Arkisto asiasanalle nuorempi isäntä

Pressukatosta hevostalliin

lantala_4

Tilasin syyskuun alussa pressukatoksen, jonka ajattelin ottaa hevostallissa käyttöön. Se ei tule korvaamaan kunnon turvekatosta, mutta toimii nyt ainakin alkuun korvaajana. Tarkoitus on pultata pressukatoksen kaaret painekyllästettyyn pattinkiin kiinni ja panttinki taas kiinnitetään maahan ruuvipaaluilla. Ruuvipaalujen asennuksella aloiteltiin jo nuoremman…

Pientä oviremppaa

12070022

Tallin sivuovi oli ajan saatossa vähän retkahtanut ja sen avaamisella ja sulkemisella oli vähän haasteita. Otettiin nuoremman ja nuorimman isännän kanssa ovi pois paikoiltaan ja työstöön…

Lisää parkkitilaa

happy

Päätettiin tehdä nuoremman isännän autolle oma parkkipaikka, jossa tarjolla myös sähköä lohkolämmittimelle talven kylmiä pakkasaamuja ajatellen. Paikaksi valikoitui puuliiterin edusta. Halutussa paikassa iso kasa noppakiviä, pihalaattoja ja mm. nupulakiviä sekä yksi iso puu. Ennen pohjan tekoa nämä pitää siis siirtää/kaataa.

Maalari vaan maalaa

12070022

Jatkettiin muutaman sade- ja lepopäivän jälkeen tallin maalausurakkaa. Korkeuksiin otettiin avuksi Avant ja nuorin isäntä saatiin myös ylipuhuttua sutimaan.

Pesukarsinassa remppaa

_Data_Users_DefApps_AppData_{E019D336-696D-43D5-A99B-B39120DC54C5}_Local_PlatformData_Images_PhotoChooser-4e636cf1-5b73-4d3f-b171-e90b65224fe5_jpg

Pitää vähän tehdä hevostallin pesukarsinassakin remppaa kaiken muun puuhastelun ohessa. Aloiteltiin viikonloppuna nuoremman isännän kanssa purkamalla peltiseinää.

Maalarilla tuli hommissa tauko

maalari

Tähän jäätiin eilen tiistaina illalla… Maalarille tuli pakollinen tauko hommiin; niin uutta ja erikoista tuo työn tekeminen, että nuoremman isännän käsi alkoi valittaa olostaan. Mutta eihän tuolla mihinkään kiirus ole valmiissa tallissa. Jatketaan kun keli ja käsi sallii.