Arkisto asiasanalle kiveys

Mä myrkytän ne kaikki!

kiveys

Haasteet ne ovat pienetkin kun on aikaa ihmetellä. Pihakiveyksemme on koko kesän ollut muurahaisten temmellyskenttä. Säännöllisin väliajoin olen täyttänyt kiveyksen rakoja hiekalla ja satunnaisesti muurahaismyrkkyä levittänyt.

Petoeläin (eläimet) löytäneet meidän kanalan

Eilen huomattiin, että meidän kanalassa oli yrittänyt vierailla joku iso petoeläin. Ei ollut onneksi päässyt sisään, mutta aikamoista kaivuu-urakkaa oli suorittanut. Päätettiin sitten heti suojata kanalaa lisää ennen kuin peto tulee jatkamaan urakkaa – ja kenties onnistuisi siinä. Se kun…

Näin suoristat pihalaatat

teeseitse

Keväisin lumen alta paljastuu aina yllätyksiä. Yksi ikävimmistä on maahan painuneet pihalaatat. Meillä on joka kevät lisätty hiekkaa talven aikana kiveyksen väleihin tulleisiin rakoihin ja tarvittaessa oikaistaan painuneet kohdat. Painumat huomaa helpoisti sateella – on syytä tarkistaa kaadot, jos kiveykselle…

Lisää liuskekiveä kasvihuoneen eteen

Viimeistelin eilen kasvihuoneen edustaa liuskekivillä. Lisättiin kiveä koko kasvihuoneen leveydeltä. Kivipolkua aloittelin tekemään tuossa kesäkuun alussa. Täytyy katsoa mitä noille kasvihuoneen sivuille tekee – esim. innostuuko joskus sinnekin kiviä kiskomaan…

Kuopan korjaaminen etuoven kiveyksellä

Äitienpäivänä 2011 asennettu etusisäänkäynnin kiveys oli yhdestä kohdasta “vajonnut” kuopaksi sen verran, että sateella käytävälle muodostui komia lammikko. Eilen vihdoin sain sen verran aikaiseksi, että kaivoin kivet ylös ja lisäsin hiekkaa kiveyksen alle. Tasoitus, kivien ladonta takaisin paikoilleen ja saumoihin…

Polkua kasvihuoneeseen

Aloittelin eilen meidän uusinta kiveys -projektia. Liuskekivistä on tarkoitus tehdä polkua ja grillialuetta meidän “uudelle” pihamaalle. Ei saisi valittaa kun on kesä ja lämmintä, mutta tällä hetkellä vallitseva helleaalto hidastaa kuitenkin aika paljon kivihommia. Kivet jo sinällään riittävän raskaita ilman…

Salaojaa äitienpäivänä

Pari vuotta sitten äitienpäivää vietettiin kiveystä tekemällä. Tänä vuonna puuhasteltiin äitienpäivän kunniaksi kasvihuoneen äärellä tekemällä salaojia. Ja sääkin suosi – niin äitejä kuin urakointia. Ilta-auringon laskiessa päätettiin tilanteeseen, jossa salaojat oli asennettu ja hiekat levitetty. Seuraavaksi asennetaan styroxit kasvihuoneen ympäri,…

Hiekkaa kiveykseen

Talon nuoremmat isännät auttoivat tänään pihan pääsisäänkäynnin kiveyksen kanssa. Kiveys elänyt sen verran, että taas oli aika tasoitella rakoja hienolla hiekalla. Pojat tykkäsi.