Arkisto asiasanalle rakennuslupa

Näihin rakennuksiin ei pian tarvita lupia

tulossa

Kohta koittaa remppareiskojen kissanpäivät, sillä rakennuslupakäytäntöihin kaavaillaan merkittävää muutosta. Lausuntokierrokselle lähtevä laki sallisi muun muassa alle 30 neliömetrin tai alle 120 kuutiometrin rakennusten rakentamisen ilman lupaa ja ilmoitusta, mikäli ne eivät ole pääsääntöisiä asuinrakennuksia. Tällainen rakennus voisi olla esimerkiksi ulkosauna,…

Rakentajien palkat ilmoitettava ennen lopputarkastusta

1.7.2014 lähtien kaikista rakennusluvalla tehdyistä töistä ja niistä maksetuista palkoista on tehtävä ilmoitus verottajalle. Esimerkiksi omakoti- ja mökkirakentajien on esitettävä todistus maksuista rakennuksen lopputarkastuksen yhteydessä. Uudet määräykset koskevat kaikkia rakennus- ja remonttitöitä, joihin vaaditaan rakennuslupa, niin kerrostaloissa kuin omakoti- ja…

Varoitus: Yksityishenkilöidenkin ilmoitusvelvollisuus kiristyy heinäkuun alussa

Rakennustöiden teettäjien ja tekijöiden ilmoitusvelvollisuus kiristyy 1.7.2014 lähtien. Uudet velvoitteet koskevat myös omakotitalojen ja kesämökkien rakennustyömaita, muistuttaa Rakennusteollisuus RT. Esimerkiksi yksityishenkilön on 1. heinäkuuta lähtien toimitettava kaikista rakennusluvan alaisista töistä tiedot verottajalle ennen loppukatselmuksen toimittamista. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä voi saada maksimissaan…

hauskat hetket, osa 16

Meidän talon laajennuksen rakennusprojektin ehkä kuvaavin ja muistettavin kuva on tässä – ainakin minulle. Jos yhdellä sanalla – tai kuvalla – pitäisi kertoa meidän rakennusprojektista niin kertoisin siitä tällä kuvalla.

E-luku tulee

Uudet noin viidenneksellä nykyisiä energiamääräystasoja kiristävät määräykset astuvat voimaan 1.7.2012. Tuolloin uudisrakennuksille määrätään energiankulutukselle rakennustyypin mukainen yläraja, jota kutsutaan E-luvuksi. Eikä rakennuslupaa heru jos uudet määräykset ei täyty. E-luku = rakennukseen ostettu energia x energiamuodon kerroin