terassi

Pilarikengät asennettu

Kävin eilen töiden jälkeen ostamassa “halvan” (69eur) työvälineen keittojen tekoon. Edullisia sekoittajia minimaaliseen käyttöön löytyi niin Bilteman, Hong Kongin kuin myös Motonetin nettisivuilta. Valinta päätyi ensimmäiseen Motonetissa kohdalle osuneeseen. Tuntui oikein riittävältä peliltä meidän tarpeisiin. Ehkäpä tuolla seuraavaksi sekoitellaan punamultaa…

Komposiittilaudan hinta

avainsanat: cellers · eurodeck · findeck · komposiitti · lämpöpuukomposiitti · lunacomp · profi · puukomposiitti · terassi · terassilankku · timbermix deck · twinson · upm Tein listaa aiemmin kirjaamistani komposiittivaihtoehtoehdoista hintoineen. Kyseessä siis lähinnä terassin kansilautana käytettyä materiaalia.

Terassin harkot paikoillaan

Eilen illalla sain terassin pohjaa eteenpäin. Pilariharkot nyt paikoillaan ja oikeassa korossa. Olivat jo aiemmin, mutta päätin vielä laskea terassia alemmas, jotta valmiilta terassilta olisi sitten mahdollisimman vähän pudotusta nurmelle.

Terassi ja komposiitti

Ollaan pohdittu komposiittia kansilankuksi tulevaan terassiin. Valmistajia on monia ja malleja/laatua myös. Vaikeaa, varsinkin kun hinta ainakin vielä komposiitilla aika kova verrattuna perinteiseen lautaan.

Terassin rakenne

Kesä tulee ja terassin rakentamisella alkaa jo olla kiire! Kaivuuhommien edetessä pitää päättää miten perustetaan ja miten terassi tehdään. Alla kuvaus miten meidän terassi muodostuu. Valmista pitäisi olla ennen juhannusta.

Nurmikkoa pois terassin tieltä

Vajaa viikon vatsataudin jälkeen selviydyin taas ulos ja aloittelin nurmikon poistamisen tulevan terassin tieltä. Meidän Avantin ainoa heikkous on se, että ei ole toista Avantia. Nimittäin maata tulee niin nopeasti, että toisella vehkeellä pitäisi koko ajan olla kuljettamassa maata pois.…

Kanto pois vaikka väkisin

Taisteltiin eilen kanto pois pihamaalta terassin tieltä. Eikä lähtenyt ihan niin helposti kuin aluksi ajattelin. Piukassa oli, mutta Avant ja Stihl -moottorisaha tekivät meikäläisen kanssa aikansa yhteistyötä ja niinpä kanto juurineen saatiin ylös. Lisäjännitystä operaatioon tuli juurakon joukosta löytyneellä tallin…

Terassin rakennusohjeita

teeseitse

Olen tässä muutamat päivät kahlannut nettiä ja koettanut löytää hyviä rakennusohjeita terassille. No, hyviä ja hyviä, mutta keräsin nyt tähän yhteen muutamat mielestäni hyvät ohjeet. Ainoastaan harmittaa se, että missään ei ole kunnolla kerrottu terassin perustamisesta ja erilaisten perustamistapojen hyvistä…