Arkisto asiasanalle hevostalli

Laukkarata removed :)

060720101112

Nyt se on sitten kokonaan poistettu – siis toi meidän kyhäelmä viime vuodelta. Sora oli aika työlästä poistaa kun kangas sotki tekemistä. Tuo kangashan tuolta ensisijaisesti piti pois saadakin, jotta ei jatkossa ongelmana kun peltoa työstetään.

Vähän hölmöläisten hommaa

InstagramCapture_337ddb7c-41aa-4135-baea-c11832eec1e9

Ajoin tänään soraa pois viime syksynä aloitetulta “laukkaradalta”. Jo silloin ajatus tuntui vähän hassulta ja nyt sitten päätin, ettei tuota jatketa. Ajoin tänään soraa pois pellonreunasta ja poistin kangasta. Katso miltä homma näytti loppuvuonna 2018.

Rankkasade teki tuhoja

25072010012

Viime viikon myrsky ja rankkasateet (vettä satoi 40mm kahdessakymmenessä minuutissa) aiheutti sen verran isot vesimassat, että viime kesänä putkiremontin aikana ajettua soraa lähti muille maille… Kuvassa tuo ei näytä ihan yhtä pahalta mitä oikeasti on – tai oli (tuli korjattua…

Hevoskarsinan paikkausta

19072008343

Hevostallin hevoskarsinassa ollut iso reikä (ja seinä) yritettiin korjata/paikata pikaisesti ja hätäisesti isolla vesivaneerilla. Isompi remontti lienee edessä esim. tulevana kesänä, mutta remontti suunniteltava sen verran hyvin mm. miten ja missä hevoset korjausrakentamisen aikana. Kuvassa yllä hevoskarsinan väliseinää ja alla…

Reikä seinässä

21032008170

Nyt ei ole kyse Nelosen reikä seinässä -viihdeohjelmasta vaan meidän hevostallin karsinoiden väliseinästä, johon kaverukset ovat yhteistuumin onnistuneet syömään reiän!

Laukkarata

060720101112

Hevostallin emäntä haluaa hevosille laukkaradan – tai oikeastaan laukkasuoran. No kesän projekteista jäänyttä soraa sitten ajettiin marraskuun lämpöisten alkupäivien iloksi pellolle, jonne on ajatuksena tehdä pari pitkää suoraa sorapohjalla. Talven jälkeen ja ensi kesänä ollaan viisaampia miten tuo tuossa kestänyt…

Kaivosta vesi loppu

vesiputki

Vaihteeksi viime viikolla sai puuhastella meidän hevostallin vesipumpun kanssa. Kaivosta oli (ilm. kuivan kesän ansiosta) vesi lopussa/vähissä ja pumppu imi ilmaa. Viimeksi samoja ongelmia oli syksyllä 2005.