Älyboxi kertoo enemmän sähkönkulutuksesta

Meille asennettiin Fortumin älyboxi toukokuussa 2013. Älyboxin luvattiin kertovan sähkönkulutuksesta enemmän ja ohjaavan ihmisiä “säästämään” sähköä. No, mitä olemme oppineet reilun puolen vuoden älyboxi -asumisen jälkeen?

Meidän asumis- ja/tai sähkön kulutuskäyttäytyminen ei ole boxin ansiosta tai takia muuttunut yhtään. Ainakaan vielä. Edelleen meille sitä reaaliaikaisinta (näkyvintä) sähkönkulutustietoa antaa Wattson, joka tuli meidän taloon joulukuussa 2008.

Fortumin Valpas -palvelu kertoo statistiikkaa etäluettavasta sähkömittarista pienellä viiveellä. Palvelusta voi selailla omia kulutustietoja taaksepäin kuukausi-, viikko-, päivä- ja tuntitasolla. Meidän älyboxin kulutustiedot alkoivat näkyä palvelussa vasta 6kk mittarin asennuksen jälkeen ja alkuunkin kulutustiedot näkyivät vain päivätasolla. Nyt vuoden 2014 alussa näkyy kulutustiedot jo tuntitasolla, mikä parantaa palvelua huomattavasti.

Edelleen kaipaan yhtä isoa korjausta kulutustietoihin – nimittäin päivä- ja yösähköä erikseen. Nyt palvelussa näkyy ainoastaan kulutettu sähkö ilman erittelyä yö- tai päiväsähköön. Erottelu olisi paikallaan ainakin niin kauan kuin sähkön hinnoissa on päivän ja yön osalta merkittävä ero.

Päivätasolla eniten sähköä kului loppuvuonna (tilastoissa vain marras- joulukuu) tiistaina 10.12.2013, meidän sähkönkulutus oli tuolloin 94,61 kWh. Pääsääntöisesti vielä koko joulukuu oltiin päiväkulutuksen osalta alle 80kWh kulutuslukemissa mikä kertoo erittäin lämpimästä joulukuusta.

Edellisen kyseisen tiistaipäivän kulutuspiikki mitattu aamupäivällä klo 10:00 – 5,7kWh tunnissa. Se on/oli noin puolet enemmän kuin muiden aamupäivän tuntien kulutuslukemat. Alkuun ihmettelin mistä voi johtua moinen kulutuspiikki arkena/työpäivänä, mutta tarkempi tutkiminen koko kuun osalta ja ulkolämpötilojen yhdistäminen kulutustietoihin antoi aika varman vastauksen. Kyseisenä aamuna/yöllä on ollut pakkasta ja oletettavasti hevosille on kannettu ulos lämmintä vettä ämpäritolkulla joskus aamulla esim 8-9 välillä. Sitten tyhjentynyt lämminvesivaraaja on lämmittänyt lisää vettä kovasti klo 9-10 välisen ajan ja aiheuttanut siis piikin kulutustietoihin… Lämmintä vettä (vesivaraajaa tyhjennetään normaalia enemmän siis) kannetaan hevostallista ulos vain kun ulkona kylmää ja vaarana veden jäätyminen).

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)