olohuone

Vaihtelua kodinhoitoon

laajennus

Maanantai aamupäivällä tuli taas vaihteeksi tartuttua työkaluihin tuttipullon ja vaippojen sijaan. Meillä on remontissa jäänyt vähän joka puolelle taloa pieniä ja pikkuruisia viimeistelyä kaipaavia kulmia, koloja listoineen. Olohuoneen piipun juuressa [kuva ylhäällä vasemmalla] oli yksi tälläinen viimeistelyä odottava kolo, joka…

Eilisiä askartelutuloksia

Yllä ulkoeteisen sähkökaappinurkkausta, johon tehdään vähän seinää ja suojaa. Sisustusihmisten mielissä tuo näyttää valmiilta joltakin perin erikoiselta ja kauniilta, joten suorittava porras jää mielenkiinnolla odottamaan tekstiilejä yms. Oikella yläkerrassa kohtaa lattiassa, josta ennen (aikaa ennen uusia portaita) mentiin alas ja…

Portaat lähti

Eilen lähti vanhat portaat talosta. Pienen tilan ne vei, mutta heti tuntuu tilaa olevan rutkasti enemmän olohuoneessa (nykytilanne kuvassa oikealla)… Kirjoituksessa “kuvia ennen remonttia” [kirjoitettu 21.9.2005] on hyvä kuva samasta kohtaa portaiden kanssa – ks. alla.

lohduttavaa, lohdutonta

oh

Tuli tänään puhetta mitä viime jouluna tehtiin. On lohduttavaa, ettei tänä jouluna meillä ole yhtä lohdutonta tilannetta. Näitä kuvia katsellessa kun rupeaa oikeastaan vähän jopa ahdistamaan muistellessa vuoden takaista joulutunnelmaa. Nämä kuvat oli/on siis meidän olohuoneesta 22. joulukuuta 2006 ja…

olohuone lämpövalmis :)

Asensin eilen [vihdoin ja viimein] olohuoneeseen – tällä kertaa vanhalle puolelle – viimeisen sähköpatterin (1000W). Nyt on olohuone vihdoin lämminvalmis, joten tulkoot paukkupakkaset… Olohuoneessa on nyt siis kolme kpl 1000W seinäpattereita, ilmalämpöpumppu ja isomman puoleinen takka. Pärjätään näillä, helposti.

"loma" numero kaksi

tulossa

Edit : Tämä kirjoitus kirjoitettu ensimmäisen kerran perjantaina 20.7.2007 13:35 loman liki alkaessa . Sen jälkeen kirjoitusta muokattu tehtyjen hommien osalta. Tehdyt taskityliviivattu . Minulla alkaa tänään tämän kesän loma nro kaksi. Ensimmäinen kaksiviikkoinen pääasiassa kului ennen juhannusta lantalan (ja…

lelujen maagiset kyvyt

happy

Nyt on olohuoneessa kutakuinkin valmista, kun taulutkin tuli naputettua paikoilleen. Tosin vaikka keskimäärin viidesti päivässä siivotaan leluja ja tavaroita lattialta, näyttää meillä harvoin kuvien kaltaiselta. Siitä huolimatta olen kyllä erittäin tyytyväinen ratkaisuun, jossa vesselille tehtiin olohuoneeseen reilunkokoinen leikkitila, jossa myös…

eteenpäin, pät-kit-täin

Tänään suoriuduttiin maalattiin laajennuksen makuhuoneen katto maalattiin vanhan puolen oh:n ikkunaa vanhan puolen oh:n yksi (se viimeinen) seinä piti tapetoida, mutta jäi tapetoimatta, kun tasoitetta vaati -> tasoitettiin tallissa purettiin nykyisiä lantaloita ja turveloita

listoja

Muistin kyllä, että listoitus ei ole sitä nopeinta hommaa, mutta että se vie niinkin tuhottomasti aikaa… Eilen sain vihdoin asennettua muutamat puuttuvat karmilistat pihan puolelle (niitä jäi muuten vielä oven ja oven vieressä olevan ikkunan osalta asentamatta) ja tänään sitten…