WC -pytty vuotaa

Olen tässä tuskaillut vuotavan WC-pytyn kanssa muutaman viikon. No vuoto ollut vähäistä ja ei siis kyse mistään vesivahingosta, mutta kyllä yksi rätti päivässä on kastunut ja saanut vaihtaa kuivaan. Viikonloppuna vihdoin aktivoiduin ja kaivoin työkalut kaapista.

Alkuun ajattelin/luulin, että WC-istuimen vesisäiliön tiiviste vuotaa, mutta pienen tutkimisen jälkeen vuoto löytyi kuvassa (alla) olevasta liittimestä. Vettä tihkui kupariputken ja sulun välistä. Ensin vuoto vain paheni, mutta lopulta löytyi sopivan kireä tila ja vuoto lakkasi. Ei vuoda enää!

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 14 krt)

1 kommentti kirjoitukseen “WC -pytty vuotaa

  1. 16.07.2021 klo 15:45

    Kiitos, opin hieman enemmän WC:n toiminnasta. Luultavasti osaisin seuraavan kerran ainakin tutkia tiivisteen jos WC vuotaa. Viime viikolla kaverillani käydessä Oulussa hän ihmetteli kun WC tiputti vettä hieman ja molemmat olimme lähinnä peukalo keskellä kämentä koska emme tienneet mitä tehdä. LVI-huoltoon hän soitti ja sai huoltajan korjaamaan tilanteen mutta ajattelin jälkikäteen, että pakko kyllä hieman opiskella WC:n toiminnasta, että voisi mahdollisesti suuret vesivahingot välttää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 15.07.2026.