Ilmalämpöpumpun sulattaminen

Kirjoittelinkin jo tuossa aiemmin kuinka ilmalämpöpumppu oli jäässä.

Sulatin meidän pumpun – varovasti lämpöpuhaltimella. Alla kuvaa pumpun takaa, josta jo osa jäästä lähtenyt/puhdonnut.

Ilmalämpöpumppu takaa.

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikön kannen poistamisen jälkeen (muutama ruuvi kannessa) pääsi käsiksi sisäpuolelle, jossa yllätyksekseni oli vielä enemmän kertynyt jäätä. Kuvassa alla jo osa jäästä poistettu.

Ilmalämpöpumppu sisältä (kansi poistettu).

Sulatuksen jälkeen (noin 1h) pumppu päälle ja kaikki näytti olevan kunnossa. Sulatus tehtiin 10.1.2018.

Toshiba Daisekai, asennettu marraskuussa 2005.

Sulatuksen jälkeen seurasin ulkoyksikön huurtumista. Pieni pelko alapäässä, että ilmalämpöpumppu olisi työnsä tehnyt ja odotellut romutusta. Alla kuvaa muutamalta päivältä.

12.1.2018

13.1.2018

15.1.2018

16.1.2018

23.1.2018

Alla ulkolämpötilaa ko. ajalta. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikön sulatus tehtiin 10. päivä ja yllä olevia kuvia otettiin sen jälkeen enemmän ja vähemmän säännöllisesti päivän tai pari väliajoin. Pääsääntöisesti lämpötila oli pakkasella koko seuranta-ajan.

lampotila_01_2018

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

1 kommentti kirjoitukseen “Ilmalämpöpumpun sulattaminen

Kommentointi suljettu.