Ratsastuskenttä

Hevostallin ratsastuskentän rakentaminen

Kesään 2007 ajoittuivat tallimme suuret rakennusprojektit eli lantala/turvela sekä ratsastuskenttä. Etsin itse tietoa internetistä ja monista mahdollisista lähteistä. Pikkuhiljaa monien tuntien selvittelyn ja “opiskelun” jälkeen alkoi kentän oikeaoppinen rakentaminen selviytyä.

Olen ratsastellut joskus nk. kevyen budjetin kentillä ja todennut, että hevonen ei liiku niissä hyvin eikä se etenkään ole terveellistä sen jaloille. Kenttä on tiettyinä aikoina vuodesta käyttökelvoton märkyyden vuoksi, kentän pohja voi olla niin upottava ettei siinä itsekään tee mieli kävellä, se voi olla niin kova, ettei raaski ratsastaa ja jopa hevonen alkaa säästellä itseään… Tai pintakerros voi olla eri paksuinen eri kohdissa, niin että hyppääminen yms. on suorastaan vaarallista. Myös isot pintaan nousevat kivet ovat haitaksi. Siispä vaikka budjetti meilläkin on rajallinen, niin päätimme tehdä kentän kunnolla tai vaihtoehtoisesti olla kokonaan ilman kenttää.

Alussa kuvittelin säästäväni siinä ja tässä ja kun kentän koko ei ole kovin iso (ei valitettavasti mahdukaan suurempaa) luulin pääseväni halvemmalla. Mutta tilanteet tulevat eteen ja pitää päättää, että säästääkö ja ottaako riskin huonosta lopputuloksesta… aina sitten päädyin kuitenkin ottamaan varman päälle. Ja niinpä kenttää en halvalla saanut. Olen huvin vuoksi laittanut punaiset hymiöt niiden vaiheiden perään, jossa kuvittelin ensin säästäväni. :-) :-) :-)

Tietolähteet

Kenttää rakentaessani olen itse hyötynyt seuraavista tietolähteistä:

Opetusministeriön liikuntapaikkajulkaisu 69: Ratsastuskenttien pintamateriaalit (tilasin internetistä rakennustiedon verkkokaupasta)
Hippoksessa 1/2007 ollut artikkeli kenttien pintamateriaalista ja huollosta
Hevoset ja ratsastus-lehden artikkeli 4/2005 (löytyy netistä täältä)
Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 86 Ratsastuskeskuksten suunnittelu ja rakennusopas
Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 44 Ratsastuskenttien päällysteiden kehittäminen Esitutkimus

Näihin lähteisiin perustuvat myös tällä sivulla olevat tiedot.

Hyvä ratsastuskenttä?

Hyvän ratsastuskentän rakentaminen on paitsi kallista, myös vaikeaa. Lähinnä siksi, että etenkin oikean pintamateriaalin löytäminen on haastavaa. Hiekalle asetetaan monia erilaisia vaatimuksia eli mikä tahansa hiekka ei todellakaan käy!

Kentän pitäisi olla joustava, mutta se ei saa olla upottavan raskas, rullaava eikä kova. Tietyntyyppinen hiekka tietyllä kelillä (kuivalla) rullaa eikä anna pitoa. (Mieti millaista on juosta kuivalla hiekkarannalla). Toinen materiaali taas tiivistyy/kovettuu liian helpolla ja siihen muodostuu nopeasti syvät kaviourat. Pintamateriaali voi pidättää liikaa vettä, jolloin muodostuu isoja lätäköitä tai peräti liejua jolloin keväällä/syksyllä voi olla aikoja, jolloin kenttää ei voi käyttää. Toisaalta taas materiaali, joka päästää veden liian nopeasti lävitse pölyää hirvittävästi ja melko nopeasti menettää pidon ja tulee upottavaksi.

Lyhyesti hiekan pitäisi siis pidättää sopivasti vettä sekä olla joustava kovettumatta helpolla ja olematta upottava.

Kaikki edellä mainitut ominaisuudet koskevat pintahiekkaa, joka onkin tärkeä asia ratsastuskentässä. Pintahiekan alla on salaojat sekä kantava kerros. Ilman hyvää kantavaa kerrosta kenttä ei ole hyvä. Kun epätasaisen pohjan päälle laitetaan pintakerrosta, tulee pintakerroksesta eri kohdin kenttä eri paksuinen, jolloin se tuntuu erilaiselta eri kohdissa. Hevonen voi kompuroida tai ainakaan se ei halua liikkua tällaisella pohjalla rennosti ja mielellään, kun se ei voi luottaa pohjan olevan samanlainen joka kohdasta.

