Paikkausmaalausta, osa II

Kesällä 2014 tehty julkisivuremontti kaipaa edelleen pientä korjausmaalausta. Paikkausmaalausta suoritettiin viimeksi syyskuussa 2015.

Muutamassa vuodessa laudat ovat eläneet (taas) sen verran, että paikoitellen “irvistäminen” on rumaa. Onneksi myös pojat ovat kasvaneet – nyt minulla on apulaisia!

Alkusyksystä 2015 olin “pakannut” punaisen Vinha -purkin sen verran hyvin, että nyt kun varastosta se kaivettiin esiin niin oli täysin käyttökuntoista tavaraa. Ihanaa!

Työ on tarkkaa ja vaatii keskittymistä.

Alla kuvassa näkyy paneelin raakalautaa ja paneeliraot oikealla jo “paikkamaalattua” saumaa.

Lisää kuvia julkisivuremontista.

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Tämän kirjoituksen kommentointi suljetaan on 10.12.2020.