Arkisto asiasanalle tikkurila

Meillä maalataan, taas vaihteeksi

maalari

Ollaan vaihteeksi taas maalailtu – lasten vesiväritöiden lisäksi siis. Nyt kohteena on yläkerran pari ovea ja kesken jäänyt katto. Tikkurilan panelikatto valkoinen oli maalattava maali. Ensimmäisen kerran kattoa yläkerrassa maalattiin joulukuun alkupuolella 2009. No, nyt olis tuo toinen puoli talon…

Kolmas maalikerros yläkerran lattiaan

Maalasin tänään kolmannen kerran yläkerran lattian. Ja maalauksen lopetettuani kirosin valon keksijän. Pimeässä tuo näyttää ihan hyvältä, valossa en ole ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen… Mrrr… Taisi olla viimeinen kerta kun maalaan vesiohenteisella betoluxilla – yhtikäs mitään… Tuntuu ettei tuo vesiohenteinen ole…

Yläkerran lattiaan lisää maalia

Ollaan nyt vedelty kaksi kerrosta Tikkurilan vesiohenteista betolux [valkoinen] -maalia yläkerran lattiaan. Eikä näytä riittävän. Kolmas kerta on vielä sudittava. Ensimmäinen kerros muuten maalattiin jo huhtikuun alussa, joten meillä ei siis ole mikään kiirus yläkerran kanssa…

Yläkerran katto valkoiseksi

Viikonloppuna possuflunssan ohessa talon maalarimestari teki laatutakuutyötä yläkerrassa ja maalasi kattoa valkoiseksi (ensimmäinen kerros). Maalina on Tikkurilan Panelikatto valkoinen. Ohessa pari kuvaa la-aamupäivän aherruksesta. Kännykällä napsitut (heikkotasoiset) kuvat yläkerrasta nyt omassa kansiossa Googlen Picasan verkkoalbumissa – kansion nimi mielikuvituksellisesti Yläkerta.

vanhan puolen OH valmis

oh

Vanhan puolen (ns. remonttipuoli) olohuonetta voi sanoa likipitäen valmiiksi. No, ei ihan valmista, mutta melkein – takan takaa pitäisi uusia pari listaa ja katosta uupuu yksi lamppu. Anyway – huoneen katon viimeisetkin listat tuli eilen asennettua kattoon. Osa listoista maalattiin…

OH:n katto maalattu

oh2

Jesh – olkkarin katto maalattu. Enää muutama hassu lista ja se olis sitten niiku siinä, valmis siis. Näyttää muuten ihan hyvältä vaikka vanhan lakkapintakerroksen päälle maali sudittiinkin. Kaksi kerrosta Tikkurilan panelikatto valkoinen -maalia siis. lisää remonttikuvia kännykän linssin läpi kansiossa…

Kattoon valkoista maalia

maalari

Kesälomalistan viimeisin iso task jo hyvässä vauhdissa ja puolivälin krouvi ylitetty… Maalina muuten Tikkurilan panelikatto valkoinen -maali. lisää kännykällä napsittuja remonttikuvia kansiossa remppa