Salaojituskerros

Kentän alimmaiseksi kerrokseksi tulee salaojakerros. Salaojitus mietitään kullekin kohteelle sopivaksi. Esimerkiksi meillä kenttä on lievässä rinteessä. Ensimmäiseksi kaivettiin avo-oja rinteen yläpäähän, jonka toivotaan johtavan vedet sivulla kiertäviin ojiin. Samaten kolme salaojaa kaivettiin kuuden metrin välein ja kallistettiin näihin reunalla kiertäviin ojiin.

Salaojiin käytetään 65mm paksua peltosalaojaputkea. Salaojissa on pieniä reikiä, joita pitkin veden on tarkoitus valua putkeen ja kallistuksen myötä pois kentältä. Jotta reiät eivät tukkiutuisi (kalliomurskekin sisältää hienoa ainesta joka voi putket tukkia) täytyy salaojat täyttää seulotulla salaojasoralla. Se on kansankielessä salaojahiekkaa, koska näyttä hiekalta, mutta oikea nimitys on salaojasora. Hiekan määrässä ei kannata pihistellä, jos haluaa toimivan salaojituksen. Siis hiekkaa salaojat täyteen asti. :-) :-) :-)

Kentän kantava kerros

Seuraavaksi levitetään suodatinkankaat, jottei kalliomurske sekoittuisi saven joukkoon. Kantava kerros tehdään kalliomurskeesta. Suositeltu raekoko on 0-16 tai 0-20. Se tarkoittaa, että murskeessa on sekä pieniä lähellä 0mm olevia hiukkasia että isompia kiviä aina tuohon 16 mm asti. Näin murske tiivistyy jyrättäessä. Tätä suurempaa murskettakin joskus käytetään, mutta kun mursketta jonkun verran (tai enemmän) nousee pintahiekan sekaan saattavat isot kivet vahingoittaa kaviota. Jos murskeessa on liian vähän nollakokoa se ei tiivisty. Murskeen tulisi olla nimenomaan kalliosta louhittua, jotta riittävä tiivistyminen tapahtuu.

Mursketta suositellaan laitettavaksi 20-25 senttimetriä. Tästä tulee siis ratsastuskentän hintavin osa. Yhdestä kuutiosta mursketta kun saadaan vain 4-5 neliön ala kentälle.

Murske on tasattava erittäin hyvin ja jyrättävä joko traktorin perässä olevalla laitteella tai käsin työnnettävällä täryttimellä, joita vuokraa esim. Ramirent. On tärkeää, että murske tiivistyy asfaltinkovaksi ja joustamattomaksi, tasaiseksi kerrokseksi.

Työvaiheista ja kustannuksista

Kenttäprojektimme alkoi huhti- touko- ja kesäkuun suunnittelu ja tiedonkeruu-tarjouspyyntövaiheen jälkeen talkoilla 26.6. Purettiin kentän tieltä hevosaitauksia, putkitarhoja ja sähkölankaa. Mukana talkoissa oman väen lisäksi Pasi ja Nelli (kiitos).

Valaistus

Kaivinkoneurakoitsijaa odotellessa tuli yhtäkkiä paniikki, VALAISTUS. Sillä tässä vaiheessa kannattaa kaivaa maakaapeli maahan. Ennen kaapelin valintaa (jotta tiedettiin minkä vahvuista kaapeli olisi), piti perehtyä kentän valaistukseen, joka osoittautuikin melko monimutkaiseksi. Käytetty, mutta ilmeisesti melko huono ratkaisu on käyttää vanhoja katuvalaisimia. Ne on suunniteltu kohdistamaan valo maahan lampun alle sekä esim. lampun “taakse” tienpenkkaan. Näitä käytettäessä kentällä on siis valoisia kohtia lamppujen alla, muualla hämärää tai pilkkopimeää ja silmälle erittäin epäystävällistä (kun kerran silmä tottuu valoon ja sitten tuleekin hämärä) Kentällä kun tarvitaan tehokasta, mutta etenkin laajalle alueelle tasaisesti jakaantuvaa valoa. Käypiä lamppuja kutsutaan valonheittimiksi. Niitä myyvät esim. Idman, Airam ja Silux.

Lamputkin vaativat perehtymistä. Vaihtoehtoina ovat suurpainenatriumlamput, elohopeahöyry- sekä monimetallivalaisimet, kullakin erityisominaisuutensa energiankulutuksen, valontoiston, käyttöiän jne. perusteella. Lisää tietoa löytyy esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Katuvalo kohdasta “Menetelmiä valon tuottamiseksi”.

