jätevedet, haja-asutus

Wehoputsin sakkapumppu tukossa

Olen jo muutaman viikon ihmetellyt, miksi wehoputsimme lietepussi täyttyy normaalia paljon hitaammin. Eilen päätin tutkia asiaa enemmän. Epäilin, että sakkapumppu ei toimisi eikä pumppaa tyhjennyssäkkiin tavaraa. Epäilykseni osoittautui oikeaksi. Pumppu kyllä pyöri ja toimi, mutta tyhjennyssäkkiin ei tullut mitään. Joko…

Kahdeksastoista Wehoputs lietetyhjennys

Eilen saunanraikkaana olin oikeissa paskahomissa. Pitikin huomata täynnä oleva wehoputs saunan jälkeen eikä ennen sitä…. Edellisestä tyhjennyksestä oli aikaa neljä kuukautta, neljä viikkoa ja yksi päivä. Eli liian kauan kuten yllä olevasta kuvasta näkyy – lietepussi aivan täynnä ja liete…

Haja-asutusalueille jätevesien käsittelyjärjestelmä – "who cares"

Sääntöjen noudattaminen ollut “aina hyvin tärkeää suomalaisille”. Esimerkiksi haja-asutusalueen uudet direktiivit on otettu Suomessa aika paljon vakavammin kuin muualla. Olisiko senkin suhteen aika käyttää vähän maalaisjärkeä. Kyllä Etelä-Euroopassakin on lait, mutta ihmiset suhtautuvat niihin vähän “who cares” -asenteella. Suomalaiset eivät…

Työasu wehoputs -tyhjennyksiin

Tätä ei ole kirjoitettu ihan vakavalla naamalla, mutta ohessa muutama vinkki Wehoputsin lietetyhjennyksiin – aina silloin tällöin jokuhan valittelee puhdistamon kakkahommista. Ykkösvaihtoehtona suojapuvuksi voisi olla itäsaksalainen kuminen NVA suojahaalari, joka tunnetaan myös nimellä “Geschöpf”. Toinen hyvä vaihtoehto on tsekkiläinen PVC-ydinsuojaviitta…

Sivuston 1000. hyväksytty kommentti

Merkkipaalu tämäkin. Sivustolle jätetiin eilen tuhannes hyväksytty kommentti. Moderoinnin ja spämmien takia luku olisi toinen, mutta nyt niitä hyväksyttyjä / asiallisia kommentteja on tasaluku. Alla “juhlakommentti” joka jätetiin tekstin Wehoputs 5: 2-vuotishuolto perään. Sinäänsä hyvä ja oikein, että juhlakommentti tuli…

Jätevesijelppari auttaa valinnassa

Haja-asutusalueiden jätevesiremontit on tehtävä 15.3.2016 mennessä. Netissä voi nyt vertailla erilaisia jätevesijärjestelmiä ei-kaupallisen ja puolueettoman Jätevesijelpparin avulla. Linkin jelppariin löydät kirjoituksen lopusta.

Wehoputs 2-vuotishuolto-ohjeet

Alkuun mistä kyse: Eli meillä on käytössä Wehoputs -pienpuhdistamo, jota pitää (määräaikais)huoltaa vähintään kerran kahdessa vuodessa. Huollon voi ostaa tai tehdä itse. Mutta sinällään yksinkertaisen huollon tekeminen itse arveluttaa varmasti monia (itseni lisäksi) – etenkin jos ohjeistus on puutteellinen tai…

Seitsemästoista Wehoputs lietetyhjennys

Tänään olin oikeissa paskahomissa, sillä edellisestä Wehoputs -tyhjennyksestä oli ihan liikaa aikaa (edellinen tyhjennys 6 kuukautta, 1 viikko ja 6 päivää sitten). Ensi kertaa ei saa odottaa (unohtaa) yhtä pitkään – pussi oli ihan täynnä ja valunut ylikin jo… No,…

Wehoputs merkkivalon vaihto

Vaihdoin eilen meidän Wehoputsiin uuden merkkivalon. Aiempi asennuksesta asti ollut merkkivalo toimi vielä, mutta paloi äärettömän himmeänä (valoa ei erottanut kuin ihan vierestä alle 50cm päästä). Valo ehti olla käytössä ja palaa siis kuukauden vaille kuusi vuotta.

Wehoputs 5: 2-vuotishuolto

Tuli tänään tehtyä meidän Wehoputsille toinen 2-vuotishuolto. Edellisen tein liki tasan kaksi vuotta sitten. Homma sujui taas hyvin ilman ongelmia. Kompressorin tunnit oli nyt nollattaessa 15 957 h (laite hälyttää kun 15000 tuntia täynnä). Tilasin taas huolto-osat suoraan valmistajalta ja…