nuorin isäntä

Avoimet puutarhat 2015

WP_20130811_004

Meilläkin oli Mintun puutarha avoinna Avoimet puutarhat 2015 -tapahtumassa. Kauppa se on mikä kannattaa – ainakin nuoremman isännän ja nuorimman isännän mielestä.

Hyvää uutta vuotta 2015

happy

Vuosi 2014 alkaa olla paketissa ja aika kohdistaa katseet vuoteen 2015 – mitähän remonttia sitten keksisi? Kuluneen vuoden isoin remppajuttu meillä oli julkisivuremontti, joka valmistui syyskuun puolivälissä (urakka alkoi toukokuun alussa ikkunoiden tilaamisella). Koko urakka oli sen verran iso, että…

Sotalaivoja

oh2

Nuoremmat remonttireiskat innostuivat menneenä kesänä puutöistä. Kesän aikana on syntynyt varsinainen laivue sotalaivoja. Nyt kun sotalaivue alkaa olla valmis pitäisi kuulemma tehdä toteemia pihalle tai metsään. Innostuksen pojat tähän saivat Vain elämää -ohjelman edellisestä jaksosta.

Julkisivun ylijäämä polttopuuksi

20120114_001

Ennen julkisivun uutta koolausta sahattiin hirren päät pois tulevan uuden pinnan tieltä. Tästä tietysti jäi tuhottoman iso kasa hirttä metsän reunalle odottamaan jatkokäsittelyä… Nuorempi ja nuorin isäntä oli urakassa oiva apu. Klapia syntyi ja homma tuntui hauskalta koko porukan mielestä.…

Talvikanalan viimeistelyä

WP_20140523_21_14_18_Pro

Viimeisteltiin nuoremman isännän kanssa talvikanalaa päivä pari sitten. Tiivistettiin pohjaa – jonne tulee turvepatja – ja asennettiin ovi kanakopille. Metsästä käytiin kaatamassa yksi puu ja tehtiin kanoille orret. Mukana puuhassa oli myös nuorin isäntä, joka tykkää puuhastella ja seikkailla metsässä.…

Maalari maalasi taloa

12070022

Sateellakin voi maalata, ainakin räystään alla. Viikonloppuna tuli sudittua useampaakin seinää useammassa osassa (ja aina kun sää sen salli pienellä tauolla sateessa). Onneksi sunnuntaina sää hieman helpotti urakkaa ja sain apuja nuoremmilta isänniltä. Saatiin ensimmäinen Vinha -purkki tyhjennettyä.

Talon pääty alkaa peittyä!

Talon pääty alkaa saada uutta pintaa. Rakennustelineet ovat nuoremman isännän ja nuorimman isännän mielestä parasta koko urakassa. Toisaalta tämä kaksikko on myös isoin hidaste koko projektissa, mutta hyväksytään.

Orpingtonit tulivat taloon!

Eilen vihdoin täyttyi nuoremman isännän ja nuorimman isännän toive ja pitkä odotus päättyi. Meidän kanala sai vihdoin uudet asukkaat. Asukkaina talossa nyt kaksi orpington -kanaa ja yksi kukko. Nyt sitten testataan tuoreen kanalan toimivuus ja minkälaisia (odotuksia suuremmat) kanat vaativat…

Rakeita, taas

myrsky_141210

Jo kolmas raekuuro tänään. Kevätvalmistelut tökkivät tällaisessa rumputulituksessa. Pakastinkin alkaa olla jo aika täynnä poikien rae-kippoja. No – ehkä se on hyvä, että edes jotain sataa niin saadaan kuivalle maalle jotain muutakin kuin letkuvettä…