videot

uoli aatuu

Eilinen nuoremman isännän joulutervehdys ei ole esittäjän itsensä mielestä läheskään niin hauska kuin tämä ensimmäinen otos, jonka jätin ensin julkaisematta. Mutta pakkohan tämä on tallettaa verkkoon, koska se aiheuttaa niin suurta kikatusta esittäjän itsensä katsomana: Videota katsoessa hoetaan toistuvasti “ohta…

joulurauhaa!

Remonttireiska perheineen toivottaa kaikille remonttihenkisille hyvää ja rauhallista joulua! Nuorempi isäntä on oikea linssilude, mutta onnistuin kuin onnistuinkin pienen pätkän tonttulaulua ja o’ sole mioa tallentamaan… Sitä myöden joulurauhaa siis.

hiekkahommissa

Jatketaan tällä kevyemmällä linjalla, jota on aiemminkin harrastettu ja joka sai ainakin osan vieraistamme innostumaan. Ratsastuskentän alle tulee [tietysti] salaojitus. Salaojat vaatii luonnollisesti salaojahiekkaa, tai oikeammin nykyään lausuttuna salaojasoraa. Talon nuorempi isäntä oli innolla mukana katsastamassa salaojahiekan ominaisuuksia ennen hiekan…

lantalan rakennuskatselmus

Meillä oli eilen pitkään ja hartaudella tehdyn lantalan/turvelan muurausten/valun rakennekatselmus. Tarkastuksen aikana tarkistettiin useampaan otteeseen harkkojen muurauksen kestävyys (testattiin koputtamalla), pohjalaatan veden pitävyys ja kallistuma (testattiin tallustelemalla laatan päällä), tutkittiin veden aitous (tunnusteltiin kädellä) ja tarkastettiin valussa käytettyjen puumateriaalien aitous…

la-aamu hevostallilla

Kaunis kesäaamu Suomen luonnossa osaa olla parhaimmillaan kyllä pysähdyttävä. Viimeisen työpäivän (ennen lomaa) jälkeinen aamu oli rauhallinen ja aurinkoinen. Myös tämä la-aamu on yhtä pysähdyttävä kuin tässä kuvattu lauantai viikko sitten. Jälkeenpäin huomasin, että tuo meidän pieni pocket -kamera ei…

puutavaran hinta nousee/nousi taas

Puutavaran huono saatavuus haittaa rakentajia ensi kesänä uutisoi MTV3 uutisissaan sunnuntaina 8.4.2007. Ks. uutinen maikkarin netti-tv:stä. Uutisessa kerrotaan, että hinnat nousivat juuri jopa 20 prosenttia ja kesän toimituksissa on ongelmia – peruspuutavarakin kuulemma tulee loppumaan kesken… On tämä ihmeellistä, sentään…

irtohypytystä

Anteeksi, mutta nyt mennään vähän ohi aiheen. Pienen pohdinnan jälkeen kuitenkin päädyin tämän entryn kirjoittamiseen – sillä onhan meilläkin näitä otuksia pihassa ja kaiken lisäksi tämä video ihan piristävä kevennys muuten tylsään päivään. Videoissa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita hevosten…

naapurisopua

Toisenlainen tarina remontoinnista ja naapurisovusta. En tiedä, parempi niin, missä ko. taloyhtiö sijaitsee. Enkä haluakaan tietää – itsellänikin kun on kaikenlaisia kokemuksia “huonoista” taloyhtiöistä. Todettakoon, että joskus on helpompi luovuttaa ja muuttaa pois kuin taistella tuulimyllyjä vastaan…

se kuuluisampi remonttireiska

Aika hauska – jollain on taas välähtänyt! Joka Kodin Asuntomarkkinoiden videota on aavistus hidastettu, jolloin pätkä saa ihan uuden merkityksen ja remonttiasiat jää uuden featuren varjoon. Pääosassa videopätkässä ohjelman juontaja Jorma Piisinen, paremmin tunnettu siis “Remontti-Reiskana” ja apupoikana sopertaa Ari…