Eräs vaihtoehto on myös halogeenit, jotka kuitenkin kuluttavat runsaasti sähköä, ovat lyhytikäisiä eikä niiden valotehokaan ole kovin häävi.

Kentän valaisemiselle haasteen luo myös tolpat. Nykyään käytöstä poistettuja valaisin/sähköpylväitä ei saa luovuttaa kuluttajille niiden sisältämien luonnolle haitallisten kyllästysaineiden vuoksi. Mistä siis saada 10-12 metriä korkeita tolppia, miten niiden kuljetus järjestyy, miten ne saadaan maahan ja miten lamput niiden nokkaan, siinäpä taas muutama harmaan hiuksen tuova ongelma.

Huom! Lisää valaistuksesta, meidän ratkaisuista ja vaihtoehdoista valoteholaskuineen voit lukea blogimaisesti aiheella hevostalli, kentän valaistus. Tsekkaa myös oma sivu ratsastuskentän valaistus.

Kentän tasaaminen ja salaojien rakentaminen

Kaivinkoneurakoitsijoilla on kesäisin erittäin paljon hommia varsinkin tälläisena “rakennusalan nousukautena”. Luotettava, suhteellisen läheltä tuleva kaivinkoneurakoitsija on kenttäprojektissa kullanarvoinen juttu. Eri asia sitten on, miten ratsastuskentän rakentaminen kilpailee muiden kenties isojenkin rakennushankkeiden kanssa maaurakoitsijoinen ajasta…

12.7. Kaivurilla kaivettiin ja tasoitettiin kentälle vievä tien pohja, tehtiin ojan ylitys ja vedettiin pois vanhat, paksut sähköpylväistä tehdyt aitausten pystytolpat Aikaa kului 2,5 tuntia.

(Huomattava kustannus kentän rakennuksessa on myös kentälle vievä kulkureitti. Sen täytyy kestää jopa 40 tonnia kestäviä yhdistelmärekkoja, joten mursketta vaaditaan vähintään 30 sentin kerros. Huoh! Meillä tietä täytyi tehdä vain reilut 15 metriä, mutta sillekin tuli hintaa 1500-2000 euroa (murske, kangas, kaivuutyö) )

14.7. Tilasin 40 tonnia mursketta sekä 40 tonnia salaojasoraa [kuvassa]. Soraa tuli ehkä vähän liikaa, mutta pienempi kuorma ei ehkä olisi riittänyt. (“Autoilijakieltä” : Nuppikuorma: nuppikuormaan mahtuu 12-13 kuutiota eli vajaa 20 tonnia kiviainesta. Nuppikuorma tarkoittaa siis sitä täysperävaunurekan osaa, jossa on kuljettajankin “hytti”. Kasettikuorma tarkoittaa sitten yhdistelmää, jossa on myös perävaunu. Tähän perävaunuun mahtuu vähän enemmän eli n. 15 kuutiota. Yhteensä kerrallaan koko kasettikuorma siis tekee 27 kuutiota eli reilu 40 tonnia, jos on murskeesta kyse.)

Mursketta

Kenttä on mitoiltaan 22×40 metriä. Neliöitä on siis 880. Mursketta neuvotaan laittamaan vähintään 20 senttiä. 880 neliötä jaettuna viiteen (kuutio jaettuna viidellä= 20 cm) joten meidän kentälle tarvitaan 176 kuutiota mursketta. Sitä myydään ja toimitetaan tonneittain. Kuutiomäärä pitää kertoa 1,55:llä, jotta saadaan tonnimäärä. Siis 176 x 1,55 = noin 270 tonnia. Paras saamani tarjous kalliomurskeesta on 9 eur+alv toimitettuna eli murskeen hinnaksi näin ollen tulee 2800 euroa.

15.7. Levitettiin sora tien päälle, kaivettiin avo-ojat kentän ympärille ja aloitettiin salaojien kaivaminen. Sitä ennen rahdattiin kentän keskelle suuri määrä savimaata, kun keskellä kenttää on valumaveden tms. tekemä “painauma”. Kaivuriurakoitsijalta tähän kului 5,5 tuntia. Maan pohja on niin tiiviiksi tamppautunutta vuosikausia hevosten tarhana toimineella alueella, ettei sitä tarvitse juurikaan kuoria.

