WehoPuts

wehoputsWehoPuts -pienpuhdistamo

Avainsanat: Wehoputs, Wehoputs 5, Wehoputs 6, haja-asutusalue, jäteveden puhdistus, kwh pipe, uponor

Haja-asutusalueella syntyvälle jätevedelle asetetaan tulevaisuudessa tiukemmat kriteerit. Omakotiasujien pitää esimerkiksi tehdä selvitys jätevesijärjestelmästä. Meille jätevesien käsittelyn uusiminen tuli ajankohtaiseksi laajennuksen rakennusluvan myötä. Lupaa ei irronnut ilman suunnitelmaa ja toteutusta. Vaihtoehtoja on runsaasti – olen pähkäillyt asian kanssa kerran jos kaksikin – vaiheistamme voit lueskella lisää näiltä sivuilta.

Vaikka nämä on hienoja ja kalliita aparaatteja niin ei ne silti ihan yksikseen tule toimeen. Aikanaan metsästin käyttökokemuksia netistä – en löytänyt. Netissä on yleensä kovin vähän ihmisten käyttökokemuksia, joten yritän omalta osaltani vähentää tätä tuskaa. Ihmisten omat kokemukset tuotteista kun ovat usein niitä tärkeimpiä asioita pohtiessa ostopäätöstä.

Tälle sivulle kerään käyttökokemuksia yms. meidän WehoPuts 5 -pienpuhdistamosta. Blogimaisesti kirjoituksiin voi tutustua aiheella jätevedet, haja-asutus, tai lukea erikseen pelkät WehoPuts -blogikirjoitukset. Alla omistajan panostusta jäteveden puhdistuksessa.

Wehoputs huolto / huolto-ohjeet

Lisätietoja Wehoputs huollosta ja huolto-ohjeita löytyy Wehoputs huolto-ohjeet -sivulta.

Keskustele Wehoputsista

Keskustele Wehoputsista foorumilla.

Meidän veden ja jäteveden käyttö

Talon ja talouden tarkemmat speksit löydät sähkönkulutus + vedenkulutus -sivulta. Samalla sivulla myös kattavasti sähkönkulutusta ja vedenkulutusta.

Meidän vesijärjestelmä

Talousvetenä kunnan vesi. Jätevedenpuhdistuksesta huolehtii WehoPuts 5 -pienpuhdistamo.

Meidän WehoPutsin elinkaarta / WehoPuts 5 käytössä

Meillä on ollut WehoPuts 5 käytössä nyt 17 vuotta, 4 kuukautta, 0 viikkoa, 3 päivää . Alla lueteltuna kaikki työt, korjaukset, huollot, täytöt yms. joita on tehty laitteelle sen lyhyen käyttöhistorian aikana.

Jaottelin työt kahteen osaan helpottamaan omaa seurantaa – huollot/kemikaalitäytöt toiseen ja erilaiset ongelmat/tyhjennykset yms. toiseen listaan.

Huollot/kemikaalilisäykset:

26.11.2006 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (10L)
31.07.2007 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (30L)
20.10.2008 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (20L)
20.10.2008 vuosihuolto, 2-v (mm. suodatinkalvosarja, kemikaaliletku)
10.10.2010 vuosihuolto, 2-v (mm. suodatinkalvosarja, kemikaaliletku)
12.10.2010 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (2x10L)
07.07.2012 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (30L)
06.10.2012 vuosihuolto, 2-v (mm. suodatinkalvosarja, kemikaaliletku), kompuratunnit 15957
10.12.2014 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen (30L), kompuratunnit 17602
24.01.2015 LP-100H huolto
03.02.2015 kompressorin vaihto uuteen ja tuntien nollaus, kompuratunnit 18833
05.07.2018 Wehoputs -saostuskemikaalin lisääminen
05.12.2019 WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen

Seuraava saostuskemikaalin lisääminen meillä

Saostuskemikaalin kulutus ja riittävyys riippuu jäteveden määrästä, mutta laskelmieni mukaan meillä kuluu saostuskemikaalia noin 10 l/8 kk. Edellisestä saostuskemikaalin lisäyksestä aikaa 4 vuotta, 3 kuukautta, 3 viikkoa, 3 päivää [05.12.2019]. Seuraava lisäys tulisi siis tehdä (viimeistään) 05.12.2021.

