Paimion harmaa 8-16mm

Eilen pimeässä illassa kävi kaivuri kauhalla pöyrimässä pihalla ja siirteli siinä vajaassa vartissa tuollaiset 13 kuutiota (~20tonnia) soraa/sepeliä talon reunustoille kasoihin. Siinä sitä taas riittää lapiolla ja haravalla levittämistä isännällä tulevina iltoina/viikkoina. Tuo siis on tarkoitus levitellä tuohon sokkelin reunaan nätiksi siivuksi?!?

Illalla ihmettelin, millaista tuon kasan siirtäminen olisi ollut kottikärryillä? Hmm… Oletetaan, että kottikärryllinen soraa on noin 150 litraa, joten tuo olisi vaatinut vain sellaiset vajaa 90 täyttä kottikärrykuormallista ja sora olisi siirtynyt paikasta A paikkaan B. Niin ja tuhottomasti käsivoimia lapiointiin – niin ja aikaa olisi kulunut ehkä aavistuksen varttia enemmän…

hullun touhua

Huoh, olen tässä viimeisten viikkojen aikana alkanut kallistua sellaiseen näkemykseen, että tämä rakentaminen on silkkaa hullun touhua. Ainakin meidän projektissa.

Ja ainakin, kun toinen meistä on niin yltiöoptimistinen/hullunrohkea/uuttera jne, että tekijöiden puutteessa, ryhtyy itse tekemään. Soitellen sotaan ja siperia opettaa… Näin on tähän mennessä käynyt meidän urakassa perustusten, katon, ja nyt viimeiseksi salaoja- ja jätevesijärjestelmien kanssa. Tämä viimeksi mainittu on ollut kaikkein kammottavin projekti.

Tänään tuli epätoivoinen kutsu pihalle auttamaan, juuri kun olimme pojan kanssa iltapuurolla. Lapsi toppakuteisiin ja kuopan reunalle lampaantaljan alle katselemaan, kun äiti ja iskä huhkivat kuopassa välillä lähes polviin asti kuravellissä. Siis silkkaa hulluutta.
No, nyt on sälli kellistetty sänkyyn, itkuhälytin päälle ja pihalle takaisin auttamaan. Kilpajuoksua talven tulon kanssa nämä pihatyöt, nääs.

vuosi sitten

Kaivellaanpa vaihteeksi menneitä, kun nykytilanteessa ei paljon uutta kerrottavaa ole :(

Vuosi sitten kirjoittelin “jessus kun on vaikeeta” ja pakersin makkarissa kattolistojen kanssa. Näin jälkeenpäin ajatellen nuo ongelmat ja haasteet oli pieniä nykyisiin haasteisiin nähden – näin ne ajatukset ja ajat muuttuu…

sää kiinnostaa

Rakentamisen ja remontoinnin aikana on hyvä tehdä havaintoja omista mielenkiinnon kohteista. Esimerkiksi sää: En ole ikinä ennen tainut olla yhtä kiinnostunut säästä kuin nyt ja viime talvella. On päiviä, että surffaan useammin kuin kerran ilmatieteenlaitoksen tai Forecan sivuille. “Parasta” palvelua mielestäni kuitenkin saa rakentaja.fi rakentajansää -palvelun ennusteanimaatioista, jotka tosin tuottaa Foreca (tarkemmat rakennussäät nähdäkseen pitää olla jäsen).

Sään aktiivinen seuraaminen taitaa olla kyllä tuttua kaikille enemmän ja vähemmän talvella rakentajille – etenkin jos ollaan vielä vaiheessa, jossa esim. ulkotyöt, eristämiset tms. enemmän lämpöä vaativat vaiheet ovat vaiheessa pakkasten kiristyessä.

[Uups, ennusteanimaatioita katsoessani totean ja ahdistun: Länsi-Suomeen leviää runsaita sateita lauantaina klo 20.00 alkaen ja sateet jatkuvat yli isänpäivän! Hope not.]