17.7. Kaivuri kaivoi viimeiset salaojat ja täytettiin ojat salaojasoralla. Aikaa kului 5 tuntia. [kuva alla]

18.7. Traktorin “takalevyllä” kentän pohja (savimaa) tasoitettu. (1 tunti)

19-20.7. Tehty lapiohommina pohjan hienosäätöä, tasoitettu vähän sieltä ja täältä… (5 tuntia, kipeä selkä ja komeat rakot käsissä)

20.7. Levitettiin kankaat. Luulisi, että se on ihan minuuttien homma, mutta useita tunteja vierähti isojen rullien (joihin tuuli mukavasti tarttui) pyörittelemiseen, leikkaamiseen, painojen asetteluun jne.

21.7. Mursketta (0-16) saapui kuusi kasettirekallista eli 240 tonnia (noin 165 kuutiota). Onneksi kokenut kuljettaja arvioi miten murskeen järkevästi saa kankaiden päälle rikkomatta kangasta ja ennen kaikkea jättämättä painumia. Sään on oltava poutainen ts. maan kuiva tässä hommassa.

24.7. Vettä on tullut riittämiin. Nyt odotellaan poutakelejä, jotta murske päästäisiin levittämään. Jännittää, että onko sitä riittävästi. Murskeen kun pitäisi tasata savimaa, joka tasoittelutyöstä huolimatta ei ole likikään tasainen. Ettei vaan käy niin, että joissakin kohdissa mursketta on aivan liian vähän sitten kun pintaa lanataan tasaiseksi. Olen jatkanut myös kentän pintahiekan etsimistä, juostu on jokseenkin monella ratsastuskentällä sekä parilla hiekkakuopalla vertailuja tekemässä.

26.7. Ihana kaivuriyrittäjä tuli heti, kun pari poutapäivä oli hiukan kuivattanut maata. Isolla etukuormaajalla sorakasat levitettiin tunnissa. Naapurin traktorinomistaja kävi takalevyllä tasoittamassa pinnan. Reilut pari tuntia tasoitettiin, ennen kuin kelpuutin pinnan tasaisuuden. [kuva traktoritasoituksen jälkeen]

27.-29.7. Tasoitusta ja tärytystä [kuvassa alla]. Vuokrasimme täryttimen Ramirentiltä. Jouduimme ottamaan tähän tarkoitukseen melko pienen ja tehottoman vehkeen, tämäkin 140 kg:n vehje oli jo siinä rajoilla, että saatiin peräkärrystä pois ja vielä takaisinkin. Aaargh on hidasta hommaa… Mutta korvatulpat päässä hermot lepäsivät kun ei tuo yhtään raskasta hommaa ole. 15 tunnin urakkaan sain muutamaksi tunniksi apua Pasilta ja Tiinalta (KIITOS!) Tärytyksen lomassa tasoittelin metalliharavalla sieltä ja täältä, jotta pohja nyt olisi niin tasainen kuin mahdollista.

Aita ja “hiekkalaatikko”

30.7.-5.8. Reunoille aitatolppien paalutus ja “hiekkalaatikon” [kuvassa alla] asennus. Hiekkalaatikkoon uusiokäytettiin olohuoneen vanhaa lattiaa ;-)
Tunteja ei laskettu, mutta kyllä sitä tolppia hakatessa ja lautoja viritellessä useampi tunti tähänkin tuhlattiin.

“Hiekkalaatikon” tarkoitus on ainakin asennusvaiheessa estää hiekan valuminen kentän ulkopuolelle avo-ojiin. Eihän me haluta nyt kallista pintamateriaalia tuhlata vaan kaikki hiekka, jos mahdollista, kentän käyttöön.

Pintahiekan asennus

11.8. Saapui hiekka ja 13.8. kivituhka. Hiekkaa tuli 30 kuutiota ja kivituhkaa 27 kuutiota. Kivituhka ja hiekka leviteltiin kentälle tasaisesti.

14.8. Kentällä otettiin ensimmäiset askeleet hevosella.

21.8. Saapui odotettu muovirouhe (sitä ei aluksi ollut varastossa). Rouhe oli kevyttä levittää, ja talkooavulla saatiin se levitettyä parissa päivässä. Otin rouhetta 30 kuutiota, joka sekin osoittautui näin alkuun hieman isoksi määräksi. Pieni kasa odottaa vielä kentän keskellä paikkaa, johon se päätyisi ainakin väliaikaisesti. Kenttä tuntuu erittäin hyvältä nyt. Rouheen levittämisen aikana huomasi selvästi, miten pelkän hiekka-kivituhka seoksen päällä askel ikään kuin töksähti, mutta rouheen päällä tuntui selkeää joustoa. JEE! Kenttä on pehmeä, mutta rouhe tekee siitä kuohkean eli siinä ei ole missään nimessä raskasta tai rullaavaa liikkua.

