Wehoputs ulospumppaus ei lopu

Kirjataanpa taas muistiin. Meillä oli sunnuntaina Wehoputs -puhdistamossa sama tilanne kuin toukokuussa (ja viime vuonna kesäkuussa). Logiikan muuten nollasin juuri elokuussa 22.8.2017, kun tyhjennyshälytystä ei saanut kuitattua pois…

No, tällä kertaa ei tarvinnut logiikkaa nollata. Pumppu huusi sunnuntaina aamutuimaan niin, että häiritsi aamukävelyäni. Eikä se “huuto” lakannut vaikka mitä teki.

Lopulta otin pumpun sähkönsyötön pois ja jatkoin pyhäpäivän puuhasteluja muissa maisemissa. Eilen maanantaina oli tarkoitukseni tutkailla wehoputsia ja ongelmaa tarkemmin. Kytkin sähköt poistopumppuun ja totesin, että enää pumppu ei käynnistynytkään. Prosessi menossa ja kaikki näytti olevan ok. Varoiksi vielä sammutin päävirtakytkimestä koko wehoputsin ja käynnistin uudelleen. Seurataan tilannetta, elämme mielenkiintoisia aikoja.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)