Pihaa ja puutarhaa linnun silmin

Lensin eilen pitkästä aikaa, itse asiassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna :) meidän kuvauskopterilla. Kaivoin vanhoja kuvauskopterikuvia vuodelta 2015 ja pistin ne tähän eilisten kuvien rinnalle – hauska vertailla miten pihapiiri muuttunut kolmessa vuodessa.

Alla ensin kuvia vuodelta 2015 (28.toukokuuta) ja perässä suurinpiirtein samalta alueelta kuvaa eiliseltä (13.7.2018).

28.5.2015

Kuvassa yllä etupihaa toukokuun lopussa 2015. Alapuolella samalta päivältä kuvaa meidän hyötypuutarhasta, jonka taakse istutimme mm. tuulensuojakasveja (kuvan yläreuna) ja levitimme kuorikatetta.

28.5.2015

Kuvassa alla samaa aluetta kuin yllä, mutta nyt kuvassa näkyy myös grillialue ja liuskekivistä rakennetut polut.

28.5.2015

Alla kuvaa hieman korkeammalta ja alue edelleen sama.

28.5.2015

Alla sitten kuvaa eiliseltä. Kuvassa oikealla hyötypuutarhaa, joka muuttui tänä keväänä/kesänä isolta osin nurmeksi.

13.7.2018

Alla kuvassa vähän alempaa kuvattuna tuota tämän kesän isointa muutosta kokenutta aluetta. Kuvassa keskellä pressun alla pieni ala, joka tarkoitus säilyttää mm. perunamaana – nyt siis pressun alla, josko vaikka rikkaruohon kuolisi tämän kesän aikana.

13.7.2018

Alla pihaa ja puutarhaa vähän ylempää kuvattuna.

13.7.2018

Lisää kuvia pihasta ja puutarhasta Google albumista viherrakentaminen. Puutarhasta voi lukea lisää sivustolla Mintun puutarha.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 2 krt)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 15.12.2021.