Meillä on nyt siis 1/3 kivituhkaa 1/3 fillerihiekkaa sekä 1/3 muovirouhetta, kutakin vajaa 30 kuutiota. Pinnan paksuus on siis 10 senttimetriä.

Kentän valaistuksen asennus

22.9. Asennettiin kentälle valaistusta [kuvassa] – korkeapaikkakammoiselle aika hurjaa touhua. Valaistuksesta voit lukea lisää blogimaisesti aiheella kentän valaistus.

Pintamateriaaleista yleisesti

Pintamateriaalin tulisi olla sellaista, että siinä on mukana myös paljon hienoainesta, sillä hienoaines sitoo isompirakeista hiekkaa. Jos materiaalissa on pelkästään suurirakeista kiviainesta, se upottaa ja rullaa. Jos se on taas liian hienojakoista, on vaarana liika tiivistyminen, kovettuminen ja myös pölyhaitat. Jotta hiekka olisi hyvin toimivaa tärkeintä olisi kuitenkin ns. raekokosuhde eli missä suhteessa eri kokoisia hiekkarakeita hiekkaesiintymässä on. Suhdeluvun (luku muodostuu jakolaskusta) pitäisi olla alle 15, jolloin se on tasarakeista tai sekarakeista. Suhteistunut materiaali (<15) on monella tapaa huonoa. (pölyävää, kovettuvaa) Tasarakeinen materiaali voi rullata eikä asetu. Raekokosuhde tuntuu olevan maallikolle melko vaikeasti tajuttava juttu, joten en ala sitä tässä selittämään, kun en tajua kunnolla itsekään. Kuitenkin rakeisuuskäyrää kannattaa pyytää kivinainestoimittajalta, jotta virhevalinnoilta vältyttäisiin.

Raekoon lisäksi on paljon merkitystä sillä minkälaisia hiekanjyväsen ovat. Niiden tulisi olla mahdollisimman teräväreunaisia ja kokoonsa nähden pinta-alaltaan suuria. Pyöreäksi hioutuneet (jääkausi !) eivät ole hyviä, mutta niitäpä Suomesta yleensä löytyy.

Itse ainakin olen törmännyt siihen, että oikeanlaista materiaalia on vaikea löytää. Useimmiten kiviainestoimittajien hiekka ei sisällä läheskään tarpeeksi hienoa ainesta. Monesti on tyydyttävä seoksien tekoon, joka todetaan ihan käyttökelpoiseksi ideaksi alan julkaisuissakin. Seoksia voi tehdä esim. sopivasta hiekasta ja kivituhkasta, erilaisista hiekkaesiintymistä, kivituhkasta ja muovirouheesta jne. Huojentavaa on tietää, että pintaa voi myös jälkikäteen parannella.

Itse olen soitellut lukuisia puheluja pintahiekasta niin toimittajille kuin vastikään kentän tehneille ihmisillekin. Turun ympäristöstä en ole löytänyt oikeanlaista hiekkaa eli hienoainesta on kaikissa saatavilla olevissa liian vähän. 70 kilometrin päästä löytyisi fillerihiekkaa sekä Oripään/Mellilän suunnasta eräs yrittäjä lupasi valmistaa (?) oikean rakeisuuskäyrän mukaista hiekkaa.

Olemme kuitenkin päätyneet (hiekka?)-kivituhka-muovirouhe seokseen. Muovirouhetta sekoitetaan 1-3 cm kerros kivituhkaan. Sen on tarkoitus tehdä kuohkeutta muuten liiaksi tiivistyvään kivituhkaan. Ennen kaikkea muovirouheen toivotaan tuovan joustoa. Se on rouhittu kaapeleista ja sisältää pieniä määriä metallia. Metallista ei ole tutkimusten mukaan todettu olevan ympäristölle haittaa, mutta siitä huolimatta se vaatii ympäristöluvan/”ilmoituksen”, joka asuinkunnasta riippuen heltiää helpolla tai vähemmän helpolla.

Pintamateriaalin määrästä: 100 mm on suositus, estekentässä jopa 80mm. Meillä siis 880 neliön alalle menisi 88 kuutiota tavaraa. (tonneissa noin 130 tonnia kiviainesta)

Lisää aiheesta ja käyttökokemuksia

Huom! Lisää meidän kentän suunnittelusta, rakennusvaiheista ja erinäisistä ongelmista voit lukea blogimaisesti aiheella hevostalli, kenttä.

