wattson

Holmes kertoo totuuden

Pakkohan asiaan on paremmin paneutua kun kotona on lelut sitä varten. Wattson/Holmes -yhdistelmä kertoo aika tarkan totuuden sähkönkulutuksesta – laitehan kirjaa viiden minuutin keskikulutusta koko ajan tilastoihin.

Vaihdoin paristot

Eilen vaihdoin Wattsonin lähetinyksikköön paristot. Tai oikeastaan kaksi vain kun enempää ei AA-paristoja tähän hätään kaapista löytynyt. Meillä on ollut tuo lähetysasetus kohdassa harvimmin. Sen kanssa näköjään paristot kesti vuoden, ennen kuin Wattson alkoi sanoa, että Wattson sensor low battery…

Eco-eye

Toisenlainen sähkönkulutusmittari: Eco-eye. Mielestäni ei kuitenkaan läheskään yhtä cool kuin Wattson. Eco-eye kertoo “kuinka paljon sähköä kotitaloutesi kuluttaa nyt” ja “kuinka paljon se maksaa sinulle tunnissa”. Entä “kuinka paljon haitallisia CO2:ta nykyinen kulutuksesi edistää ilmaston lämpenemistä”. Hinta tuotteella taitaa olla…

Sähkönkulutus heinäkuussa 2009

Heinäkuussa 2009 meillä kului sähköä Wattsonin mukaan 774,7 kWh. Kiinteistön seinässä olevan sähkölaitoksen mittarin mukaan sähköä kului 707,8 kWh (tai oikeastaan tämä mittaus on 1.7.-1.8. välinen aika, joten ei ihan sama kuin kellontarkka Wattson mittausväli.

Hevostallin sähkönkulutustietoja

Mittasin meidän hevostallin sähkönkulutuslukemia Wattson -laitteella. Pääasiassa ihan mielenkiinnosta mutta myös ajatuksella, että talvella paikkapaikoin meidän sähkönkulutus saattaa olla liki maksimissa (liki kaikki “sähkösarjat” ovat 10A sulakkeen takana). Kulutuslukemilla pystymme arvioimaan aika tarkkaan mahdolliset piikit ja riskitekijät. Vanhan tallin sähkövedoista…

Kodin sähkönkulutustietoja

Kuljeskelin meidän Wattsonilla ympäri kämppää ja tonttia sammuttelemassa ja sytyttelemässä valoja yms. sähkölaitteita. Mittaukset perustuvat siis Wattson -laitteen reaaliaikaisiin lukemiin. Ja korostetaan nyt vielä, että nämä eivät välttämättä oikeita ja jatkuvia kulutuslukemia vaan perustuvat mittaushetken kulutustietoihin.

Hermot menee Holmesin kanssa

Holmesin “korjauspaketin” asennuksen jälkeen Wattson-Holmes yhdistelmä on toiminut entistä huonommin. Nyt dataa on Holmesissa entistä vähemmin ja korjauksessa luvattu parannus hukattuun dataan on vain lisännyt hukatun datan määrää. Eilen illalla oli mennä hermot asiaa ihmetellessä. Lienee syytä palata suorinta tietä…

Wattsonilla dataa hukassa, edelleen

Jostain syystä meikäläisten Wattson on nyt sekä tammi- että helmikuussa hukannut pätkän kulutustietoja. Harmittaa, koko kuukauden kulutusta ei siis näiltä kuukausilta Wattsonin näkökulmasta saada. Hukatusta datasta kirjoittelin jo tammikuussa, mutta vasta nyt huomasin, että myös helmikuusta puuttuu pätkä dataa… Alla…

Sähkön kulutustiedot pian reaaliajassa

Koko Suomessa käyttöön otettavat etäluettavat, tuntikulutukseen perustuvat sähkömittarit mahdollistavat kuluttajilla entistä reaaliaikaisemmat kulutustiedot. Valtioneuvoston massiivihankkeen tavoitteena on saada vähintään 80 prosenttia jakeluverkkojen asiakkaista tuntimittauksen ja mittareiden etäluennan piiriin vuoden 2013 loppuun mennessä. Tähän mennessä noin miljoonalle sähkön 3,2 miljoonasta pienkäyttäjästä…