Muut:

26.04.2006 ensimmäiset ajatukset/piirustukset tulevasta jätevesijärjestelmästä
05.05.2006 ajateltiin hankkia In-Drän suodatuskenttä
19.06.2006 pää kääntyi(?) suodatuskentästä pienpuhdistamoon
28.06.2006 piti mennä katsomaan WehoPuts -näytöstä (peruutettu)
15.08.2006 tilasin WehoPuts 5:n
02.09.2006 WehoPuts toimitus tontille
26.11.2006 WehoPuts kytketty, ensimmäinen käynnistys (ts. käyttöönotto)
28.03.2007 ylijäämälietteen tyhjennys I (2/5 täynnä, eli vajaa puolet)
19.05.2007 ylijäämälietteen tyhjennys II (2/3 täynnä, eli reilu puolet)
31.07.2007 hälytys: kemikaalihälytys
23.12.2007 ylijäämälietteen tyhjennys III (aivan täynnä, ehkä liiankin täynnä)
24.05.2008 ylijäämälietteen tyhjennys IV (3/4 täynnä)
11.10.2008 hälytys: kompressoritunnit 15000h
20.10.2008 ylijäämälietteen tyhjennys V (2/3 täynnä)
14.02.2009 ylijäämälietteen tyhjennys VI (2/3 täynnä)
22.06.2009 ylijäämälietteen tyhjennys VII (2/3 täynnä)
17.10.2009 ylijäämälietteen tyhjennys VIII (3/4 täynnä)
14.02.2010 ylijäämälietteen tyhjennys IX (3/4 täynnä)
19.02.2010 hälytys: siirtopumppu
20.06.2010 ylijäämälietteen tyhjennys X (3/4 täynnä)
25.07.2010 hälytys: tyhjennyshälytys
10.09.2010 hälytys: kompressoritunnit 15000h
10.10.2010 ylijäämälietteen tyhjennys XI (2/3 täynnä)
11.10.2010 hälytys: kemikaalihälytys
19.02.2011 ylijäämälietteen tyhjennys XII (1/2 täynnä), kompuratunnit 2910
31.07.2011 ylijäämälietteen tyhjennys XIII (3/4 täynnä), kompuratunnit 6509
10.08.2011 hälytys: tyhjennyshälytys
03.09.2011 hälytys: tyhjennyshälytys
07.10.2011 hälytys: tyhjennyshälytys
09.10.2011 hälytys: tyhjennyshälytys
13.10.2011 hälytys: siirtopumppu
16.10.2011 hälytys: siirtopumppu
17.10.2011 ylijäämälietteen tyhjennys XIV (2/3 täynnä), kompuratunnit 8194
17.10.2011 hälytys: siirtopumppu
28.10.2011 hälytys: siirtopumppu
20.11.2011 hälytys: siirtopumppu
11.02.2012 ylijäämälietteen tyhjennys XV (3/4 täynnä), kompuratunnit 10710
07.07.2012 ylijäämälietteen tyhjennys XVI (3/4) täynnä
22.10.2012 merkkivalon vaihto
20.01.2013 ylijäämälietteen tyhjennys XVII (5/4 täynnä), kompuratunnit 2338, 1227. prosessi
17.06.2013 ylijäämälietteen tyhjennys XVIII (5/4 täynnä), kompuratunnit 5621
10.11.2013 sakkapumpun puhdistus ja testaus (tukossa)
14.11.2013 sakkapumppu tukossa taas
17.11.2013 prosessisäiliö tyhjennetty ja ylijäämälietteen tyhjennys XIX (1/2 täynnä)
24.01.2014 poistoputki jäässä
28.01.2014 asennettu sulanapitokaapeli poistoputkeen
30.01.2014 hälytys: tyhjennyshälytys
02.02.2014 hälytys: tyhjennyshälytys
06.02.2014 hälytys: tyhjennyshälytys
15.02.2014 hälytys: tyhjennyshälytys
07.06.2014 ylijäämälietteen tyhjennys XX (5/5 täynnä)
07.09.2014 Kompressorin käyttötunnit nollattu (kompuratunnit 15508)
20.12.2014 ylijäämälietteen tyhjennys XXI (3/5 täynnä), kompuratunnit 17814
05.01.2015 merkkivalo rikki
12.01.2015 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 18371
14.01.2015 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 18376
17.01.2015 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 18433
30.07.2015 ylijäämälietteen tyhjennys XXII (5/5 täynnä), kompuratunnit 3554
12.09.2015 Wehoputs reset. Kompuratunnit 4506, 102. prosessi
25.12.2015 ylijäämälietteen tyhjennys XXIII (5/5 täynnä), kompuratunnit 6814
01.02.2016 hälytys: tyhjennyshälytys
