ostospäivä

Tänään oli keittiöremontissa ostospäivä. Hakumatkalle lähdettiin aamutuimaan heti kello yhdeksän jälkeen. Suunnattiin Atten luo Laattasatamaan. Tarkoituksena oli löytää keittiöön uudet laatat kaapistojen “väliin”. “Sisustajamme” liki tunnin tutkiskelun jälkeen sopivat kaakelit löytyivätkin, kiitos hyvän ja asiantuntevan palvelun. Laattakauppojen jälkeen päätettiin pikaisesti…

tällä kertaa keittöön tapettia

Tämä alkaa käydä rutiinista – edellisestä kerrasta ei ole enää niin paljon aikaa kuin viimeksi. Vaikka ei minusta tapetoijaa tekemälläkään tule! No, sunnuntaina aloitettiin ja tänään maanantaina päästiin jo pitkälle – ikävä kyllä vasta viikonloppuna pääsee päättämään homman kun loppuviikko…

tapetit tuli, vihdoin

Keittiön tapettien kanssa kävi sitten lopulta vähän vanhanaikaisesti. Tilattiin tapetit 19. elokuuta ja tuolloin lupailivat toimitusajaksi yhden viikon. Viikon päästä soittivat – toimitus siirtyy kuukaudella. No, nyt syyskuun lopussa ilmoittivat taas ja kertoivat “ilouutisen”: toimitus viivästyy edelleen vähintään kuukaudella. Niin,…

keittiö hävityksen kauhistus

Tänään siirtyi keittiön kaapisto 20 senttiä vasemmalta oikealle. Kaupungin palotarkastajilta tuli asia varmistettua. Tulisijan ja lieden väliin pitää jättää vähintään 15 cm – pistin 5 senttiä paremmaksi. Kuvan “integroitu” liesi taitaa vaihtua uuteen… Astianpesukone kelvannee uuteenkin keittiöön. Ihan varma en…

kaapiston muutto

Keittiössä on iso siivo – viimeistään viikonloppuna. Kaapiston tyhjennys alkoi alkuviikolla. Vanhat tapetit oli ajatus repiä irti vielä ennen viikonloppua. Eilenkin se sitten vielä jäi – sattuneista syistä. Uusi tapetti on kyllä vieläkin hukassa. Missäköhän se oikein viipyy? Kaappi on…

wanted: tapettia

Voi voi, oi voi-voi-voi… Eilen soittivan tapettikaupasta, meidän tilaamat tapetit ovat Suomesta tyystin loppu. Onko se niin ihmeellistä? Saadaan kuulemma vasta syyskuun lopussa tapetit keittiöön. Niillä piti olla vain viikon toimitusaika. Höh. Nyt on sitten aikaa viritellä kaapistot kohdilleen!

kuka on renki?

Päivä pari sitten saapui kuorma-auto Ukista. Antiikkiliike P H Virtanen toimitti lomareissulla tilatun rengin kaapin. Tietysti vanha kaappi on vähintään yhtä kallis kuin vanhakin – samalla rahalla olisi hankkinut keittiöön rivin uusia kaappeja! Mutta minkäs teet – tämmöistä haluttiin. Ja…

keittiö: ison ratkaisun paikka

Lähipäivinä tai viikkoina pitäisi siirtää remonttireiskan vasarat keittiöön. Ennen urakan aloittamista pitäisi kuitenkin tehdä suhteellisen iso päätös (ettei tule tehtyä turhaa työtä). Se nyt on varmaa, että tapetit ja lattia menee uusiksi, mutta sitä ennen pitäisi ratkaista tulipesän kohtalo.

keittiö ennen

Myöhempien hetkien muistin virkistämiseksi muutama kuva keittiöstä ennen ensimmäistäkään kosketusta. kuvaa katonrajasta seinähylly päätyseinää lattiaa ja pala kaapistoa

remonttien äiti

Mistä idea hyväkuntoisen keittiön remonttiin lähti. No, keittiön nurkassa kyyhöttävästä tulisijasta, tietenkin. Ensin “tasona” käytetty levy pois ja alta löytyi pala historiaa. Eikun uutta suunnittelemaan. Äkkiä se homma (tottakai) paisuu ja keittiöstä remontti levisi eteiseen… kaikkien remonttiemme äiti tason entisöiminen…