Arkisto asiasanalle piha

Tee Se Itse: Kukkalaatikko

teeseitse

Pakkasyö tappoi minun kesäkukat niin päätin hankkia uusia kukkia ja (tietysti) isomman kukkalaatikon. Siitä se ajatus sitten lähti ja eiku hommiin… Alla lisää kuvia kukkalaatikon valmistumisen eri vaiheista.

Uusi vesipumppu pihalampeen

happy

Asennettiin uusi vesipumppu, HSP 1000-00, pihan lampeen kun vanha otti ja hajosi. Tuo vesiallas asennettiin pihalle kesällä 2012, jolloin myös käytössä ollut ja nyt hajonnut suodatin/pumppu otettiin käyttöön. Hyvin kesti, aika tarkkaan sen tasan kymmenen vuotta. Kuvassa (yllä) hajonnut vesipumppu,…

Pihaa ja puutarhaa linnun silmin

12090021

Lensin eilen pitkästä aikaa, itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna meidän kuvauskopterilla. Kaivoin vanhoja kuvauskopterikuvia vuodelta 2015 ja pistin ne tähän eilisten kuvien rinnalle – hauska vertailla miten pihapiiri muuttunut kolmessa vuodessa. Alla ensin kuvia vuodelta 2015 (28.toukokuuta) ja perässä…

Pitkä on ollut tämä talvi, osa 2

22022009538

Pitkä talvi ollut – tai siltä se on ainakin tuntunut. Vanhoja kuvia menneiltä vuosilta tarkasteltaessa voidaan havaita, ainakin Etelä-Suomessa, että onhan lumipeite viipynyt tänä vuonna tilastollisesti normaalia pidempään maassa. Mutta ei tämä mitenkään poikkeuksellinen kevät ole ollut – esim. talvina…

Kevään odotusta ja tuhkan levitystä

12090021

Talvi on ollut tänä vuonna Etelä-Suomessa lyhyt, mutta runsasluminen. Maaliskuu taittuu loppuun ja huhtikuu häämöttää nurkan takana – jo olisi aika kevään ja kukkaloiston vaikka talvesta ja lumesta tykätäänkin. Kukkamaiden lumenlähtöä voi koettaa jouduttaa tyhjentämällä kukkamaille takkaan talven aikana kertyneen…

Se on “kesärempan” aika nyt

teeseitse

Kesällä suomalaiset nikkaroivat ja pistävät pihoja kuntoon.Korjataan laituria, rakennetaan terasseja tai kunnostetaan kesäkeittiötä. Meidän sivuston mukaan kuuminta hottia ja rakentamisen kannalta parasta aikaa kesällä ovat: Terassi, leikkimökki, hevostallin ratsastuskenttä, kasvihuone, kasvilavat ja erilaiset kasvatuslaatikot.