eteinen/kuisti

Porrasprojekti "telakalle"

17112008453

Ollaan tässä pohdittu, josko tämä porrasprojekti pistettäisiin loppuvuodeksi telakalle ja jatkettaisiin tammikuun loppupuolella. Tässä elämäntilanteessa lienee järkevin vaihtoehto… Suurin osa hommista onkin jo tehty – enää oikeastaan tekemättä pientä viimeistelyä ja lopullista pintaa. Ihan tip-top-valmista ei jouluksi siis saada/saatu, mutta…

tasoitus menossa

Alakerran “aulassa” on menossa kipsisienien tasoitus. Tai ei se oikeastaan edisty kun ei saa aikaiseksi ja otettua käteen lastaa, sauma-ainetta tai hiomapaperia… Kuvan tolppa on muuten vain väliaikainen ja odottaa lopullisia kalusteita. lisää kännykällä napsittuja remonttikuvia kansiossa remppa

Lattia vahattu

Sain päätökseen “porrasaulan” lattian vahauksen tovi sitten. Kolme kerrosta vahaa, kaksi värillä (koivu) ja viimeinen kerros – tänään – väritöntä (kirkas). Loppupäivän voinkin sitten nauttia isänpäivästä…

huoltoluukku

Näyttääkö oudolta? Keskellä lattiaa, kyllä. Vanhan pesuhuoneen kohdalla uudessa “aulassa” on pienehkö neljän lankun huoltoluukku. Se alla on jotain mielenkiintoista – ainakin nuoremman isännän mielestä kun siinä riittää ihmeteltävää ja puhetta päivästä toiseen… lisää kännykuvina kansiossa remppa Lattia on nyt…

Vesivaraaja takaisin omalle paikalle

vesivaraaja

Vesivaraaja siirrettiin tänään takaisin omalle paikalle. Sen on siinä nyt ja jatkossa. Eteiseen vesivaraaja siirtyi 8.9. pois remontin alta. Konehuoneessa on nyt uudet väliseinät ja uusi laattalattia. Nyt jälkeenpäin täytyy olla vain tyytyväinen päätöksestä, että tehtiin tuo homma kunnolla vaikka…

Porrasaula kipsilevytetty

17112008453

Tänään oli taas remppamaanantai ja hommat nytkähtivät “aulassa” eteenpäin. Seinät on nyt kokonaisuudessaan levytetty ja sähkövedot tehty. Vihoviimeinen pätkä ilmastointiputkea leikattiin ja poppareilla paikalleen aseteltiin. Noita ilmastoinnin putkihommia ei enää kyllä tule yhtään ikävä. “Konehuoneen” lattia on laatoitettu. Villaakin tuli…

Putkeen meni not!

Voi zizuz… Koko illan olen tapellut yhden “toivottoman” ilmastointiviennin kanssa… Kyseessä kiertoilmaveto – siis takan päältä lämmin ilma kierrätetään ilmastointikoneen kautta koko taloon. Tai jotain sinnepäin… lisää kännykällä kuvattuja remppakuvia kansiossa remppa Kännykällä napatussa kuvassa putkihärdelliä – tämän illan veto…

Osmo Coloria ei myydä K-Raudassa

Tänään tuli ensimmäisen kerran tänä vuonna eteen tilanne, että en saanutkaan sitä mitä rautakaupasta menin hakemaan. Asioimassani K-Raudassa kun sain tiedusteluihin yllättävän vastauksen: Meillä ei ole myynnissä Osmo Colorin tuotteita. Yllätyin ja niinpä huomiseksi suunniteltu eteisaulan lattian ensimmäinen käsittely jää…

"eteisaula" edistyi eilen

17112008453

Vanhasta pesuhuoneesta ei enää paljon merkkejä ole. Eilen naputtelin ponttilankkuja (etusormen lisäksi) lattialle. Vasemmalla asennusvalmista lattiaa. Oikealla sama tila ennen asennusta.

hirsiseinää kaatui

Maanantaina kaatui eteisen hirsiseinä tulevien portaiden tieltä. Entinen eteinen näyttää nyt aika avaralta – ehkä eteistä jatkossa olisi syytä kutsua aulana Tänään tuli haettua lattialankkua ja konehuoneeseen vesieristämiseen tarvittavat vermeet. Josko tällä viikolla saisi kipsilevysaumat kuntoon ja kenties konehuoneen maalattuakin.…