Arkisto asiasanalle suomen vuokranantajat ry

Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja kannattavaa sijoitustoimintaa

sapling growing from euro

Suomen Vuokranantajien Pellervon taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan yksityinen asuntosijoittaja saa vuokraustoiminnasta vakaata tuottoa. Asuntojen kysyntä on kasvanut tasaisesti kasvukeskuksissa. Tutkimuksen kaupunkiranking on suuntaa-antava. Hyviä sijoituskohteita löytyy niin Kouvolasta kuin Vaasastakin. Sijoituspäätöstä tehdessä on erittäin tärkeää tunnistaa alueen ja kaupungin kehitysnäkymät…

10 tärppiä sijoitusasunnon vuokraukseen

top10

Itselleni – ja miksei muillekin – muistiin: 10 tärppiä sijoitusasunnon vuokraukseen Yksi yleisimmistä asuntosijoittamisen strategioista on ostaa sijoitusasunto ja vuokrata se eteenpäin. Asuntojen vuokrauksessa on kuitenkin muutamia riskejä, joiden vuoksi vuokraus kannattaa tehdä huolellisesti ja hyvän vuokratavan mukaisesti. Hoitamalla koko…

Ohje vuokratulojen verotuksesta

taloyhtio

Verohallinto julkisti kesäkuun lopulla virallisen ohjeistuksen vuokratulojen verotuksesta. Ohjeistuksen löytää kokonaisuudessaan täältä. Ohjeessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin:

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019

Asuntokupla

Pellervon taloustutkimuksesta löytyy monta mielenkiintoista havaintoa pienemmällekin asuntosijoittajalle. Ennusteet: Vuosina 2015-2019 vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen ennustetaan kasvavan noin 2,5 prosenttia vuodessa. Vuokrien kasvuvauhdin odotetaan hieman hiipuvan mutta kasvat edelleen noin 2,5 prosentin vuosivauhdilla vuosina 2015-2019. Hoitokulujen ennustetaan kasvavan keskimäärin 4 prosenttia…

Nämä ovat Suomen parhaat asuntosijoituskaupungit

hinnatsuhteessatuloihin

Pellervon taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa vertailtiin eri kaupunkien kokonaisvuokratuottoja ja alueellisia kehitystekijöitä vuoteen 2019 asti. Kokonaisvuokratuottoon vaikuttavat asunnoista saatava bruttovuokratuotto sekä odotettu arvonnousu. Alueelliset kehitystekijät koostuvat muun muassa väestön ja asuntokuntien kasvusta, opiskelijoiden määrästä ja asuntojen hintojen vaihtelusta alueella. Suomen Vuokranantajien…

Suomen parhaat asuntosijoituskaupungit ovat Vaasa, Jyväskylä ja Seinäjoki

taloyhtio

Suomen Vuokranantajien teettämän tutkimuksen mukaan Vaasa, Jyväskylä ja Seinäjoki ovat kannattavimpia asuntosijoituskaupunkeja vuonna 2014. Listan kärkisijat ovat muuttuneet, sillä vuonna 2013 kärkikolmikkona olivat Jyväskylä, Rovaniemi ja Seinäjoki. Asuntojen hintojen kasvun oletetaan hieman hiipuvan seuraavan viiden vuoden aikana verrattuna edelliseen viiteen…