13.02.2016 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 7888
20.02.2016 purkuoja jäässä
25.05.2016 ylijäämälietteen tyhjennys XXIV (4/5 täynnä), kompuratunnit 10064
25.06.2016 ulospumppaus jumissa. Logiikan resetointi, kompuratunnit 10738, 279.prosessi
06.11.2016 ylijäämälietteen tyhjennys XXV (4/5 täynnä), kompuratunnit 2959
24.05.2017 ulospumppaus ei lopu, jumissa. Logiikan resetointi, kompuratunnit 7314, 183.prosessi
19.08.2017 hälytys: tyhjennyshälytys, logiikan resetointi
19.08.2017 ylijäämälietteen tyhjennys XXVI (4/5 täynnä)
17.09.2017 ulospumppaus jumissa
06.12.2017 sakkapumppu tukossa
02.03.2018 hälytys: tyhjennyshälytys
03.03.2018 Purkuputki jäässä
05.03.2018 Poistoputken purkuoja jäässä
11.03.2018 Manuaalinen lietetyhjennys
14.03.2018 Manuaalinen lietetyhjennys
20.03.2018 Vaihteeksi manuaalinen lietetyhjennys
25.03.2018 Tulossa manuaalinen lietetyhjennys
29.03.2018 Manuaalinen lietetyhjennys
02.04.2018 Vielä kerran, manuaalinen lietetyhjennys
08.04.2018 Kevään kahdeksas (manuaalinen) lietetyhjennys
14.04.2018 Kevään yhdeksäs (manuaalinen) lietetyhjennys
18.06.2018 ylijäämälietteen tyhjennys XXVII (5/5), kompuratunnit 6594, 142. prosessi
03.11.2018 ylijäämälietteen tyhjennys XXVIII (5/5), kompuratunnit 9620, 220. prosessi
17.11.2018 hälytys: tyhjennyshälytys
01.12.2018 hälytys: tyhjennyshälytys
09.01.2019 hälytys: tyhjennyshälytys
15.01.2019 hälytys: tyhjennyshälytys
20.01.2019 hälytys: tyhjennyshälytys
11.04.2019 ylijäämälietteen tyhjennys XXIX (5/5 täynnä)
08.09.2019 kompressorituntien nollaus, kompuratunnit 16 518h
16.09.2019 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 186h
21.10.2019 hälytys: tyhjennyshälytys, kompuratunnit 925h
24.10.2019 ylijäämälietteen tyhjennys XXX (5/5), kompuratunnit 985, 378. prosessi
15.01.2020 hälytys: tyhjennyshälytys
23.06.2020 ylijäämälietteen tyhjennys XXXI (5/5 täynnä), kompuratunnit 6130h
14.10.2020 Sakkapumppu tukossa
21.03.2021 hälytys: tyhjennyshälytys
02.04.2021 ylijäämälietteen tyhjennys XXXII (5/5 täynnä), kompuratunnit 12497h
10.05.2021 hälytys: tyhjennyshälytys
29.06.2021 hälytys: tyhjennyshälytys
21.08.2021 kompressorituntien nollaus, kompuratunnit 15 099h
04.09.2021 hälytys: tyhjennyshälytys
06.09.2021 hälytys: tyhjennyshälytys, logiikan resetointi
09.09.2021 hälytys: tyhjennyshälytys, logiikan resetointi
18.11.2021 ylijäämälietteen tyhjennys XXXIII (5/5 täynnä)
25.12.2021 hälytys: tyhjennyshälytys, logiikan resetointi, purkuputki jäässä
09.06.2022 ylijäämälietteen tyhjennys XXXIV (5/5 täynnä), kompuratunnit 3667
27.11.2022 asennettu uusi sulanapitokaapeli purkuputkeen
01.01.2023 ylijäämälietteen tyhjennys XXXV (5/5 täynnä), kompuratunnit 8259
08.01.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
19.02.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
24.02.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
01.05.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
11.07.2023 ylijäämälietteen tyhjennys XXXVI (4/5 täynnä)
24.09.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
07.10.2023 hälytys: tyhjennyshälytys
30.12.2023 hälytys: siirtopumppu
07.01.2024 hälytys: siirtopumppu
08.01.2024 hälytys: siirtopumppu
08.01.2024 Pientä pakkassuojaa Wehoputsin purkuputkelle
22.01.2024 hälytys: siirtopumppu
13.03.2024 hälytys: siirtopumppu
16.03.2024 hälytys: siirtopumppu

