Arkisto asiasanalle vuokra-asuminen

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019

Asuntokupla

Pellervon taloustutkimuksesta löytyy monta mielenkiintoista havaintoa pienemmällekin asuntosijoittajalle. Ennusteet: Vuosina 2015-2019 vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen ennustetaan kasvavan noin 2,5 prosenttia vuodessa. Vuokrien kasvuvauhdin odotetaan hieman hiipuvan mutta kasvat edelleen noin 2,5 prosentin vuosivauhdilla vuosina 2015-2019. Hoitokulujen ennustetaan kasvavan keskimäärin 4 prosenttia…

Suomalaiset pakkaantuminen pienehköihin asuntoihin jatkuu

Asuntokupla

Suomalaiset pakkaantuvat pienehköihin asuntoihin kasvukeskuksiin, joissa on tarjolla työtä ja opiskelupaikkoja. Syrjäseudun ihmiset asuvat entistä väljemmin väestökadon takia. Tutkijan mukaan pääkaupunkiseudulla asuntopula on ratkaistava ennen kuin asuntojen kokoa voidaan kasvattaa. Asumisväljyyden kehityksessä on tuntuvia eroja nopean kaupungistumisen takia. Helsinkiläiskodeissa on…

Vakuusrahoista pidetään kiinni vaikka väkisin

Asuntokupla

Vuokranantajat ovat tulleet taantuman myötä aiempaa tarkemmiksi vuokravakuuksista. Vuokralaisten etuja valvovaan yhdistykseen tulevien yhteydenottojen perusteella vakuusrahojen saaminen takaisin vuokrasopimuksen päätyttyä on vaikeampaa kuin vielä viime vuosina. Vuokralainen vastaa vain niistä asioista, mitkä tapahtuvat hänen asumisensa aikana. Jos asunnon kunto on…

Vuokralla asuminen kannattaa vain lyhytaikaisena ratkaisuna

Asuntokupla

Vuokrien kasvu on ollut myyntihintoja hillitympää 2000-luvulla. Siinä missä asuntojen neliöhintoihin on tullut noin 80 prosenttia lisää, vuokrat ovat kasvaneet vajaat 60 prosenttia. Mainittakoon, että palkat ovat kasvaneet hitusen hitaammin kuin kumpikaan näistä luvuista. Tyypillinen asuntovelallinen ottaa lainan 30 vuodeksi.…

Asuntojen vuokrat nousivat maltillisesti

Asuntokupla

Tilastokeskuksen mukaan koko maassa asuntojen vuokrat nousivat huhti-kesäkuussa 3,3 prosenttia. Turussa nousua oli vähemmän – 2,8 prosenttia. Tilastot koskevat vapaarahoitteisia asuntoja eli asuntoja, joiden rakentamiseen ei ole saatu valtiolta tai kunnalta tukea. Suurista kaupungeista eniten vuokrat nousivat Vantaalla – 5…

Painajaisvuokralainen

Asuntosijoittamisessa on aina omat riskinsä. Viime vuoden lopussa kirjoitin kuinka riskiä voi yrittää pienentää. Ilta Sanomat kirjoittaa tänään kuinka Jyväskylässä nuorehko vuokralainen on osoittautunut huijariksi ja tehnyt vuokraemännän asuntosijoittamisesta painajaisen. Vuokratappioiden lisäksi vuokraemäntä joutuu maksamaan vuokralaisen asunnolle aiheuttamien tuhojen korjaukset.…

Asuntoon vuokralainen

Marraskuun lopussa ostettuun asuntoon löytyi äkkiä vuokralainen. Ehkäpä asunnon hyvä kunto ja sijainti auttoi asiaa – sekä kohtuullinen vuokrapyyntö. Ensin oli ajatuksissa hommata vuokralainen itse, mutta päädyin lopulta toimeksiantoon. Annoin vuokralaisen etsimisen siis alan ammattilaiselle. Toimeksiannon sopimisesta ehti kulua vain…

Asuminen kallistuu

Asumismenot jatkavat nousuaan ja niiden osuus käytettävissä olevista tuloista kasvaa keskimäärin 1,9 prosenttiyksikköä vuosina 2013–2017. Omakotiliitonja Kiinteistöliiton teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että asumismenot kasvoivat omakotitaloissa vuosina 2009-2013 keskimäärin 4,4 % vuosittain.

Verotus syrjii vuokra-asumista ja suosii omistusasujaa

Nykyisin epäsuhtaa aiheuttaa se, että vuokranantajan saamaa vuokratuloa verotetaan. Sen sijaan asuntolainan koroista saa verovähennystä, myyntivoittoa ei veroteta ja omistusasuminenkin on verotonta. Kirjoittaa Tuukka Saarimaa väitöskirjassaan. Väitöskirja on osa laajempaa Asumisen talous -hanketta, jossa tutkittiin verojen, tukien ja sääntelyn vaikutuksia…