Jätevesiasetuksen uudistus pöydälle

Ei saatu tälle sopalle vieläkään päätöstä, sillä perustuslakivaliokunta jätti asian tänään pöydälle. Ongelmaa aiheuttaa nyt muutama visainen näkökulma.

Perustuslakivaliokunta on selvittänyt ennen kaikkea kahta asiaa. Ensinnäkin on tutkittu, salliiko perustuslaki yli 68-vuotiaiden vapauttamisen puhdistamon rakentamisesta. Toiseksi valiokunta on pohtinut, onko asetuksella alun perin menty liian pitkälle eli annettu määräyksiä, jotka olisivat kuuluneet lain tasolle.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) on antanut ymmärtää, että ongelmallinen 68 vuoden ikäraja voitaisiin sivuuttaa käyttämällä mahdollisuutta myöntää ikääntyneille vapautuksia sosiaalisin perustein.

Jos asetuksella on perustuslain näkökulmasta menty liian pitkälle, eteen voi tulla jopa sen kumoaminen ja koko sotkun lykkääminen vaalien yli seuraavan hallituksen murheeksi.

Lue koko uutinen Kauppalehdestä.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)