Seuraava ylijäämälietteen tyhjennys meillä

Suositeltava, normaali, tyhjennysväli WehoPust 5:llä on 2-4 kuukautta. Me koetetaan pitää tuosta 4-5kk tyhjennysvälistä kiinni. Edellisestä ylijäämälietteen tyhjennyksestä aikaa: 8 kuukautta, 2 viikkoa, 4 päivää [11.7.2023], joten kohta se sitten kai pitäis tyhjentää (viimeistään 11.12.2023)…

Meidän WehoPuts 5 kustannukset

Laitteen todellisia kustannuksia on aika vaikea laskea, mutta suhteellisen tarkat ja todelliset suuntaa antavat lukemat on saatavissa.

Alla olevassa grafiikassa on meidän WehoPuts 5 -laitteelle tehdyt huollot ja tilatut tarvikkeet (sis. mm. lietepussit ja kemikaalit). Hinnat on kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset. Yllä olevasta listasta [WehoPutsin elinkaarta / WehoPuts 5 käytössä] näkee mitä puhdistamolle on milloinkin tehty.

Siniset tolpat kuvassa ovat koko vuoden kustannukset. Punaiset tolpat vuoden kulut jaettuna jokaiselle kuukaudelle kyseisenä vuotena.

Alla olevasta grafiikasta näkee laskennallisen kuukausikustannuksen meidän WehoPuts 5 -puhdistamolle.

Sininen vajaa 60 40 euron kuukausittainen kustannus on ns. perustamiskustannus, joka sisältää seuraavat kiinteät aloituskustannukset (meidän tapauksessa): Laitteen hankintahinta, asennuksen maatyöt, maa-aines ja muut materiaalit mm. viemäriputkistot yms. Meidän tapauksessa liki kaikki aputyöt yms. tehtiin itse. Ainoastaan kaivuu yms. työkoneita vaatinut työ ostettiin. Kokonaan ostopalveluna asennus siis meidän laskelmia kalliimpi.

Perustamiskustannusten kuoletusajaksi laskettiin 10 15 vuotta, joten laitteen kuukausittaiset perustamiskustannukset päättyvät marraskuussa 2016 2021, jonka jälkeen puhdistamon kustannuksia syntyy vain huollosta ja ylläpidosta.

Punainen alue kuvaa vaihtuvia huolto- ja ylläpitokustannuksia. Kustannukset ovat jaettu keskimääräisenä niille kuukausille, joihin ko. kustannus vaikuttaa. Esim. 2v-huoltohinta on jaettu huoltoa seuraaville 24 kuukaudelle ja viiden lietepussin paketti jaettu suositellulle käyttöajalle (5*4kk=20kk).

Video kuinka WehoPuts toimii

YouTube Preview Image

Keskustele / kysy / kommentoi

Keskustele, kysy tai kommentoi wehoputsin omalla foorumilla. Tai jätä kommentti tälle sivulle alla.

Mainokset, yhteistyö ja rahoitus

Olemme omarahoitteisia eikä toimintaamme tue ulkopuolinen taho. Mielipiteemme ei siis ole ostettu. Rahaa emme kirjoittelusta saa.

Mutta kiinnostaako yhteistyö tästä huolimatta tai juuri siksi – lue lisää sivustostamme tai ota yhteyttä.

ps. Päivitän yllä olevaa kirjoitusta kun seuraavaksi jotain WehoPuts -pienpuhdistamolle joudun tekemään [tai haluan tehdä].

.

[sivun kuvat: ylin kuva KWH Pipe, muut kuvat © remonttireiska]

päivitti tomi @ 18.3.2024

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 14 krt)

183 kommenttia kirjoitukseen “WehoPuts

  1. Leila
    09.01.2011 klo 16:01

    Me on nostettu isännän kanssa lietekori ylös lyhyttä narulenkkiä ja n. 2 m pituista parrua käyttäen. Kahdestaan sujuu näppärästi eikä voimaa tarvita.