Ratsastuskentän käyttökokemuksista voit lukea lisää blogimaisesti aiheella hevostalli, kenttäkokemuksia.

Rakennusmateriaalit

käytetyt materiaalit
  • 40 tonnia mursketta 0-32 (tie)
  • 1 kpl tien alitusputki, pit 6m halk 0,3m
  • 40 tonnia salaojahiekkaa
  • 150 metriä salaojaputkea, halk.65mm
  • 1200 neliötä suodatinkangasta
  • 240 tonnia mursketta 0-16
  • 140kg:n tärytin (vuokrattu 2vrk)
  • 29 kpl aitatolppaa
  • 240 m köyttä aidaksi, halk. 8mm
  • 130 m lankkua, leveys 18cm [uusiokäytetty]
  • 47 tonnia hiekkaa
  • 42 tonnia kivituhkaa
  • 30 kuutiota [n.9 tonnia] muovirouhetta
  • 70 m maakaapelia 2×2,5
  • 2 kpl valotolppia, pituus 10m
  • 45 m sähköjohtoa 3×2,5
  • 2 kpl valokatkaisijoita
  • 1 kpl sähköpistorasia
  • 3 kpl jakorasioita
  • 2 kpl ville valonheittimiä
  • 2 kpl monimetallilamppuja, 250W
  • erinäinen määrä nauloja/ruuveja…

Kentän kustannukset

salaoja ja kantava kerros
  • salaojasora 450 euroa
  • kangas 490 euroa (1000 neliötä a’ 0,49 eur)
  • salaojaputket 127 eur
  • kaivuu ja tasoitustyö 1394,46 eur
  • murske 2800 e
  • täryttimen vuokra 125 eur
  • + ko. materiaalit ja työ kentälle vievän tien (15 metriä) pohjaan n. 1500 eur
pintakerros
  • hiekka 250 eur   [n.30 kuutiota]
  • kivituhka 450 eur  [n.30 kuutiota]
  • kumirouhe 330 eur (kuljetus)  [n.30 kuutiota]

valaistus ja aitaaminen

  • maakaapeli valaistukseen 70 eur
  • 2 x valonheitin + lamput (monimetallilamppu) 758,84 eur
  • valonheittimien kiinnittimet 80,52 eur
  • valotolppiin sähkökaapelit 20,74 eur
  • valotolpat 250 eur
  • sähköjohto, liittimet, rasiat, katkaisijat jne. noin 60 eur
  • kentän aitaaminen, pystytolpat 100 eur

kaikki kustannukset yht. 7757 euroa + tien pohja n. 1500 eur

Hevoset ja internet

blogikirjoitukset aihealueittain

kuvia rakennusvaiheesta

Millainen on hyvä ratsastuspohja?

Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet, myös hevostalleille

Keskustele / kysy / kommentoi

Keskustele, kysy tai kommentoi ratsastuskentästä tai sen rakentamisesta omalla foorumilla. Tai jätä kommentti tälle sivulle alla.

Mainokset, yhteistyö ja rahoitus

Olemme omarahoitteisia eikä toimintaamme tue ulkopuolinen taho. Mielipiteemme ei siis ole ostettu. Rahaa emme kirjoittelusta saa.

Mutta kiinnostaako yhteistyö tästä huolimatta tai juuri siksi – lue lisää sivustostamme tai ota yhteyttä.

päivitti minttu @ 10.2.2016

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 46 krt)

40 kommenttia kirjoitukseen “Ratsastuskenttä

  1. Nitro
    22.05.2009 klo 10:47

    Kiitos, että jaoit tämän kanssamme! =)

  2. Riitta-Liisa Kortesluoma
    03.08.2009 klo 10:09

    Kiitos seikkaperäisestä kuvauksesta. Kertoisitko vielä (edes privaatisti) mistä hankit muovirouheen ja minkälaisia käyttökokemuksia muovirouheen käytöstä on kertynyt kentän käytön aikana.

  3. 03.08.2009 klo 10:56

    Muovirouheen hankkimisesta hieman lisäinfoa kirjoituksessa muovirohetta kentälle.

    Käyttökokemuksista kirjoittakoot emäntä.

  4. minttu
    03.08.2009 klo 12:32

    Muovirouheesta ei ole pahaa sanottavaa, tuo sopivasti joustoa kenttään, ei pölyä, ei ole liukas, pitää muuten tiivistyvän materiaalin “kuohkeana”, mutta hevosten ei silti tarvitse kahlata. Talvella pinta pysyy sulana pikkupakkasilla ja jäätyy tasaiseksi. (tietysti kiinni myös salaojien toimivuudesta)
    Jos jotain huonoa pitää keksiä on se, että kevyeen materiaaliin tulee suhteellisen helposti urat, mutta ne on myös keveä haravoida umpeen.

