Valvontakameroilla voi eksyä lain väärälle puolelle

Kotien ja kiinteistöjen valvonta on nykyään suositumpaa kuin koskaan, sillä valvonta ja valvontavälineet helpottuu koko ajan. Kameran kohdistamiseen on kuitenkin tarkat säännöt, joista selvän ottaminen jää kameran omistajan vastuulle.

Mutta moniko tietää, miten niitä saa käyttää?

Suomessa rikoslaki sanoo salakatselusta seuraavasti 26. luvun 6 §:n mukaan:

Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten, on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Myös yritys on rangaistava.

Lakia tulkitaan siten, että omaa pihaa saa kuvata vapaasti, mutta naapurin pihaa ei.

Kameran pitämisessä omassa pihassa kannattaa olla tarkka. Jos kuvaa tulee julkisilta paikoilta, kuten pihan vierellä kulkevalta tieltä, toiminta saattaa joutua henkilötietolain piiriin. Tällöin valvojan tulkitaan olevan henkilörekisterin ylläpitäjä, ja rekisteristä on laadittava seloste viranomaisille, ja tallenteita koskevat tietyt hävittämissäännökset, sanotaan tietosuojavaltuutetun toimiston Kameravalvonnan yksityisyyden suoja ja henkilötietojen käsittely -oppaassa (pdf).

Jos linssi pysyy kiltisti oman yksityisalueen sisällä, ei huolta ole.

Henkilötietolaki ei koske sen 2 §:n mukaisesti henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa. Näin ollen esimerkiksi omakotitalon kameravalvonnasta ei tarvitse tehdä rekisteriselostetta, kertoo Turva-alan yrittäjien ja Poliisihallituksen julkaisema Kameravalvontaopas (pdf).

Entäpä valvonnasta kertovat tarrat ja kuvaamisesta ilmoittaminen? Julkisilla paikoilla kuvaamisesta tulee lain mukaan kertoa. Sen sijaan omassa pihassa ilmoitusta ei tarvita, linjaa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio A&K Omakoti -lehden haastattelussa.

Lue lisää IS: Valvontakameroita myydään kuin leipää – mutta kuinka niitä saa käyttää?

(tätä kirjoitusta luettu tänään ja eilen 1 krt)