  2. Kalle
    09.01.2011 klo 22:06

    Onko kukaan tietoinen paljonko tota lietettä pussiin tulee kerralla (litroissa)? Olen miettinyt umpisäiliön upoittamista laitteen lähelle ja vetäis lieteputken sinne. Ei tarvis pusseja tyhjennellä. Herää kysymys, että kuinka pian 5000l täyttyis?

  3. 10.01.2011 klo 10:39

    Kalle: Nyt ei ole faktaa mutta hatusta vetäisten ja omia tyhjennyksiä arvioiden lietepussiin tulee tavaraa max noin 200-300 litraa / vuosi…

    Perustuu arvioon, että tyhjennän lietteen noin 3-4 krt vuodessa ja lietepussi ei ikinä ole ollut täynnä. Ja mahtuisiko lietepussiin max 100 litraa?

    Kommentoikaa nyt muutkin onko arvioni ihan metsästä?!?

    Ongelma tuossa arvioinnissa ja umpisäiliössä tietysti olisi see, että kun wehoputs pumppaa lietettä pussiin niin iso osa pumpatusta valuaa takaisin säiliöön ja käsittelyyn. Vain kiintein tavara jää pussiin ja juokseva neste valuaa läpi koska pussi ei ole umpipussi.

  4. Kalle
    10.01.2011 klo 15:00

    Sitä nesteen määrää tuli mietittyä. Pitäi mitata paljon sitä tulee ja montako kertaa kuukaudessa. Olis vaan paljon helpompi tyhjentää esim kerran vuodessa 5000l säiliö saatika kädet paskassa vaihdella pusseja.

  5. 12.01.2011 klo 10:13

    Juu. Jos mittaat ja saat jonkinlaisen kuukausi tai vuosiarvion niin kerropa siitä meillekin täällä.

  6. mikkop
    19.01.2011 klo 21:06

    tokko kovetu kallen kakka tuollaiseen säiliöön vuoden kuluessa, pitäisi saada vettä sekaan…

  7. 21.01.2011 klo 11:09

    Eiköhän se Kalle kakka riittävän notkeana pysy (vaikka vuoden) jos meinaa säiliöön kaiken pumpata mitä lieteputki ulos työntää. Aika nestemäistä on siinä kohtaa – lietepussiin normaalikäytössä vaan jää se kiintein tavara ja pussi päästää nesteen läpi.

  8. Cai
    09.02.2011 klo 15:31

    Onko neuvoja lietepussin tukkiutumisen suhteen? Meidän laite toimii muuten moitteettomasti, mutta pitäisi pussit vaihtaa melkeinpä parin viikon välein jottei mene yli. Se tukkeutuu täydellisesti ja lainehtii kirjaimellisesti pussissa kunnes menee yli! Käytämme fosfaatitonta ja zeoliititonta pesuainetta jo ennestään.

  9. Cai
    09.02.2011 klo 15:33

    Piti vielä lisätä että käytämme alkuperäisiä pusseja, toistaiseksi. Ne on tosi kalliita tällä vaihtovälillä…

  10. 09.02.2011 klo 18:42

    Moi Cai,

    Luitko jo tämän foorumikeskustelun: Mikä vikana kun löysää lietettä?

    Löytyisikö siitä syytä ongelmaasi?

  11. Pekka
    28.03.2011 klo 13:28

    Moi.
    WP 5 ollut käytössä 4 vuotta ilman isompia ongelmia mitä nyt kerran takuuna vaihdettu kompura pienempitehoiseen märän lietteen takia. Nykyisin vaihdan pussin noin 50 prosessin jälkeen, noin 2-3 kk. Ikävä ettei softasta saa selville milloin lietepumppaus on tapahtunut että voisi antaa sen kuivua mahd.pitkään ennen vaihtoa.
    Nyt on ongelmana merkkivalon sammuminen vaikka mitään hälytystä ei ole. Lamppu on vaihdettu ja valo voi palaa muutaman päivän ja sitten taas pimeänä kuukausikaupalla. Odottelen tässä kompuran tuntien täyttymistä että voi samalla huoltokäynnillä huoltaa senkin ja vaihtaa letkupumpun letkun. Onko muilla ongelmia lampun kanssa?