    Kannattaa laittaa tiivistyvän hiekan/kivituhkan joukkoon.

  5. Eeva S.
    07.10.2009 klo 13:43

    Hei. Meilläkin rats.kentän teko on meneillään. Minua kiinnostavat nuo pintamateriaalit: onko teillä se pintahiekka salaojahiekkaa? Ajattelitteko sitä ns. maneesihiekkaa (siltti) ollenkaan? Itse olen ajatellut sekoittaa tätä silttiä ja kumirouhetta. Miksi te kivituhkaa laitoitte teidän pintaan, onko sejäätymisen estämiseksi?

    KIITOS jos ehditte vastata parin pv:n sisällä, teen nimittäin päätöstä näistä matskuista ihan lähipäivinä, kun nyt jo ajetaan mursketta.

  6. minttu
    07.10.2009 klo 15:01

    Moi Eeva!
    Muovirouhe sopii parhaiten sellaisen tiivistyvän materiaalin kanssa, jota kivituhka ja varmaankin tuo silttikin ovat. ( Kivituhka on varmimmin tiivistyvää, siksi me siihen päädyttiin.) Jos hiekka on valmiiksi upottavaa, niin silloin ei muovirouhekaan varmasti toimi, sehän ei tiivisty yhtään)
    Ei meillä ole salaojahiekkaa pinnassa, vaan hiekkakin oli sellaista paakkuuntuvaa hiekkaa, siltiksikö sitä kutsutaan..? Varmasti meille olisi käynyt vain jompikumpikin muovirouheen kanssa.
    Kivituhka ei estä jäätymistä.

    Tsemppiä ja pari vinkkiä: älä laita aluksi liikaa pintamateriaalia vaan jätä osa johonkin kasaksi.
    Max 8 cm, puolen vuoden päästä voi lisätä, mutta pois on kurjempi kaapia.

    Pintamateriaalia on helpohko parannella. Jos liian kova/rullaava/pehmeä niin aina voi jotain tehdä. Pohjaa onkin vaikeampi parannella joten sen kanssa ei kannata hosua, tehkää TASAISTA!

  7. sepeteus
    24.05.2010 klo 18:51

    moi ja kiitos hyvistä vinkeistä.yksi asia jäi askarruttamaan, kuinka syvät/leveät ojat teit salaojaputkille.aattelin itse kaivaa ne!!!

  8. 24.05.2010 klo 21:06

    Meillä kaivuri kävi kaivamassa salaojat. Olisko se nyt 50cm syvä ja leveys vähän vähemmän, varsinkin pohjalla. Kovin pintaan ei salaojaputkia kannata jättää, jäätyvät sitten heti helpommin.

    Ja sen verran ojalla pitäisi olla syvyyttä/leveyttä, että tuo salaojahiekka (joka hyvin oleellinen) mahtuu niin alle päälle kuin sivuillekin.

    Mutta kyllä on kova työ kyllä tehdä käsin, vaikka kaato tehtäisiinkin hiekan avulla. Tosin eihän se nyt ihan mahdotonta tietysti ole.

    Muistuttaisin nyt vielä kuitenkin, että liki kaikkien hyvien ratsastuskenttien yksi salaisuuksista on hyvin toimivat salaojat.

  9. Pehmeää
    12.06.2010 klo 16:47

    Meillä tehtiin kenttä pari vuotta takaperin. Pohja on tehty salaojineen kunnolla, mutta pintahiekka on liian “rullaavaa”, upottavaa :/

    Sinä kun olet tuohon kivituhkaan tutustunut, osaisitko sanoa olisiko se kannattava lisäys tässä vaiheessa?

  10. minttu
    13.06.2010 klo 08:23

    Pehmeää: Vaikea sanoa varmasti ;-)

    Tiedän monien laittaneen kivituhkaa juuri tuohon tarkoitukseen, sehän tiivistää materiaalia.

    Mutta olen kuullut myös, että joillakin on ollut niin upottavaa, että kivituhkakaan ei ole auttanut vaan on päädytty koko pintahiekan vaihtoon.

    Kannattaa varmaan kokeilla vaikka ihan muutaman neliön alalle, jos saat peräkärryllä haettua jostain.

  11. Tiina Saastamoinen
    14.09.2010 klo 15:11

    Hienoa työtä! Suurkiitos tästä sivusta!

