WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen

Lisäsin tänään 20 litraa Wehoputs -saostuskemikaalia meidän Wehoputs -puhdistamoon. Hinta oli 69 eur/20 litraa nettitilauksena. Säiliö oli muuten viimeistä pisaraa myöden tyhjä. Edellinen täyttö oli 10.12.2014, joten oltiin tällä kertaa pahasti myöhässä…

Saostuskemikaalin kulutus ja riittävyys riippuu jäteveden määrästä. Olen joskus aiemmin laskenut, että meillä kuluu saostuskemikaalia noin 10 litraa kahdeksassa kuukaudessa – eli tämä 20 litraa kuluisi 16 kuukaudessa…

Pakko loppuun vielä kehua nettiostosta – tilattiin sunnuntaina netistä taloon.comista ja toimitus oli pihalle tiistaina. Kaksi pakettia lietepussipaketteja ja saostuskemikaalia ilman postikuluja pihalle toimitettuna.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 12 krt)

6 kommenttia kirjoitukseen “WehoPuts-saostuskemikaalin lisääminen

  1. Veranta
    26.11.2018 klo 21:22

    Omassa laitoksessa kemikaaliputket tukkeutuneet. Onko muille käynyt samoin vai onko mulla vanhentunut kemikaali tai jotain? Joutu nostaa sähkökeskusken alta koko härpäkkeen ylös. Aine jähmettynyt myös korkeusanturin kohdalta eikä varmasti toiminut enää oikein, ainetta minusta vielä silti jäljellä. Projekti vielä kesken..Aikaisemmin putsannut jo kemikaalipumpulta lähtevän letkun

  2. Tomi
    27.11.2018 klo 14:28

    Hei, minulla tuota ongelmaa ei ole ollut.

    Ajoittain olen testannut/huoltanut tuota annostelijaa ja taitaa vuosihuoltoon annostelijaletkun vaihto (ainakin kerran muistan vaihtaneeni sen) kuulua.

    • Veranta
      03.12.2018 klo 21:54

      Säiliössä on paksu kerros pohjalla jähmettynyttä kemikaalia..ei voi toimia.

      • Tomi
        04.12.2018 klo 10:38

        Kuivunut?

  3. Veranta
    12.12.2018 klo 10:14

    Spostiosoite?
    Laitan kuvaa ja videon..

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 21.12.2024.