  12. 30.03.2011 klo 08:50

    Meillä valo toiminut hyvin, tosin tuntuu että vuosi vuodelta valo on aina vaan himmeämpi ja himmeämpi…

  13. 13.04.2011 klo 21:27

    Terve minulla on jäänyt vehoputsin kemikaalia ylimääräiseksi.
    Jos tarvitset ota yhteyttä,niin katotaan sopuhinta

    Liikun uudenmaan alueella

  14. 13.04.2011 klo 21:28

    Pannaan vielä osoite auto.kuski(att)hotmail.com

  15. Johan
    29.05.2011 klo 20:29

    Mikä ihmee ongelma nyt on?? 15kh huoltto just tehty ja nyt näyttö vain vilkuu. Ei tapahtuu mitään kun otan sähköt pois, käynistään se uudestaan ja sama vilkuva näyttö. Processit on seis ja molemmat säiliöt täynnä. Ideoita?

  16. Jaska
    30.05.2011 klo 23:40

    Johan, Olisiko ohjausyksikkö kuollut? Jos sulakkeet ja virransyöttö niin vähän siltä vaikuttais.

  17. Timo
    23.08.2011 klo 03:32

    Onko jollakulla näkemystä siitä, että
    saostuskemikaalin annostus vaikuttaisi
    lietteen suodattumisnopeuteen lietepussissa?

    Meillä vaikuttaisi siltä, että alkuun homma
    toimi ja liete oli lähes siedettävän kuivaa
    noin kolmen kuukauden käytön jälkeen.

    Nyt kun kemikaali tuntuisi olevan loppumai-
    sillaan (kemikaalianturi lienee risa),
    niin lietepussi tulvii yli reunojen
    vajaan kuukauden käytön jälkeen. Liete on
    pussissa erittäin vetistä velliä.

    Suotautumisnopeus näyttäisi olevan
    kymmenisen senttiä ensimmäisen vuorokauden
    aikana siitä, kun käänsin
    täyttöputken suodatinpussin ohi.

    Jos joku on keksinyt keinon ennustaa
    lietepumppauksen ajankohdan, niin tieto
    olisi mukava lukea täältä.

    Valmistajan nevonnasta sain ystävällisen
    vastauksen muita asioita kysellessäni.
    Lietepumppaus sanottiin tapahtuvan viiden
    prosessikerran välein. Tarkkoja tietoja
    prosessista ei minulle haluttu kertoa.

    Kiitos kaikille kirjoittajille
    kokemuksista ja neuvoista,

  18. Sami
    13.03.2012 klo 16:31

    Moron

    Kompressorin käyttötunnit täynnä, joten pyysin tarjouksen kompuran kalvoista, kemikaalipumpun letkusta ja lietepussipaketista.
    Kului yli viikko kun tarjous saapui.
    Kwh-pipe pyysi osista 128 €+20€ käsittelykulua. Lietepussit oli 59€.
    Hinta oli kohdallaan…ainakin heille!

    Onko kukaan löytänyt kyseistä silikoni-letkua mistään kaupasta. Entä lietepusseja halvemmalla, vai tarviiko alkaa tällä iällä ompelua opettelemaan… :-)
    Netistä kyllä löytyy kalvosatsi 68€.
    http://www.atsshop.eu/ats-shop/product_info.php?language=en&products_id=12
    Onko muut löytäneet kalvosarjaa ym. netistä?
    Kemikaalin, (30 l), ostin viimeksi vuosi sitten Tampereelta, firma oli Kopli Oy

  19. 14.03.2012 klo 19:00

    Moi Sami,
    itse tein 2-vuotishuollon lokakuussa 2010. Osat maksoi mielestäni jotain tuota luokkaa ja huolto oli easy tehdä.

    Noista lietepusseista ja kemikaalista on juttua myös foorumin puolella.

  20. 21.05.2012 klo 12:18

    Maatalouskaupat myyvät Kemwater pix-115 liuosta ihan sopuhinnalla ja 45kg päniköissä. Hintaa en muista kun omani olen ostanut viime vuoden keväällä (Y-maatalous) hieman eri tarkoitukseen (sammaleen poistoon nurmikolta…)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *