52 hakutulosta haulle "tyhjennyshälytys"

27. Wehoputs lietetyhjennys

22062009712

Eilen vihdoin ryhdistäydyin ja uhrasin kesäpäivästäni viisi minuuttia Wehoputs -lietepussin vaihtoon. Edellisestä oli kulunut jo ihan liikaa aikaa (tasan kymmenen kuukautta) ja koko kevään olen hokenut itselleni, että pitäisi pitäisi…

Wehoputs: Purkuputki jäässä

25072010012

Vasta toivuttu aikaisemmasta tyhjennyshälytyksestä niin nyt ollaankin sitten isomman ongelman äärellä. Ehkä osin myös tuosta johtuen, mutta myös kovasta ja kylmästä talvesta johtuen meidän Wehoputs -poistoputki on nyt jäässä. Tai oikeammin poistoputken päässä sijaitseva oja – täynnä jäätä ja siellä…

Wehoputs ulospumppaus ei lopu

22062009712

Kirjataanpa taas muistiin. Meillä oli sunnuntaina Wehoputs -puhdistamossa sama tilanne kuin toukokuussa (ja viime vuonna kesäkuussa). Logiikan muuten nollasin juuri elokuussa 22.8.2017, kun tyhjennyshälytystä ei saanut kuitattua pois… No, tällä kertaa ei tarvinnut logiikkaa nollata. Pumppu huusi sunnuntaina aamutuimaan niin,…

Paskalaki voimaan tänään – koskee jopa 100 000 remonttia

25072010012

Kansalaisia ja poliitikkoja kuohuttaneen haja-asutusalueiden jätevesisääntelyn eli ”paskalain” uudistus astui voimaan tänään maanantaina. Ympäristöministeriö arvioi, että noin kolme neljännestä kiinteistöistä vapautuu määräaikaan sidotusta kunnostusvelvoitteesta. Uudistuksessa muuttui sekä ympäristönsuojelulain kohta että hajajätevesiä koskeva asetus korvautui uudella. Uudistus siirtää niin sanottujen kuivan…

Haja-asutuksen jätevesisääntely kohtuullistuu

eduskuntatalo

Valtioneuvosto on 16.3.2017 hyväksynyt asetuksen, jolla haja-asutuksen jätevesien kiinteistökohtaista käsittelyä koskevan sääntelyn kohtuullistaminen ja selkeyttäminen saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi. Asetus tulee voimaan samanaikaisesti 3.4.2017 hajajätevesiä koskevan ympäristönsuojelulain muutoksen kanssa. Asetuksen keskeinen muutos on sääntelyn yksityiskohtaisuudesta luopuminen. Pitkä prosessi on nyt päätöksessä.…

Eriävä mielipide hajajätevesityöryhmän raportista

eduskuntatalo

Omakotiliitto on esittänyt eriävän mielipiteen koskien hajajätevesityöryhmän raporttia. Suomen hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”Jätevesiasetusta lievennetään huomattavasti.” Suomen Omakotiliitto ry jättää eriävän mielipiteen hajajätevesityöryhmän raporttiin, koska työryhmän esittämät vaihtoehdot eivät tosiallisesti pyri kohtuullistamaan haja-asutusalueiden kotitalouksien jätevesien käsittelyä vaan tiukentavat sääntelyä…

Tee-Se-Itse -lana toimii edelleen

WP_20140215_10_34_52_Pro_jpg

Kesällä 2008 tehty lana toimii edelleen ja on käytössä ratsastuskentän hoidossa. Myös talvella. Tämä talvi on lumitilanteen kannalta ollut helppo, mutta alkuvuoden kova pakkanen ja satunnaiset vesisateet ovat kovettaneet maan. Ojat ovat täynnä jäätä ja vesi ei pääse kulkemaan minnekään.…

Wehoputs: Siirtopumppu!

Tästähän (Wehoputs hälytykset) alkaa tulla päivittäinen tapa. No, nyt mentiin neljä päivää ilman hälytystä. Eilen illalla laite hälytti taas. Tänään aamulla kurkkasin sisään: Siirtopumppu! Edellinen siirtopumppu -hälytys meillä oli 19.02.2010. Toimenpiteet: Siirtopumppu ylös ja pohja auki. Oli hieman jotain lankaa…

Wehoputs: Siirtopumppu!

Meillä ihmeteltiin tänään alkuillasta, että vetääpä wc huonosti – samaa ongelmaa oli lavuaareissakin. Oikeastaan ei vetänyt ollenkaan. Aikamme ihmeteltyäni tulin siihen johtopäätökseen, että joko jossain pidemmällä viemärissä on tukos tai sitten viemärin ilmastointiputki on jäätynyt (aiheuttaa ns. pullo-ilmiön) umpeen. Olin…