Arkisto asiasanalle google

Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiskassa

trends_20111130

Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiska -sitellä. Esimerkiksi huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana päivittäin sivujen katseluja sivustolla on 37 prosenttia enemmän kuin tammi- helmikuussa. Ja kevään merkit on luettavissa myös suosituimmassa sisällössä. Huhtikuun alussa luetuimpia ovat olleet: Terassin rakennusohjeita Leikkimökki…

Remonttireiska somessa!

Remonttireiska yrittää pysyä ajan hermolla ja olla myös somessa. Joulukuussa mentiin Facebookiin ja alkuvuodesta luotiin Google plus -sivut. Twitterkin on aktiivikäytössä ja sitä seuraamalla voi saada lyhyen ytimekkäitä päivityksiä remppareiskan arjen fiiliksistä ja elämänmenosta… “Kaikki” somejutut linkkeineen tuossa sivulla oikeassa…

Remonttireiska -sivuston vuosi 2013 lukuina

Pikainen katsaus menneeseen remppavuoteen 2013 näin lyhyesti lukujen kera. Remonttireiskassa julkaistiin yhteensä 168 kirjoitusta vuonna 2013 [vuonna 2012 165]. Keskimäärin siis sivustolla julkaistiin 14 uutta kirjoitusta joka kuukausi. Keskimäärin yhdessä kirjoituksessa oli 1181 merkkiä [vuonna 2012 1220]. Eniten kirjoituksia remonttireiskaan…

Remonttireiska -sivuston vuosi 2012 lukuina

Pikainen katsaus menneeseen remppavuoteen 2012 näin lyhyesti lukujen kera. Remonttireiskassa julkaistiin yhteensä 164 kirjoitusta vuonna 2012 [vuonna 2011 165] Keskimäärin yhdessä kirjoituksessa oli 1151 merkkiä [vuonna 2011 733] Eniten kirjoituksia remonttireiskaan kirjoitettiin heinäkuussa, yhteensä 28 kpl

ilmalämpöpumppu ja leikkimökki

trends_20111130

Tämän vuoden luetuimpia kirjoituksia sivuillamme ovat olleet aiheiltaan joko ilmalämpöpumppua tai leikkimökkiä. Kolmantena kiinnostuksessa on ollut aihe terassi. Googlen Trends [kuva alla] tarjoaa mielenkiintoista dataa luettaessa noiden kolmen nettihauista kuluvan vuoden aikana maailmalla (ei siis pelkästään meidän sivustolla). Leikkimökki ja…

Yläkerran katto valkoiseksi

Viikonloppuna possuflunssan ohessa talon maalarimestari teki laatutakuutyötä yläkerrassa ja maalasi kattoa valkoiseksi (ensimmäinen kerros). Maalina on Tikkurilan Panelikatto valkoinen. Ohessa pari kuvaa la-aamupäivän aherruksesta. Kännykällä napsitut (heikkotasoiset) kuvat yläkerrasta nyt omassa kansiossa Googlen Picasan verkkoalbumissa – kansion nimi mielikuvituksellisesti Yläkerta.

Remonttikuvat taas selattavissa

happy

Päivityksen myötä myös meidän vanha kuvaGallery oli offline tovin. Eilen illalla tuuppasin datan takaisin kantaan ja nyt siis vanhat remonttikuvat taas koko kansan pällisteltävänä… Gallerystä löytyy myös vuoden 2009 remonttikuvia vaikka nykyään laiskuuttani tuuppaankin usein kuvia suoraan automaagisesti kännykällä tuonne…