Arkisto käyttäjälle Tomi

ajanhallinta

Äkkiä yksi tai kaksi linkkiä – kiireessä. Paremmalla ajalla laitan lisää. Minttu valitti, että aika loppuu eikä ehdi joka paikkaan (vaikka on syysloma). On remonttia, on sukulaisia, on harrastuksia, on päihdehuoltoa, on tietokoneita, on hevosia, on kokeita, on… Netti on…

internet apuna

Olen ihan liian vähän käyttänyt remontissani internettiä hyväkseni. “Etsivä löytää” sanoo sanontakin ja kyllähän internetistä kaikkea mielenkiintoista löytyy myös remontintekijälle. Etenkin erilaisista keskustelupalstoista tai kysy/vastaa sivuistoista voi olla joissain tilanteissa paljonkin apua. Ohessa muutama linkki alkuun – jos ja kun…

deadline!

Katsoin eilen ensimmäistä kertaa Nelosen “realityohjelmaa” Unelmakämppä. Ohjelmaa on hauska katsoa, etenkin kun itselläni on myös remppa päällä. Ohjelmassa olevat ongelmat ja taistelut ajan kanssa tuntui turhankin tutulta. Onneksi meillä ei ole remontin suhteen deadlinejä! Hiljaa hyvää tulee ja kun…

kuvia remonttikeittiön keskeltä

Sunnuntaisin on aikaa tarttua kameraan, varsinkin toivuttaessa lauantaista. Napsin muutaman kuvan työn alla olevasta keittiöstä. Ei etene optimaalisella nopeudella – seuraavaksi lienee edessä laatoitus tai lattian laudoitus?!?

ostospäivä

Tänään oli keittiöremontissa ostospäivä. Hakumatkalle lähdettiin aamutuimaan heti kello yhdeksän jälkeen. Suunnattiin Atten luo Laattasatamaan. Tarkoituksena oli löytää keittiöön uudet laatat kaapistojen “väliin”. “Sisustajamme” liki tunnin tutkiskelun jälkeen sopivat kaakelit löytyivätkin, kiitos hyvän ja asiantuntevan palvelun. Laattakauppojen jälkeen päätettiin pikaisesti…

tällä kertaa keittöön tapettia

Tämä alkaa käydä rutiinista – edellisestä kerrasta ei ole enää niin paljon aikaa kuin viimeksi. Vaikka ei minusta tapetoijaa tekemälläkään tule! No, sunnuntaina aloitettiin ja tänään maanantaina päästiin jo pitkälle – ikävä kyllä vasta viikonloppuna pääsee päättämään homman kun loppuviikko…

tapetit tuli, vihdoin

Keittiön tapettien kanssa kävi sitten lopulta vähän vanhanaikaisesti. Tilattiin tapetit 19. elokuuta ja tuolloin lupailivat toimitusajaksi yhden viikon. Viikon päästä soittivat – toimitus siirtyy kuukaudella. No, nyt syyskuun lopussa ilmoittivat taas ja kertoivat “ilouutisen”: toimitus viivästyy edelleen vähintään kuukaudella. Niin,…

case closed!

Kattourakka sovittiin eilen valmiiksi ja homma loppuunkäsitellyksi taloyhtiön ja urakoitsijan välisessä palaverissa. Olin itse yhtenä edustamassa taloyhtiötä.

keittiö hävityksen kauhistus

Tänään siirtyi keittiön kaapisto 20 senttiä vasemmalta oikealle. Kaupungin palotarkastajilta tuli asia varmistettua. Tulisijan ja lieden väliin pitää jättää vähintään 15 cm – pistin 5 senttiä paremmaksi. Kuvan “integroitu” liesi taitaa vaihtua uuteen… Astianpesukone kelvannee uuteenkin keittiöön. Ihan varma en…

case: kattourakka ja vesivahinko

Ei ole loppupuheenvuoroa tullut tästä tapauksesta kirjoitettua. Syystä, että homma on (vieläkin) vähän kesken. Loppupalaveri pidettiin viikko kaksi sitten, viimeinen lasku menee ilmeisesti pian maksuun. Pääsääntöisesti urakan puutteet on korjattu – ilmeisesti yksi urakan aikana särööntynyt ikkuna on edelleen korjaamatta.…