  12. Nanna
    05.01.2011 klo 15:53

    Hienoa! Aivan mahtava. Kiva että joku jaksaa omat kokemukset muiden hyödyksi. Kiitos.

  13. SatunnainenLukija
    12.06.2012 klo 14:04

    Kiitos tarinasta detaljeineen. Ja Kiitos vaivannäöstä kirjoittaa kertomusta. Mielenkiintoista luettavaa maallikoille, ken maamassojen tilaamisen tms. kanssa joutuu puljaamaan. Toivottavasti tuli toimiva.

  14. Jenni
    29.09.2012 klo 11:23

    Kiitos sivustosta!
    Tästä oli todella iso apu meille kun juuri kenttä rakennettiin. Kenttämme valmistui eilen ja tuli todella hyvä.
    Meillä pintana nyt murskeen päällä ensin kivituhkaa ja sen päällä suodatinhiekkaa ja näiden sekottumista jäämme odottelemaan. Ensi kesänä olisi tarkoitus lisätä muovirouhe tai kuitu jos tuntuu, että tarvitsee. Ensikokeilussa pinta tuntui todella hyvältä!
    Suuret kiitokset! :)

  15. Johanna
    24.10.2012 klo 14:12

    Kirjoittelen nyt tähänkin, kun sain niin hyviä neuvoja tuolla tarha-jutuissa : ) Meillä on valmis kenttä, johon on tehty aikoinaan salaojitus ja pohja todella huolella. Nyt meille on tulossa pintaan muovirouhe. Onko antaa jotain vinkkejä muovirouheen levittämiseen valmiille kentälle? Muovirouhe tilattiin, koska halusimme lisätä joustavuutta ja ennen kaikkea parantaa käytettävyyttä talvella. Miten muovirouhe käyttäytyy kovilla sateilla ja olisiko se parasta levittää aivan kuivaan kenttään?

  16. 26.10.2012 klo 15:28

    Me leviteltiin muovirouhe vain sikin sokin tasaisesti koko kentälle… En muista että olisimme sitä mitenkään erityisesti sekoittaneet hiekkaan.

    Kyllä se siinä sekoittuu kun hevosilla menee. Tosin tietysti me ajellaan ja “äestetään” kenttää satunnaisesti.

    Sateilla ei havaittu mitään ongelmaa. Jos kenttä vetää hyvin niin vettä ei jää kentälle. Jos jää niin lätäköihin tietysti veden pintaan kerääntyy tuota muovirouhetta kun se kelluu. Eli ei ehkä kannata levittää sitä suurimmilla sateilla kun vesi kuljettaa sitä kevyttä helposti, muuten ei levityksellä väliä.

  17. Tuula
    01.08.2013 klo 10:17

    Levitittekö kentälle ensin hiekan ja sitten kivituhkan vai toisin päin? Meillä tuli kentästä liian upottava pelkällä hiekalla. Nyt on tarkoitus parannella sitä kivituhkalla. Hieman arveluttaa miten sen saa sekoittumaan hiekkaan. Täytyy varmaankin tehdä muutamia kokeita johonkin kentän nurkkaan ennen koko kentän parantelua.

  18. tero
    01.08.2013 klo 17:28

    Eikö lapset ja hevoset ole hyviä tuossa hiekan sekoittamisessa!

  19. 05.08.2013 klo 13:10

    Tuula, meillä hiekka ja kivituhka tuli kentälle samaan aikaan ja leviteltiin tasaisesti kentälle molemmat. Sekoitus / levitys tehtiin traktorilla.

    Päälle ajettiin vielä muovirouhetta joka leviteltiin tasaisesti koko kentälle. Rouhe on kevyttä kamaa joten sitä on helppoa levitellä vaikka käsipelillä. Sekottui aika nopeasti hiekkaan ihan pelkästään kun hevosilla kentällä ratsastettiin.

  20. Niina
    30.09.2013 klo 18:35

    Olisi ihan mahtavaa tietää mistä tilasitte kumirouheen? Voitko vastata tänne tai sähköpostiin :)

  21. 02.10.2013 klo 12:58

    Niina – katso/lue lisää täältä

    Muovirouhetta kentälle

  22. Paula
    10.10.2013 klo 17:05

    Kiitos tästä.

    Tosi mahtavaa, että olette jaksaneet kirjata näitä ylös. Tästä oli meille tänä kesänä iso apu.

  23. Emmi
    24.11.2013 klo 11:09

    Hei, meilläkin kentän rakentaminen keväällä tiedossa, mikä rakeista teidän kivituhka on?

Vastaa henkilölle tero Peruuta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *