ulkoseinä

maalausurakka ohi

Tai siis melkein! No, ainakin meidän päässä viimeisetkin kulmat ja listat saaneet uuden maalipinnan. Toisessa päässä taloa riittää vielä pensselihommia, mutta toisaalta sitä vähän osasin ennakoidakin… Mutta kuitenkin voidaan kai todeta ainakin talon toisen pään osalta maaliurakka päättyneeksi eilen sunnuntaina…

oliskohan se siinä?

Tänään sunnuntaina tartuin vielä sutiin ja maalasin viimeistä kertaa, ehkä, talon maalia seinään. Toki vielä ovat kulmalaudat ja ikkunalaudat maalaamatta, mutta se taitaa olla toista väriä.

maalia seinään

Tänään (taas) aherrettiin maalipensseilen kanssa… “Meidän pääty” alkaa olla kuosissaan. Kattoon asti koko seinä maalattu – antaa sen nyt kuivua ja toivotaan, ettei toista kerrosta kaivata. Maaliurakoinnin ohessa piristystä aiheuttaa suunnaton erimielisyys ikkunanpielien ja kulmalautojen väri – toiset tahtoo toista…

tiistai oli TALKOOpäivä!

Tiistaina tehtiin taas hommia talkoilla! Urakoitiin naapurien kanssa meidän päädyssä… Katolle kiipeminen toi taas mieliin nuoruuden traumat ja katolta putoamiset käsivammoineen. Tällä kertaa kuitenkin selvittiin ja kaikki ovat ehjin nahoin! Napsittiin työn todistukseksi taas kasa kuvia – niitä ohessa.

julkisivu maa-lat-tu!

Taloyhtiön maalausurakka sujuu yllättävän vauhdikkaasti, kiitos hyvien maalauskelien. Lupailin ottaa muutamat kuvat, joten tässä tulee useampikin kuva parilta päivältä… minttu kerää rohkeutta ja pyrkii telineillä ylöspäin!

maalaustalkoot

Eilen, maanantaina 2.5.2005, aloittivat naiset taloyhtiömme talon maalauksen. Yhtiö päätti tehdä julkisivumaalaukset talkoovoimin. Urakka pitäisi “virallisesti” alkaa 5.5.2005 ja se pitäisi olla kuulemma ohi kahdessa viikossa. Target day on siis jossain 19.-22.5. välimaastossa… Itse suhtaudun urakan läpivientiin menestyksellä vähän skeptisesti,…