Arkisto asiasanalle kevät

Piha ylhäältä maaliskuussa 2015

DCIM100MEDIA

Valokuvista näkee paljon – ja kun kuvaa tarpeeksi kaukaa niin näkymä on aina vaan mielenkiintoisempi. Kesällä pitää ottaa toinen samanlainen kuva ja katsoa miltä pihamme silloin näyttää. Alkuvuodesta 2011 valmistui meidän pihasuunnitelma, jota tutkimalla havaitsee yhtäläisyyksiä kuvan (alla) kanssa. Kuva…

Piha ja lumi maaliskuun 2015 alussa

22022009538

Helmikuu 2015 taisi olla ennätyksellisen lämmin. Etupiha on jo nyt maaliskuun alussa niin kuin toissa vuonna vappuna. Yllä kuvaa kuvattuna 5. maaliskuuta 2015. Alla taas kuvaa 8. huhtikuuta 2013. Ero melkoinen, mutta ei nyt vedetä tästä suuria johtopäätöksiä ilmaston lämpenemiseen…

Rakeita, taas

myrsky_141210

Jo kolmas raekuuro tänään. Kevätvalmistelut tökkivät tällaisessa rumputulituksessa. Pakastinkin alkaa olla jo aika täynnä poikien rae-kippoja. No – ehkä se on hyvä, että edes jotain sataa niin saadaan kuivalle maalle jotain muutakin kuin letkuvettä…

Talon keväthuolto

WP_20140915_19_05_15_Pro

Kevät alkaa olla jo pitkällä ja onkin aika taas muistuttaa, että talo kaipaa keväthuoltoa. Jokaisella on omat ruutiinit omissa nurkissaan ja joku taas ei tee yhtään mitään. Pirkka tarjoaa remonttivinkeissä pintaraapaisun talon keväthuoltoon.