Arkisto asiasanalle kaivuri

Pihasuunnitelma

Tovi sitten valmistui meidän pihan pihasuunnitelma. Kyllä siinä ihmeteltävää ja puuhasteltavaa riittää – useammaksi vuodeksi, mitä ilmeisemmin. On puskaa, pusikkoa ja puuta poikinensa. Jos mikään muu ei ole vielä varmaa niin ainakin se, että pihamaisema tulee muuttumaan, rahaa palaa ja…

Damn, kaivoin sähköt poikki!

Heh, innostuin “harjoittelemaan” meidän uudella kaivurilla ja onnistuin kaivamaan puusaunaan sähköä vievän maakaapelin poikki. Sähköt sain saunaan toimimaankin edellisen kaivurin jäljiltä vasta tuossa juhannuksen kynnyksellä. No, maakaapelin jatkaminen oli tuoreessa muistissa, joten seuraavana päivänä homma tuli jo korjattua. Oli yllättävän…

Avant kaivuri 210

Kuten tullut jo kerrottua, meillä kävi pihasuunnittelija tontilla heinäkuun alussa. Pari päivää sitten saatiin alustavat kuvat “uudesta” pihasta. Sen verran iso piha ja isot muutokset, että hommaa riittää nyt ja tulevaisuudessa. Kävin eilen emäntää auttamassa yhden kukkamaan osalta. Aikani pistolapiolla…

Terassi valmis

Tänään tein toiset portaat terassille ja viimeistelin toista laitaa. Alkaa olla valmista – en äkkiä keksinyt mitä vielä olisi pitänyt tehdä (no, syksyllä koko terassin käsittely). Joten voidaan kai todeta, että terassi kylpyhuljuineen on nyt vihdoin viimeistäkin lautaa myöden valmis!…

Yeshs, saunassa sähköt!

Joskus vuonna miekka ja kivi kaivuri kaivoi meidän pihasaunan sähkön maakaapelin poikki. Siitä asti pihasaunassa ollaan oltu ekologisia ja saunottu ilman sähkövaloja. Muutamaan otteeseen olen yrittänyt sähköjä saada taas pelittämään ja aina jotain pientä “mutkaa” ollut matkassa. No, eilen vihdoin…

Avant työlaitteita

InstagramCapture_337ddb7c-41aa-4135-baea-c11832eec1e9

Tässä taas kesän kokeneempana on todettava, että erilaisille työkoneille on käyttöä meidän maastossa. Avantin valmistajan sivuilla vieraillessa löytyy muutamalle koneelle oikein hyvät hankintaperusteet. Tasojyrsin: Muokkaussyvyys 0-140 mm. Tämä laite voisi olla omiaan meidän kentän pinnan työstämisessä – sitä kun pitää…